Kun jälkikasvu pelmahtaa ystävineen yllätysvierailulle, varasängyt kaivetaan esiin ja pakastimesta lisää ruokaa
Meillä ovet ovat kaikille avoinna. Mummo opetti, että naapurit ja ystävät ovat aina tervetulleita, kirjoittaa Terhi Peltokorpi kolumnissaan.
Ovi on avoinna. Meille saa aina tulla ja tuoda kavereita sekä ystäviä mukanaan. Kuva: Jaana Kankaanpää”Ootteko te tänään kotona? Me voitas tulla laittamaan ruokaa”, kotoa pois muuttanut nuori soittaa perjantain alkuillasta.
”Kotona ollaan. Tulkaa vaan”, vastaan hänelle pyykkien viikkauksen lomassa.
”Kiva. Me tullaan kaupan kautta,” tyttäreni toteaa ennen puhelun lopettamista.
Tunnin päästä ovikello kilahtaa. Sisälle tupsahtaa hämärtyvästä illasta, sateisen lopputalven sään keskeltä, soittaja poikakavereineen ja heidän perässään toinen lapsemme tyttökavereineen.
Kotona vielä asuvat pienemmät sisarukset pelmahtavat puuhiensa keskeltä alakertaan tuttuja ääniä kuultuaan. Heistä jokainen tietää, että suurperheen arjen keskelle on kehkeytymässä pienet juhlat, kun isommat sisarukset ovat tulleet piipahtamaan lapsuudenkotiinsa.
Oman mummolani ovi oli aina avoinna kotoa pois muuttaneille lapsille perheineen. Tupaan olivat tervetulleita myös naapurit ja ystävät. Koskaan ei tuntunut olevan huono hetki jutella ja juoda kuppi kahvia yhdessä.
Samanlaista vieraanvaraisuutta olemme halunneet välittää eteenpäin seuraavalle sukupolvelle. Ovi on avoinna. Meille saa aina tulla ja tuoda kavereita sekä ystäviä mukanaan. Tarvittaessa etsitään pakastimesta lisää ruokaa ja kannetaan varavuoteita huoneesta toiseen sen mukaan, kenen kavereista talo juuri sillä hetkellä täyttyy.
Papan bravuuri oli mutti, jota hän keitteli isossa kattilassa ohrajauhoista.
Keittiöstä oli alkanut kuulua jo puheensorinaa. Kauppakassien sisältö oli tyhjennetty tiskipöydälle ja leikkuulaudat, veitset, pannut ja kattilat oli nostettu laatikoista saarekkeelle. Mausteiden ja kastikkeiden tuoksu tuli vastaan jo olohuoneen puolella. Siitä saattoi aavistaa, että edullisista, satokauden mukaisista kotimaisista raaka-aineista oli valmistumassa herkullinen iltapala.
Perheen toiseksi nuorin oli saanut tehtäväkseen suikaloida paprikan ja pari vuotta vanhempi isoveli kuoria porkkanat. Vanhempi kaarti laittoi raaka-aineita maustumaan ja marinoitumaan, porisevaan kattilaan kiehumaan ja pannulle paistumaan.
Nuorimmaisen tehtäväksi oli määrätty pöydän kattaminen. Lautaset, lasit ja aterimet löysivät vauhdikkaasti omat paikkansa.
Lapsuuden mummolan keittiö oli mummon valtakuntaa. Papan bravuuri oli mutti, jota hän keitteli isossa kattilassa ohrajauhoista silloin, kun mummo oli yön yli sukuloimassa. Mutilla pärjäsi tarvittaessa pari päivää, kun sen söi voisilmän ja maidon kera.
Raaka-ainevalikoima oli mummolassa huomattavasti kapeampi kuin nuorison perjantai-illan ostoslistalla, mutta mummo ja nuoriso laittoivat ruokaa ajatellen yhtä suurella rakkaudella sen syöjiä.
Uunista nostetaan kauniisti paahtuneita kasviksia pöytään. Hetken päästä olkkariin huikataan kutsu siirtyä pöydän ääreen. Perheen Whatsapp-ryhmään kilahtavat kuvat pöydän ääressä istuvasta perheestä ja tarjolla olevista herkuista. Niiden välityksellä yhteiseen pöytään pääsevät myös muualla olevat perheenjäsenet.
Kirjoittaja on Helsingin kaupunginvaltuutettu (kesk.), suurperheen äiti ja metsänomistaja.Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
