
Näin saat syötyä 800 grammaa kasviksia päivässä: Viisi täsmävinkkiä
Ravitsemussuositusten mukaan päivässä tulisi syödä 500–800 grammaa kasviksia. Vinkeillä pääset tavoitteeseen yllättävänkin helposti.800 grammaa kasviksia päivässä saattaa kuulostaa ensin vaikealta toteuttaa, mutta todellisuudessa määrän saa täyttymään yllättävän helposti. Moniin ruokiin saa upotettua lisää kasviksia.
Kauppapuutarhaliitto kasasi yhteen vinkkejä kotimaisten kasvisten lisäämiseksi ruokavalioon.
1. Pidä kasviksia esillä ja pilko niitä valmiiksi
Kasviksia tulee syötyä helposti enemmän, kun niitä on valmiina tarjolla. Esimerkiksi porkkanoita, omenoita, kurkkua ja paprikaa voi pilkkoa valmiiksi helposti saataville, jolloin niitä tulee naposteltua.
Perheen pienimmille kasviksia voi leikata erilaisiin muotoihin. Ota lapset myös mukaan ruoanlaittoon käsittelemään kasviksia, jolloin ne myös maistuvat paremmilta, kun on saanut itse osallistua tekemiseen.
2. Juo päivän kasvikset
Päivän kasvisannosta on helppo kasvattaa aamu- ja välipalasmoothieilla, joihin saa surautettua kasviksia mukaan. Käytä smoothieen marjojen ja hedelmien lisäksi esimerkiksi kurkkua, yrttejä, salaattia tai vaikka porkkanaa.
Smoothiebowlit ovat trendikkäitä ja niihin voi käyttää itse smoothieainesten lisäksi päälle marjoja ja hedelmiä.
3. Lisää kasviksia patoihin ja kastikkeisiin
Pataruoat ovat täydellinen syys- ja talviruoka. Pataruokien lisäksi juureksia, vihanneksia ja hedelmiäkin voi hyödyntää tehokkaasti keitoissa ja kastikkeissa – samalla tehden niistä ravintorikkaampia. Näissä ruoissa voit hyödyntää myös vihanneslaatikon pohjalle jääneitä kasviksia.
4. Mausta tai paista maukkaaksi
Kasvikset, kuten muutkin raaka-aineet kaipaavat maustamista. Kokeile maustaa kasviksia monin eri tavoin hyödyntämällä eri maiden maustesekoitteita. Kasviksille kannattaa antaa pannulla myös kunnolla väriä, jolloin niiden maku korostuu ja suutuntuma paranee.
5. Muista käyttää kasviksia
Syksyn tullen moni etsii tuttuja, energiapitoisia lohturuokia tai valmisruokia. Tällöin kasviksia ei kannata unohtaa, vaan ne tuovat raikkautta ja antavat vastapainoa raskaammille ruoille.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat








