Feministinen ruotsalainen hittidekkari levittää sivuilleen muitakin eritteitä kuin verta

Rikoskirjailija Katarina Wennstam (s. 1973) sonnustautui lehdistökuvaan 1800-luvun lopun muotiin. Kuva: Kajsa Göransson, kansi: Gummerus / Tiia Javanainen

Koti|Kirjallisuus

10.1.202622:00

Arvio

Mari Ikonen

Historiaan sijoitettujen dekkareiden tuttuja mestareita ovat vaikkapa brittiläinen Robert Harris ja virolainen Indrek Hargla. Suomessa historiadekkareita on viime aikoina kirjoittanut esimerkiksi Virpi Hämeen-Anttila.

Ruotsalaisen rikoskirjailijan ja -toimittajan Katarina Wennstamin Kuolleet naiset eivät anna anteeksi on ollut kotimaassaan huippusuosittu. Vuonna 2023 ilmestynyttä romaania on myyty Ruotsissa yli 300 000 kappaletta, ja siitä on tekeillä tv-sarja.

Suosion ymmärtää. Rikosjuonen lomassa tarjotut historiafaktat perustelevat painokkaasti kirjan feministisen tematiikan. Oletettavasti kirja puhuttelee varsinkin naispuolisia lukijoita lahden molemmin puolin.

Dekkareille tyypillisesti kirjassa on verta, mutta myös muita naisen elämään kuuluvia eritteitä.

Pissahädässään piikojen pitää juosta törkyiselle takapihalle. Avioton äiti ruokkii vastasyntynyttä maidollaan samalla, kun yrittää olla kiintymättä vauvaansa. Oman lisänsä tuovat tuberkuloosin ja kupan oirekuvaukset.

Päähenkilöinä on neljä eri yhteiskuntaluokkia edustavaa naista, joiden näkökulmat täydentävät toisiaan. Kaikkia ahdistaa korsetti ja miesten määräysvalta.

Romaanin miljöönä on suomalaisillekin tuttu Tukholman Södermalmin kaupunginosa 130 vuotta sitten. Kirjan kartasta voi tarkistaa, missä milloinkin liikutaan. Suomentaja kertoo jälkisanoissaan, mitkä ovat katujen ja aukioiden nykyiset nimet.

Pääosin tapahtumat sijoittuvat nykyisen Mariatorgin tuntumaan Pyhän Paavalin kirkon lähelle. Korttelit ovat myllerryksessä, vanhaa puretaan ja uutta rakennetaan. Säätyläisten ja rahvaan asuinolot ovat täysin erilaiset.

Uudenvuodenyönä 1896 nuori ompelijatar Hildur, joka pitää huolta äidittömistä sisaruksistaan, löytää sisäpihalta kuolleen tytön. Tapauksesta kiinnostuvat samassa talossa asuvat seuraneiti Fredrika, leskirouva Olga ja tämän piika Edit.

Tapausta selvittäville naisille paljastuu pikkuhiljaa, että tytön kuolemaan liittyy vaikutusvaltaisia miehiä ja rakenteellista väkivaltaa. Asetelma tuo mieleen Stieg Larssonin huippusuositut Lisbeth Salander -kirjat.

Myös Wennstamin romaani voisi hyvin kiinnostaa kansainvälisiä elokuvatuottajia.

Katarina Wennstam: Kuolleet naiset eivät anna anteeksi. Suom. Christine Thorel, 437 sivua. Gummerus 2026 Kuva: Gummerus / Tiia Javanainen