Lukijalta: Työnantajina toimivat vammaiset ovat maaseudun näkymätön voimavara

Henkilökohtaista avustajaa tarvitsevat tulisi nähdä työllistäjinä ja elinvoima ylläpitäjinä myös maaseudulla. Kuvituskuva. Kuva: Mikko Nikkinen

Maaseudulla hyvinvointi syntyy työstä, vastuusta ja siitä, että ihmiset osallistuvat yhteiseen talouteen. Silti yksi ryhmä jää keskusteluissa sitkeästi sivuun: vammaiset ihmiset. Heidät nähdään liian usein pelkkinä menokohteina, vaikka todellisuus on monin paikoin toinen.

Moni vammainen ihminen on työnantaja, työllistäjä ja veronmaksaja myös maaseudulla. Työllistäminen ei aina tarkoita yrityksiä tai useita työntekijöitä, vaan esimerkiksi henkilökohtaisten avustajien palkkaamista. Palkat, verot ja sivukulut jäävät kiertämään paikallistalouteen – kauppoihin, palveluihin ja kuntiin.

Itse olen työnantaja ja olen työllistänyt henkilökohtaisia avustajia vuosien ajan, myös maahanmuuttajataustaisia henkilöitä. Tämä on mahdollistanut oman työssäkäyntini ja verojen maksamisen, mutta samalla se on tarjonnut muille työtä, toimeentuloa ja kiinnittymistä suomalaiseen yhteiskuntaan. Kyse ei ole hyväntekeväisyydestä, vaan toimivasta taloudellisesta kokonaisuudesta.

Maaseudulla puhutaan usein työvoimapulasta ja elinvoimasta. Samaan aikaan unohdetaan, että vammaiset ihmiset voivat olla osa ratkaisua.

Kun palvelut ja tukirakenteet toimivat, vammainen ihminen voi osallistua työelämään, toimia työnantajana ja kantaa vastuuta aivan kuten kuka tahansa muukin.

Jokainen euro, joka mahdollistaa työnteon ja työllistämisen, ei ole pelkkä kulu. Se on investointi, joka palautuu veroina, ostovoimana ja vahvempana paikallistaloutena.

Maaseudun tulevaisuutta ei rakenneta vain suurilla ratkaisuilla, vaan monilla pienemmillä. Vammaiset ihmiset ovat yksi näistä voimavaroista – usein huomaamatta. He eivät pyydä erityiskohtelua, vaan toimivia rakenteita, jotta voivat tehdä työnsä ja kantaa vastuunsa.

Maaseudun voimavara ei aina ole äänekkäin. Mutta se on todellinen.

Lassi Murto

Raisio