Kotimaa

Koronavirus on saanut monet pyöräilemään aiempaa enemmän – asiantuntija kertoo, mitä käytetyn polkupyörän ostamisessa kannattaa huomioida

Pyöräliitto muistuttaa, että pyöräkaupoilla kannattaa olla tarkkana, ettei ostokseensa pety tai pahimmassa tapauksessa osta varastettua pyörää.
Timo Aalto
Pyörä kannattaa tarkistaa huolellisesti ennen ostopäätöstä.

Käytetty polkupyörä on hyvä ostos, kun haluaa hankkia pyörän edullisesti. Myös lasten pyöriä myydään runsaasti käytettynä.

Pyöräliitto muistuttaa, että pyöräkaupoilla kannattaa kuitenkin olla tarkkana, ettei ostokseensa pety tai pahimmassa tapauksessa osta varastettua pyörää.

Pyöräliiton toiminnanjohtaja Matti Koistinen kertoo, että käytetyn polkupyörän ostajan kannattaa kiinnittää huomiota erityisesti kolmeen asiaan eli pyörän kuntoon, pyörän rungon oikeaan kokoon ja siihen, ettei myytävä pyörä ole varastettu. Jos pyörä nimittäin osoittautuu varastetuksi, ostaja joutuu luovuttamaan pyörän sen oikealle omistajalle.

“Erityisesti arvokkaiden ja liian halvalta vaikuttavien pyörien kohdalla pyörän alkuperä tulee varmistaa huolellisesti. Epäilyttävän myyjän voi tunnistaa siitä, että hän esimerkiksi panttaa henkilötietojaan tai haluaa tehdä kaupat yleisellä parkkipaikalla oman kotinsa sijaan”, Koistinen sanoo tiedotteessa.

Kuten todettua, pyörä kannattaa tarkistaa huolellisesti ennen ostopäätöstä. Kunnossa olevasta pyörästä ei lähde ajaessa ylimääräisiä ääniä, ja se rullaa hyvin. Pyöräliitto muistuttaa, että kotona tehtävät pienet korjaukset ovat yleensä kohtalaisen edullisia, mutta esimerkiksi vanteiden uusiminen voi olla yllättävän kallista.

Pyörä tulee aina myös koeajaa, eikä pyörää kannata maksaa näkemättä. Huomiota on syytä kiinnittää myös siihen, että pyörä on oikean kokoinen. Oikean kokoisella pyörällä ajaminen on vaivatonta. Toisin sanoen raajoja ei tarvitse kurotella, eivätkä polvet osu ohjaustankoon, kun sitä kääntää.

Pyöräliitto kannustaa myös tarkistamaan esimerkiksi polkupyörän jarrut. Kunnossa olevilla jarruilla pyörä pysähtyy tehokkaasti. Kannattaa muistaa, että vanne- ja levyjarrujen jarrupalojen vaihto on yleensä kohtalaisen helppoa, mutta pyörän takanavassa olevan jarrun, eli niin sanotun jalkajarrun korjaaminen on hankalampaa.

Pyöräilyn kannalta olennaista on myös se, että pyörän vaihteet toimivat. Kannattaa siis varmistaa, että vaihteiden käyttö sujuu ilman kolinaa, rutinaa ja naksutusta. Jos ääniä kuuluu, on vaihteet tarpeen huoltaa.

Pyörän vanteen kuuluu olla suora. Asia on helppo todeta pyöräyttämällä rengasta ilmassa. Jos rengas pyörii tasaisesti, vanne on suora. Myös pinnojen täytyy olla ehjät ja napakat, jotta vanne pysyy muodossaan. Kannattaa pitää mielessä, että ruosteinen vanne voi tehdä vanteen suoristamisen mahdottoman, jos vanne ei kestä pinnojen kiristämistä.

Kunnossa olevassa pyörässä kammet ovat suorassa ja polkimet pyörivät kevyesti. Huonosti vaihtuvat vaihteet voivat kertoa siitä, että rataspakka tai ketjut pitää vaihtaa. Polkupyörän voimansiirron huollot voivat olla yllättävän kalliita. Pelkän venyneen ketjun vaihto on edullista ja helppoa, mutta laajemmat huollot voivat maksaa yllättävänkin paljon.

Heijastimet ja valot ovat lain mukaan polkupyörän pakollisia varusteista. Jos ne puuttuvat, ostajan tulee hankkia etu- ja takavalo sekä joka suuntaan näkyvät heijastimet.

Ennen ostopäätöksen tekemistä on paikallaan katsoa myös, onko pyörässä ruostetta. Ruoste uudehkossa pyörässä kertoo yleensä osien heikosta laadusta tai huonosta ylläpidosta. Vanhoihin pyöriin patina kuuluu, mutta esimerkiksi ruosteiset vanteet voivat olla hankalia oikaista.

Varastetun pyörän tunnistaa esimerkiksi siitä, että sen hinta on epäilyttävän halpa. Kannattaa siis ottaa selvää, minkä verran samanlaisesta pyörästä pyydetään muualla.

Hälytyskellojen pitäisi soida myös silloin, jos myyjältä puuttuu ostokuitti, takuutodistus tai huolto-ohjeet. Pyöräliitto muistuttaa, että erityisesti uudemmista pyöristä nämä tulisi olla myyjällä tallessa. Lisäksi epäilyksiä on syytä herätä silloin, jos myyjä ei osaa kertoa kulkuvälineen ominaisuuksista. Usein pyörävaras ei nimittäin tiedä tarkkaan pyörän ominaisuuksia tai mallia. Tarkista siis tiedot valmistajan sivuilta ja vertaa niitä myyjän ilmoittamiin.

Pyörän alkuperää kannattaa pohtia myös silloin, jos samalla myyjällä on monta pyörää myynnissä. Toki jotkut harrastavat pyörien kunnostamista ja myyntiä laillisestikin, joten kannattaa katsoa, ovatko ilmoitukset muuten luotettavia.

Varuillaan on hyvä olla myös silloin, jos pyörän avain on hävinnyt, lukko on rikki tai sen runkonumero viilattu pois. Toisaalta myös se, että myyjä panttaa tietoja itsestään eli ei kerro vaikkapa omaa nimeään tai hänellä on kiire, voi kertoa epärehellisistä tarkoitusperistä.

Lue lisää:

Korona on saanut yhä useammat suomalaiset hyppäämään pyörän selkään: "Aikuiset haluavat viedä lapset ulos liikkumaan, kun kotona ei keksitä tekemistä"

Pyöräilyyn tulee uusia sääntöjä kesäkuussa tieliikennelain muuttuessa – autoilijoille tulee väistämisvelvollisuus pyörätien jatkeella

Pyöräily on kovassa kasvussa – uusi Pyörämatkailukeskus ryhtyy kehittämään ja markkinoimaan alaa

Lue lisää

Eläkkeelle jäänyt pappi teki lintuhavaintojen Suomen ennätyksen ja pyöräili samalla lähes 20 000 kilometriä

Pyöräilyn suosion kasvu on lisännyt myös pyörävarkauksia – katso grafiikasta, missä päin Suomea varkaat ovat olleet erityisen ahkeria

Pyöräilijä, älä unohda tätä varustetta – sen puuttuminen voi johtaa jopa 40 euron sakkoon

Korona aiheutti pyöräilybuumin ja se näkyy myyntipiikkinä tilastoissa