Löydä ehdokkaasi: MT:n vaalikoneessa koko maan kuntavaaliehdokkaat
Kotimaa

Nyt täytetään täysin uutta pestiä – olisiko sinusta Suomen ensimmäiseksi maallemuuttoasiamieheksi?

Suomen Kylät haluaa hyödyntää "maaseudun momentumin" ja hakee myös digitaalisen viestinnän ammattilaista.
Heta-Linnea Kovanen
Maaseutuasiamiehellä tulee olla muiden avujen ohella myös matkustusvalmiutta.

Suomen Kylät ry on laittanut tänään tiistaina hakuun tehtävän, jollaista ei ole tässä maassa vielä ollutkaan: täytettävänä on maallemuuttoasiamiehen tehtävä.

"Veikkaisin, että kyseessä on Suomen ensimmäinen maallemuuttoasiamiehen pesti. Tavoitteenamme on nyt hyödyntää tämä maaseudun momentum ja ottaa siitä kaikki irti", puheenjohtaja Petri Rinne sanoo.

Pestiin etsitään osaavaa ja innostavaa tekijää, joka kykenee toimimaan valtakunnallisesti maallemuuton ja monipaikkaisuuden edistäjänä. Taustalla on suomalaisten tutkitusti kasvanut kiinnostus maallemuuttoa ja monipaikkaisuutta kohtaan, ja sen arvioidaan lisääntyvän etätyön yleistyessä edelleen.

Taitoihin kuuluu puhutella kaupungeissa ja maaseudulla asuvia, ymmärtää maallemuuton haasteita ja vahvuuksia, osata viestiä ja olla dynaaminen, joustava ja luova sisällöntuotannon ammattilainen sekä itseohjautuva ja tehokas.

Hakuaikaa on 15. tammikuuta saakka ja tehtävä 11 kuukauden mittainen. Toimipiste on Perniössä Salossa, mutta tehtävää voi hoitaa etätyönä.

Suomen Kylät ry edustaa liki 4 000 järjestäytynyttä kylää, 54 seudullista Leader-ryhmää sekä kaupunginosien korttelitoimintaa.

Yhdistys hakee toistakin työntekijää: viestintäverkostokoordinaattoria, jonka tehtävänä on järjestää digitalisaatioon liittyvien viestintävälineiden käytön etäkoulutusta jäsenistölle. Myös tämä työ on 11 kuukauden mittainen.

Maallemuuttoasiamiehen hakuilmoitus täällä sekä työvoimahallinnon sivustolla.

Lue lisää

Kunnantalo tekee hyvää kylähengelle – Perniössä siellä pääsee kuntosalille tai etätöihin, ja perhejuhliin voi vuokrata vaikka valtuustosalin

Tällainen on Suomen ensimmäinen maallemuuttoasiamies: "Kyllä minua saa sanoa kylähulluksi, sehän on suorastaan arvonimi"

Uutta maallemuuttoasiamiehen paikkaa haki 33 kiinnostunutta – "Hakijoissa on kokenutta kaartia sekä uuden aallon maallemuuttajia ja citymaalaisia"

MTK:n Töitäsuomesta.fi-palvelu laajenee: Palvelu pyrkii nyt yhdistämään työtä kaipaavat ja koronakriisin vuoksi apua tarvitsevat