LÖYDÄ EHDOKKAASI: MT:n vaalikoneessa koko maan aluevaaliehdokkaat
Kotimaa

Monipaikkaisuuteen uskova citymaalainen valittiin Suomen Kylät ry:n toiminnanjohtajaksi

Vaasalainen Aleksi Koivisto toivoo, että tulevaisuuden maaseutu on nykyistä moninaisempi.
Johannes Tervo
Vaasassa asuva Suomen Kylät ry:n vastavalittu toiminnanjohtaja Aleksi Koivisto on puoluetaustaltaan keskustalainen.

Suomen Kylät ry:n uudeksi toiminnanjohtajaksi on valittu 27-vuotias vaasalainen hallintotieteiden maisteri Aleksi Koivisto.

"Olen citymaalainen pohjalainen. Vietän paljon aikaa synnyinkunnassani Ähtärissä, jossa on mökki, sukulaisia ja omat juuret. Minulla on myös appivanhemmat Kurikassa, jossa asuu poikaystävän perhe", Koivisto kertoo MT:lle.

Uudessa työssä joulukuun puolivälissä aloittava Koivisto työskenteli kolmen vuoden ajan aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI:ssä.

"Tein konsulttitöitä niin päätoimistossa Seinäjoella kuin etänä Vaasasta. Elän omassa arjessani monipaikkaisuutta, jonka näen olevan 2020-luvun suuri trendi ja samalla maaseudun valtava mahdollisuus", Koivisto pohtii.

Konsulttitehtävistä Suomen Kylät ry:n palvelukseen veti intohimo yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen.

"Koin, että nyt on tarjolla tehtävä järjestöstä, jonka arvot jaan. Suomen Kylät ry tekee töitä sen eteen, että Suomessa on jatkossakin kyläkouluja, ihmiset voivat asua hiekkateiden varsilla ja maaseudun talkoohenkeä ja kulttuuria arvostetaan eikä vähätellä."

Koiviston mukaan kotimaisessa keskustelukulttuurissa syrjäseutuja koskien olisi kosolti korjattavaa.

"Tietyistä alueista puhutaan edelleen peräkylinä ja -hikiöinä, ja siellä asuvista juntteina."

Mutta myös maaseudun täytyy elää ja muuttuakin ajassa, Koivisto huomauttaa.

"Maaseudulla asuvat tuntevat maaseudun hyvin, mutta kaltaisilleni citymaalaisille maaseudun brändityötä tehdään joka päivä. Kauppiaat markkinoivat oman kylän kauppaa ja maaseudun paikkaseksikkyys on vihdoin tunnustettu myös yrittäjien keskuudessa. Maaseudun brändi voisi olla vieläkin parempi."

Aleksi Koivisto toivoo, että tulevaisuuden maaseutu on nykyistä moninaisempi.

"Paras kotiseudun kehittäminen lähtee siitä, että on eri-ikäisiä ihmisiä mukana. Kaiken pohjalla on vanha maaseudun talkookulttuuri, mutta on tärkeää huolehtia siitä, että erilaiset ihmiset tuntevat itsensä yhtä lailla tervetulleiksi."

Lue lisää

Valokuitu on tärkeä mutta sekään ei korvaa kaikkia palveluja – "jos lapsiperheille välttämättömät peruspalvelut karkaavat, potentiaali paluumuuttoon kuihtuu olemattomiin"

Maaseutu mukaan hyvinvointialueiden valmisteluun

Suomen maaseutu on ekologinen mestarityö

VTT: Sähköauto sopii maalle paremmin kuin kaupunkiin – maalla on paljon enemmän potentiaalia kuin hoksataan