Tällainen on hiihtäjä Krista Pärmäkosken rakkain treenikaveri – "Carla aistii, jos olen kipeä tai muuten huonolla tuulella"
Krista Pärmäkoski harjoittelee ensi kaudella ilman maajoukkuetta, mikä tuo muutoksia harjoitteluun.
Krista Pärmäkosken Carla-koira on joskus mukana harjoituksissa kirittämässä emäntäänsä. Kuva: Johannes TervoHiihtäjä Krista Pärmäkosken – ja epäilemättä myös novascotiannoutaja Carlan – päivän paras hetki on aamuisin, sillä parivaljakon päivä alkaa aina yhteisellä hali- ja rapsutushetkellä. "Carla aistii, jos olen kipeä tai muuten huonolla tuulella. Silloin se tulee lohduttamaan."
Seitsemän vuotta sitten Pärmäkoski päätti hankkia oman koiran ja päätyi novascotiannoutajaan eli tolleriin. Rodussa miellytti sekä ulkonäkö että lempeä ja aktiivinen luonne.
Carla pääsee emäntänsä kanssa lenkille, ja se on välillä mukana Pärmäkosken nopeusvetoharjoituksissa kirittämässä. Pärmäkoski opettaa koiralle myös temppuja ja harjoittelee sen kanssa hyvää käyttäytymistä.
"Carla on hyvin ihmisrakas, aktiivinen ja välillä hieman jääräpää, lempeä ja iloinen. Se osaa nauttia myös lepohetkistä, niin kuin omistajansakin", Pärmäkoski kertoo.
Huhtikuun lopussa Krista Pärmäkoski ilmoitti jättävänsä Suomen maajoukkueen ja harjoittelevansa ensi kaudella omatoimisesti. Uusi tilanne tuo muutoksia harjoitusrytmiin, mutta tuleva kesä kuluu vielä entisissä merkeissä, Pärmäkoski kertoo.
"Leireilen paljon, vähintään yhtä paljon ulkomailla kuin aikaisemmin. Ehdin kuitenkin myös nauttia Suomen kesähelteistä ja jäätelöstä."
Leirit ja kisamatkat kuuluvat huippuhiihtäjän arkeen ja pitävät Pärmäkosken matkoilla ison osan vuodesta. Silloin Carlaa hoitaa puoliso Tommi Pärmäkoski, mutta myös molempien "mummolat" ovat mieluisia hoitopaikkoja.
"Carla ei oikeastaan ilmaise ikäväänsä, koska hän viihtyy hyvin hoitopaikoissa. Uskon, että itse ikävöin enemmän, koska koiralle ei pysty selittämään, koska palaan reissusta."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

