
Tapio Suomisen elämänkerta avaa katastrofin taustat: Maniajakso tuhosi avioliiton, kaksi parisuhdetta ja 30 vuoden työuran Ylen urheiluselostajana
Kun koko kansan Tapsa sairastui kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön, se johti rattijuopumustuomioihin, tappelunujakoihin ja ihmissuhdesotkuihin.
Tapio Suominen ei enää haikaile paluusta Ylelle. Sairaseläkkeellä oleva 55-vuotias selostajalegenda tiedostaa, että ei pysty enää täysipainoiseen työhön. Kuva: Kari Salonen
Tapio Suominen nostaa elämänkertansa sankariksi ex-vaimonsa Birgitin, joka vei useita kertoja miehen hoitoon kädestä pitäen, otti vaikeina aikoina luokseen asumaan ja järjesti talousasiat kuntoon. "Ilman hänen apuaan olisin tuskin tässä tarinoimassa." Kuva: Kari Salonen"Menin parvekkeelle ja siellä kaiteelle ja pidin kädet molemmin puolin kiinni kaiteesta. Mielessäni oli Siiri-tyttäreni, mielessäni oli äitini, sillä äitihän on yleensä aina se, jota hädän hetkellä huudetaan apuun.”
Tapio Suominen kertoo syyskuussa julkaistussa Urheiluhullu -elämänkerrassaan, että hän on käynyt useamman kerran lähellä itsemurhaa.
Koko kansan Tapsana tunnettu sinivalkoinen ääni sairastui kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön, mikä johti rattijuopumustuomioihin, tappelunujakoihin, ihmissuhdesotkuihin.
Yli 30 vuoden urheilutoimittajan ura päättyi Ylen antamiin potkuihin helmikuussa 2018.
On syksy 2019. Virkeän oloinen Tapio Suominen saapuu hyvissä ajoin tapaamiseen Töölön jalkapallostadionilla sijaitsevaan Bollis -lounasravintolaan. HJK:n ja HIFK:n kotipelien näyttämönä toimivan pallokentän nimi on vaihtunut aina kulloisenkin pääsponsorin mukaan. Nyt olemme Telia 5G -areenalla.
Jalkapalloväen suosimassa ravintolassa piisaa tuttuja kasvoja lounasaikaan. Esimerkiksi Huuhkajien päävalmentaja Markku Kanerva ja HJK:n toimitusjohtaja Aki Riihilahti moikkaavat ja kysyvät Tapsan kuulumisia
Kuluva vuosi on ollut Suomiselle valoisa. Erityisesti kirjaprojekti on piristänyt 55-vuotiaan miehen mieltä. Urheilutoimittajan tarinan on kirjoittanut kansien väliin jyväskyläinen vapaa kirjoittaja Lasse Lindqvist.
"Kirjan tekeminen oli terapeuttinen juttu. Kävin Lassen kanssa läpi monet mokani ja sain puhuttua ne itsestäni ulos", Suominen sanoo.
Kahden vuoden tauon jälkeen Suominen on palannut selostuskoppiin. Hän selostaa Korisliigassa pelaavan kaarinalaisen Ura Basketin kotiottelut Elisa Viihteelle.
"Huomasin ekassa pelissä, että Urheilu-setä vielä pärjää. Kokeilen myös varovaisesti uudestaan stand up -komiikkaa.”
Tapio Suominen tunnetaan kilttinä ja herkkänä persoonana, mutta stand up -komiikassa osa jutuista on aika tuhmia ja härskejä. Miten yhtälö toimii?
"Ristiriita saattaa juuri puhutella katsojia. Ihmiset voivat pohtia mielessään: `Hei, kuulinko oikein, sanoiko Tapsa tosiaan noin´?"´
Suominen on toiminut myös AlfaTV:n Mestarien maa -sarjan juontajana. Ohjelmassa esitellään maakuntien huippu-urheilijoita ja paikkakuntia tyyliin Antti Ruuskanen ja Pielavesi. Sarjan on tarkoitus jatkua ensi keväänä.
Sairaseläkkeellä oleva Suominen tekee kaikki työkeikat jaksamisensa ehdoilla. Suhteet entiseen työnantajaan Yleen ovat nyt kunnossa.
"Sain Yleltä paljon siimaa, kannustusta ja tukea. Ymmärrän, että mitta tulee täyteen jossain vaiheessa."
Suominen on saanut kuulla vakavien masennusjaksojensa aikana tietämättömien ihmisten neuvoja, että ´laitapa Tapsa lenkkarit jalkaan ja lähde haukkamaan raitista ilmaa.´
"Vakava masennus on ankara tila, jossa maailma näyttää niin mustalta, että oikeuden ottaminen omiin käsiin voi tuntua ainoalta vaihtoehdolta”, Suominen kuvailee.
Maniajaksoja leimaa taas usein harkintakyvyn puute, koska potilas kokee itsensä kaikkivoipaiseksi.
"Tuhrin maniavaiheen takia yhden avioliiton, kaksi pidempää parisuhdetta ja 30 vuoden työuran. Kyllä siinä on hintalappua kertynyt yhdelle saakelin sairaudelle."
Sosiaalinen media on pahentanut Suomisen maniajaksoja. Twitterissä ja Facebookissa ihmiset suorastaan herkuttelivat selostajan ylilyönneillä.
"Maniajaksoni olivat varsin ilmeisiä, joten on aika raadollista ja julmaa, että ihmiset lähtivät ruokkimaan sairautta. En halua kuitenkaan syyttää ketään. Peiliin tässä on ensin katsottava."
Mielisairaudet ovat edelleen tabu. Suominen on ryhtynyt eräänlaiseksi saarnamieheksi asiassa. Hän uskoo, että asenteet muuttuvat vasta, kun tieto sairauksista lisääntyy.
"Urheiluhullu voi olla, mutta ei hullu. Kannustan ihmisiä olemaan yhteydessä sairastuneisiin ystäviinsä, myös osastolle. Eihän se toki helppoa ole, koska masennuspotilas saattaa olla mykkä ja maniapotilas saattaa sanoa, että haista paska."
Kaksisuuntainen mielialahäiriö on melko vahvasti periytyvä sairaus. Suomiselle sairaus puhkesi vuosikymmenen alussa. Avioero, uuden elämän rakentaminen toisen naisen kanssa ja ankara työtahti olivat ilmeisesti liikaa mielenterveydelle.
"Minulla oli paha mieli siitä, että satutin itselleni tärkeitä ihmisiä."
Suominen ajautui vähitellen yhä syvempään masennukseen ja hän alkoi lääkitä pahaa oloaan alkoholilla. Kirjassa kuvataan, kuinka ex-vaimo Birgit vei useita kertoja Suomisen hoitoon kädestä pitäen, otti vaikeina aikoina luokseen asumaan ja järjesti talousasiat kuntoon.
"Birgit on elämänkerran sankari. Ilman hänen apuaan olisin tuskin tässä tarinoimassa."
Suomiselle haettiin vuosikausia toimivaa lääkitystä kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön. Hän sai muun muassa useita kertoja sähköhoitoa, koska lääkkeet eivät aluksi tehonneet.
"Se on aikamoista titraamista lääkkeiden kanssa. Eilen laitoin tekstarin hoitavalle lääkärille, että tarvitsen aavistuksen lisää mielialaa kohottavaa lääkettä. Kirjahankkeen jälkeen tuli pieni väsymys ja notkahdus."
Tällä hetkellä Suominen pystyy elämään varsin tasapainosta ja ihmisarvoista elämää, kunhan muistaa sairauden reunaehdot. Säännölliset elämäntavat, liikunta, uni, ruoka ja hyvät ihmissuhteet auttavat.
Alkoholinkäyttö on pysynyt tänä vuonna Suomisella muuten hyvin kurissa.
Hän tiedostaa, että kaksisuuntainen mielialahäiriö on todennäköisesti elämänmittainen kumppani, vaikka sairauteen on tullut kuluvan vuoden aikana tasaantumisvaihe.
"En pelkää iltaisiin nukkumaan mennessä sitä, että heräisin aamulla masentuneena. Olen nyt aiempaa enemmän sinut itseni kanssa. Näen tulevaisuuden valoisana, olenhan vielä nuori mies", Suominen hymyilee.
Lasse Lindqvist, Tapio Suominen, Urheiluhullu - Stadioneilta suljetulle osastolle Otava 2019, 426 sivua.
Lue lisää:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
