Seitsemännen kerroksen ikkunasta näkyi aurinko, joka laski taivaan rajaan punertavan hohtavana pallona. Verisuoneen tippui tasaisesti vahvaa kipulääkettä. Seinäkello hakkasi eteenpäin. Aamulla samat säteet tuikkivat Tampereen Torni-hotellin ikkunoissa.
Askeltakaan ei pystynyt ottamaan. Istuminen oli mahdotonta. Oli täysin hoitajien autettavana.
”Monet sanoivat minulle, että eikös nyt olisi aika myydä lehmät. Mutta minulla oli koko ajan kirkkaana mielessä, että lehmistä en luovu. Ne ovat osa identiteettiäni, eivät mikään pelkkä lihakarja”, muistelee Karoliina Löytty maaliskuuta 2023.
Löytyllä on Ylöjärven Viljakkalassa pieni omavaraistila ystävänsä tontilla. Piharakennuksessa on neljä lapinlehmää ja vasikka, kolme sikaa, kolme ankkaa, 14 kanaa ja kukko, kani ja kissa.
Helmikuun viimeisen päivän piti olla tavallinen tiistai. Päivällä oli syöty välipala yhdessä 9-vuotiaan kuopuksen kanssa ja sitten lähdetty ajamaan kohti maatilaa. Poika tykkää Löytyn mukaan tulla välillä auttamaan tilalle.
”Yleensä poika haluaa istua edessä, mutta tällä kertaa hän sanoi menevänsä takapenkille, koska siellä ei tulisi huono olo. Koira kävi istumaan pojan viereen.”
Keli ei ollut liukas. Taivaalla seilasi harmaita pilviä.
Löytty vilkaisi takapenkille, jossa hänen puhelimensa oli. Ihan vain pari sekuntia. Sitten hän katsoi taas tielle ja näki suoraan edessään rekan, joka oli kääntymässä vasemmalle soranottopaikalle.
”Kerkesin ajatella, että jarrutanko. Sitten jarrutin ja sen seurauksena koira lensi tuulilasiin. Mittari näytti 70 kilometriä tunnissa.”
45-vuotias omavaraisuuteen pyrkivä pientilallinen.
Ylöjärvellä sijaitsevalla tilalla on lapinlehmiä, mangalitza-rotuisia villasikoja, ankkoja, kanoja, kukko sekä kani ja kissa.
Asuu Ylöjärvellä miehensä, 9-, 15- ja 20-vuotiaiden poikiensa ja sekarotuisen paimenkoira Filon kanssa kerrostalossa.
Ammatiltaan maatalouslomittaja ja pappi.
Suorittanut tuotantoeläinhoitajan koulutuksen Ahlmanin ammattioppilaitoksessa 2018. Aiemmalta koulutukseltaan teologian maisteri.
Harrastaa ompelua ja Youtube-videoiden tekemistä Karo maalla-nimiselle kanavalle.
Motto: Pienistä teoista syntyy lopulta isoja asioita.
Auton keula osui suoraan rekan perään. Löytty muistaa, kuinka rekkakuski juoksi auttamaan heitä. Hän kuvailee olotilaansa paniikinomaiseksi.
Hän katsoi oikeaa reittään ja näki sen taipuneen ”kuin mutkalle”. Tuli infernaalinen kipu.
”Kuski soitti ambulanssin ja otti minua kädestä kiinni. Minä puolestani pidin poikaani kädestä, joka meinasi shokissa juosta autosta ulos, mutta kielsin häntä liikkumasta. Hän pelkäsi auton syttyvän tuleen.”
Vapaapalokunta saapui paikalle kahdessa minuutissa. Ambulanssi tuli kymmenessä ja suuntasi kohti Tampereen yliopistollista keskussairaalaa Taysia.
”Tuli epätodellinen olo. Mietin, tapahtuuko tämä todella minulle.”
”Olen surullisen kuuluisa siitä, etten ole koskaan pystynyt pyytää apua missään vaan olen halunnut tehdä kaiken itse.”
Maaliskuun puolivälissä otetussa röntgenkuvassa näkyy täysin katkennut reisiluu. Kantaluu on hyvin murskana. Myös lannerangassa on murtuma. Aivoihin ja sisäelimiin kohdistuneita vammoja ei todettu.
”Kuopus sai turvavyöstä ruhjeita ja koira pari haavaa. Meillä oli mukana runsaasti suojelusenkeleitä.”
Kolari oli jonkinlainen pakkopysähtyminen. Hän oli jo pitkään tuntenut väsymyksensä pahentuneen. Loma oli toiveissa, mutta se ei ollut yksinkertaisesti mahdollista. Eläimet oli aina hoidettava.
Vaikeinta on ollut ottaa apua vastaan, kun on niin tekevä ihminen, hän sanoo. Mutta nyt kun painon varaaminen jalalle on kielletty, ei ole muita vaihtoehtoja.
”Olen surullisen kuuluisa siitä, etten ole koskaan pystynyt pyytää apua missään vaan olen aina halunnut tehdä kaiken itse.”
Kolarin ensimmäisinä päivinä naapuri kävi ruokkimassa eläimet ja siivoamassa lannat.
Sairaalavuoteelta pientilallinen näpytteli viestin Facebookiin ja kyseli vapaaehtoisia hoitamaan eläimiä. Pian kasassa oli 12 ihmisen Whatsapp-ryhmä, jossa sovittiin hoitovuorot. Löytty lisäsi sinne eläintenhoito-ohjeet.
”Olen ihan ihmeissäni, mistä tämä välittämisen ja kiinnostuksen määrä tulee. On hämmentävää, että on oikeasti ihmisiä, jotka haluavat lähteä kylän perälle likaamaan saappaansa ja hakemaan vaatteisiinsa navetan tuoksua”, hän ihmettelee.
”Palkaksi hoitorinkiläiset saavat tuoreita kananmunia. Joillekin on maksettu kilometrikorvauksia, jos he ovat pyytäneet.”
Osa ei ollut koskaan hoitanut tuotantoeläimiä, osalla oli kokemusta. Perehdytyksen tehtävään antoivat vanhempani ja tilan omistaja, hän kertoo.
Viestit ja puhelut ovat kulkeneet tiuhasti puolin ja toisin, kun Löytty on neuvonut eläinten hoidossa. Kuvia on sadellut hänen ruudulleen eläimistä. Kuvien avulla hän esimerkiksi arvioi, että yksi lehmistä poikisi viikon sisällä ja niin myös tapahtui.
Pieniä kommelluksiakin on sattunut. Rehusäkki oli pitkään mystisesti kadoksissa.
”Sitten selvisi, että se oli syötetty kanoille, vaikka se oli lehmien rehua. Onneksi mitään vahinkoa ei sattunut”, hän nauraa.
Yhteydenpito hoitorinkiläisten kanssa on antanut sisältöä toipumiseen. Se on vienyt ajatukset myös pois reiden ja kantapään polttavasta kivusta.
”Olen kokenut olevani tarpeellinen ja kuuluvani siihen porukkaan. Maatila on mulle niin rakas paikka.”
”Jos perheenjäsenet eivät kuule huutoani, soitan nokkahuilua. Sen äänen kaikki ainakin kuulevat.”
Kolmen sairaalaviikon ja kahden leikkauksen jälkeen Löytty pääsi kotiin. Sängyn vieressä on pahvilaatikollinen lääkkeitä, käsitöitä, kahvikuppeja ja vesilaseja. Päällään hänellä on kirjava mekko, jonka hän on ommellut ajan kuluksi. Perhe ja läheiset ovat tuoneet ruuat vuoteen viereen ja käyttäneet häntä vessassa ja lääkärissä.
”Jos perheenjäsenet eivät kuule huutoani, soitan nokkahuilua. Sen äänen kaikki ainakin kuulevat”, hän nauraa ja näyttää valkoista soitintaan.
Löytty haaveilee, että tänä kesänä hänellä olisi jälleen kerran kasvimaa. Siellä kasvaisi perunaa, porkkanaa ja papuja, joista riittäisi ruokaa pitkälle talven varalle.
Lääkärin arvion mukaan työkykyiseksi palautuminen voi kestää puoli vuotta. Kesäkuun puolivälissä otetaan kipsi pois jalasta. Sairauslomaa on määrätty myös siihen asti, mutta sille voi saada tilanteen mukaan jatkoa, hän toteaa.
”Täytyy vain katsoa päivä kerrallaan. Varmaan työ pitää aloittaa pikkuhiljaa. Tulevaisuus on vielä täysin avoin.”
