Nämä 45 lajia sai huippu-urheilun valmennustukea – osa tippumassa pois
Kommentoi: Minkä lajien huippu-urheilua sinä tukisit mieluiten?
Jalkapallon arvokisoissa Suomi ei juuri ole pärjännyt. Laji sai viime vuonna 190 000 euroa huippu-urheiluyksikön valmennustukea. Kuva: Markku VuorikariSuomen Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön nykyisen tukijärjestelmän kautta on jaettu valmennustukea 45 lajille.
Tukien tavoitteena on olympiakomitean mukaan mahdollistaa urheilijan ammattimainen valmentautuminen, motivoida urheilijaa ja hänen valmennustiimiään sekä parantaa huippu-urheilun kansainvälisen menestymisen mahdollisuutta.
Kesä- ja talvilajit on jaoteltu kolmeen kategoriaan. 1-kategorian lajit ovat niitä, joissa menestymisen mahdollisuus arvokisoissa on arvioitu kaikkein parhaaksi. Nämä lajit ovat saaneet eniten tukieuroja. 3-kategorian lajit ovat heikoimmin menestyviä ja tukisummat ovat olleet vastaavasti pienempiä.
Lisäksi tuen piirissä on myös paralympialajeja, ja palloilulajeille jaetaan tehostamistukea valmennustuen lisäksi.
Uudessa järjestelmässä tukea keskitetään nykyistä vähemmille urheilulajeille. Mitä lajeja sinä toivoisit kaikkein mieluiten huippu-urheilun tuen piiriin jatkossakin? Voit kommentoida juttua kirjautumalla Facebookiin.
Suomen Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön valmennustuet 2016, euroa
Kesälajit
1-kategoria
Ampumaurheilu 175 000
Koripallo 290 000
Lentopallo 345 000
Paini 215 000
Purjehdus 300 000
Uinti 160 000
Voimistelu 160 000
Yleisurheilu 445 000
2-kategoria
Beach Volley 40 000
Golf 35 000
Jalkapallo 190 000
Judo 80 000
Keilailu 20 000
Melonta 75 000
Miekkailu 15 000
Ratsastus 10 000
Salibandy 85 000
Soutu 70 000
Suunnistus 90 000
Sulkapallo 30 000
Taekwondo 55 000
Tennis 30 000
Uimahypyt 18 000
3-kategoria
Jousiammunta 10 000
Karate 8 000
Käsipallo 15 000
Nykyaikainen 5-ottelu 5 000
Nyrkkeily 15 000
Painonnosto 8 000
Pyöräily 6 000
Pöytätennis 2 500
Squash 15 000
Talvilajit
1-kategoria
Maastohiihto 295 000
2-kategoria
Alppihiihto 215 000
Ampumahiihto 110 000
Freestyle 150 000
Lumilautailu 210 000
Mäkihyppy 135 000
Pikaluistelu 145 000
PT-curling 20 000
Taitoluistelu 105 000
Yhdistetty 100 000
3-kategoria
Curling 15 000
Hiihtosuunnistus 15 000
Muodostelmaluistelu 5 000
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
