Suzuki PV vastaan Honda Monkey: Tossumopojen taisto jatkuu vuosikymmenestä toiseen

Touko Liikonen kertoo, että säännöllisesti PV-harrastusryhmän Facebook-sivulla joku tiedustelee, vaihtuisiko Honda Monkey PV:hen. Vastauksina on aina lyhyt ”ei”. Veli-Matti Sammalmaa taas todistaa Monkey-väen merkkiuskollisuuden puolesta.  Kuva: Sanne Katainen

Omakohtainen totuus Honda Monkeyn tai Suzuki PV:n paremmuudesta löytynee sydämestä lähes jokaiselta, joka on mopoikänsä elänyt 1970–2000-luvuilla. Veli-Matti Sammalmaalla, 35, ja Touko Liikosella, 45, on ainakin selkeä näkemys asiasta.

”Ei käynyt mielessäkään”, kuuluu kummankin suusta, kun tiedustelee, olisiko toinen merkki tullut ikinä kyseeseen.

Sammalmaa ja Liikonen harrastavat nuoruutensa pikkumopoja intohimolla. Sammalmaa on Monkey-mies, Liikonen puolestaan kuuluu PV-koulukuntaan.

He perustelevat valintansa saman asian vastakohdilla: toinen vannoo PV:n yksinkertaisemman kaksitahtimoottorin, toinen taas Monkeyn kenties lujemman nelitahtimoottorin nimiin.

”Hauskan näköinen ja pieni”, Veli-Matti Sammalmaa kuvailee Honda Monkeyta. Sitkeää tekoa oleva nelitahtimoottori vetoaa häneen. Kuva: Päivi Karjalainen

Kanta muodostui molemmille jo varhain. Liikonen muistaa ensikosketuksensa PV:hen, kun hänen serkkunsa sai sellaisen 1990-luvun alussa. Liikonen oli tuolloin noin 12-vuotias.

”Se oli sellainen valkotankkinen ja punapenkkinen PV. Ihastuin siihen ikihyviksi. Siitä alkoi kinuaminen omilta vanhemmilta, että kyllä tässä mopo tarvitaan.”

Ensimmäinen PV, vuosimallia 1985, hankittiin lopulta 2 800 markalla, ja sillä innokas nuorimies rälläsi pihassa pari vuotta.

PV-harrastajien suosiossa on Touko Liikosen mukaan erityisesti vuoden 1984 Suzuki RM:ää mukaileva keltatankkinen mopo. Nyt Liikosella on kuitenkin suunnitteilla harmaatankkisen PV:nsä entisöintimaalaus. Kuva: Sanne Katainen

Sitten sattui tapaturma huoltotöissä. Liikosen sormi meni poikki jäätyään mopon ketjun väliin. Into ei suinkaan loppunut siihen, vaan vakuutuksesta saaduilla rahoilla hankittiin upouusi vuoden 1993 PV.

Vielä tänäkin päivänä mopo on Liikosen hallussa.

Sammalmaan Monkey-kuume puolestaan nousi reilun kymmenen vuoden iässä. Vanhemmilla kavereilla oli Monkeyja, ja sellainen piti saada itsellekin.

”Keltaisesta pörssistä ympyröitiin ilmoituksia.”

Lopulta oma menopeli ostettiin naapurista: uutta vastaava Monkey vuosimallia 1994.

Liikoselle PV-harrastus aikuisena korvaa sitä, mitä nuoruudessa ei rahan ja taitojen puutteen vuoksi voinut tehdä. ”Kaikki piti tehdä kokeilemalla. Isommilta jätkiltä ei uskaltanut kysellä neuvoja. Ei ollut kuin yksi sylinteri, jonka saattoi viilata pilalle.” Kuva: Sanne Katainen

Suomen moottoripyörämuseon ja Riku motor -moottoripyöräliikkeen omistaja Riku Routo muistaa kiivaana roihunneen tossumopobuumin 1970–80-luvuilta elävästi. Hän myi tuolloin Honda Monkeyja.

”Niitä meni ihan kuin kokistölkkejä. Se oli hurjaa ja hienoa touhua.”

Monkeyn tai PV:n sai uutena noin 3 000–4 000 markalla, mikä on nykyeuroina karkeasti saman verran. Sen verran euroja saa pulittaa vielä tänäkin päivänä klassikkotossumopoista.

Monkeyn maahantuonti aloitettiin vuonna 1973. Routo arvelee, että Suomen historian ensimmäinen Monkey-yksilö nähdään kuitenkin jo vuonna 1967 ilmestyneessä Spede Pasasen elokuvassa Pähkähullu Suomi.

Suzuki vastasi omalla tossumopollaan kovaan kysyntään, mutta Suomeen PV50-mallia alettiin tuoda vasta vuonna 1981.

Suzuki PV:hen on aikoinaan suunniteltu näyttäviä lisävarusteita, joilla erään mainoksen mukaan ”saat mopostasi vieläkin täydellisemmän”. Liikonen on saanut haalittua koko sarjan kaatumarautoja lukuun ottamatta – jopa mailateline on paikoillaan. Kuva: Sanne Katainen

Mopot ovat usein kulkeneet perheessä sisarukselta toiselle. Sammalmaankin kohdalla näin kävi, ja kaksi pikkuveljeä ottivat vuorollaan veljensä Monkeyn ajoon. Myös Liikosen PV:n oli määrä päätyä veljelle, mutta tämä ei ajanutkaan mopokorttia.

15 vuotta myöhemmin Liikonen entisöi talliin unohtuneen mopon käyntikuntoiseksi. Se tuntui kuitenkin hieman nuhaiselta aikuisen miehen painon alla. Ensimmäinen PV:n rakennusprojekti muuttuikin piristysprojektiksi Suzuki RM -crossipyörän 80-kuutioisella moottorilla.

Sittemmin elämäntilanteiden käänteissä mopo jäi taas tallin perälle vuosiksi. Nyt se on tarkoitus saattaa jälleen alkuperäiseen vakiokuntoonsa.

”Olen tässä haalinut näitä osia ja vara-PV:nkin. Projekti on kirjattu alkaneeksi, mutta mitään ei ole vielä tehty.”

Ajatuksena on entisöintiprojektin lisäksi rakentaa kaksi viritettyä ja tuunattua PV:tä.

Kaksitahtibensiinin sekoittelu on olennainen osa PV-elämää. Harrastajat vannovat kaksitahdin nimeen, Monkey-väki taas ei voi sietää sitä. ”Tekniikka on ihan käsittämättömän hyvä ja helppoviritteinen”, Liikonen kuvailee. Kuva: Sanne Katainen

Sammalmaan Monkey oli ollut kovalla käytöllä. Hän muistelee pelkästään itse ajaneensa 10 000 kilometrin matkamittarin ympäri 5–6 kertaa. Vuoden 2015 tienoilla hän toteutti aikeensa kunnostaa kovia kokenut mopo.

”Siinä ei ollut oikeastaan mitään ehjää. Purin mopon täysin muttereiksi.”

Koko mopo rakennettiin moottoria myöten uusiksi. Jokainen pulttikin sinkittiin uudelleen tai vaihdettiin uuteen alkuperäisosaan.

Sammalmaa on sittemmin entisöinyt yhteensä viisi Monkeyta samalla periaatteella. Hän pitää arvossa nimenomaan alkuperäisyyttä ja entisöintiä vakiokuntoon. Nyt työn alla on – moottorin kasausta vaille valmis – vuoden 1991 Monkey niin sanotulla tutti frutti -värityksellä.

Muistot nuoruusvuosilta lataavat mopoihin mittaamattoman tunnearvon. Rakkaasta nuoruuden mopostaan Sammalmaa ja Liikonen eivät luovu koskaan.

”Vastaus on vain, että se ei ole myynnissä”, Liikonen toteaa.

Sammalmaa on täysin samalla linjalla.

”Se ei ole myynnissä mistään hinnasta. Noita muita saatan joskus kyllä hävittää.”

Nyt työn alla on ”tutti frutti” -Monkey. Sammalmaa kertoo, että harrastajien keskuudessa haluttuja Monkeyja ovat 1980–90-luvun taitteen sinivalkoinen Rothmans-väritys sekä valkoista, vaaleanvihreää ja pinkkiä yhdistelevä Benetton-väritys. Kuva: Päivi Karjalainen

Routo kertoo, että alkuperäiskuntoinen Monkey ja PV ovat suorastaan museon vetonauloja.

”Tippa herahtaa ihmisillä linssiin, kun näkevät nuoruuspelinsä siinä.”

Kärkölästä kotoisin oleva Liikonen muistelee vapauden tunnetta, jonka mopo toi pitkien etäisyyksien maaseudulla kasvaneelle nuorelle.

”Lunta sataa ja on kova pakkanen. Pilkkihaalarit päälle, hanskat kouraan ja kaksi päällä kylille. Oli se aika kova juttu.”

Routo muistaa vuosikymmenten takaisen tapauksen Imatran ajoista. Kisaa saapui katsomaan iso poikaporukka yli 500 kilometrin päästä Oulusta Monkeyillaan.

”Ne on niitä samoja jätkiä, jotka harrastaa niitä nyt uudelleen tänä päivänä.”

Ikoniset tossumopot eivät kuitenkaan ole pelkästään keski-ikäisten nostalginen harrastus, kertoo kauhajokelainen Veli-Pekka Koskela. Hän myy Suzuki PV:n osia kahden yrityksensä, Vastapaineen sekä Suupohjan varaosa ja huollon, kautta.

Sammalmaa kertoo, että maalausten pohjatöihin on mennyt paljon aikaa. Joitain osia on saattanut joutua metsästämään monta vuotta. Esimerkiksi 80-luvun etuvalon umpioita ei rahalla saanut: ne piti vaihtaa toiselta harrastajalta toiseen osaan. Kuva: Päivi Karjalainen

Koskela on havainnut, että nuoret ovat löytäneet PV:n uudelleen. Kuluvaa osaa on alkanut viimeisen viiden vuoden aikana mennä aivan uudella tahdilla. Alakouluikäiset peltomopoilijat ja teini-ikäiset mopokuskit ostavat tavaraa kulkupeliensä varaosiksi.

”Jos mennään tuonne yläasteen pihalle katsomaan, siellä on PV-Suzukia niin kuin 80–90-luvuilla”, Koskela kertoo.

Kauhajoki on hänen mukaansa ollut aina PV-aluetta.

Ylivieskassa oli Sammalmaan mielikuvien mukaan melko tasainen jakauma Monkeyn ja PV:n välillä. Kärkölässäkin oli molempia, mutta Liikosen mukaan PV oli yleisempi. Hän muistaa, että yläasteen pihassa oli selkeästi omat parkkipaikkansa molemmille merkeille.

Merkkiuskollisuus on pysyvää sorttia. Liikonen kertoo, että nykyään naapurustossa asuu hänen lisäkseen toinenkin PV-mies ja yksi Monkey-mies.

”Aina on vertailut käynnissä, kun tulee moottorit puheeksi. Sama läpänheitto jatkuu 30–40 vuoden jälkeenkin.”

Eniten Veli-Matti Sammalmaata palkitsee se, kun mopo on lopulta kasassa. Hän käy välillä ajamassa parilla kolmella Monkeyllaan. Pariin mopoon hän ei ole edes laittanut moottoriöljyjä, vaan ne pysyvät pelkästään koriste-esineinä. Kuva: Päivi Karjalainen