
Tiedätkö mitä eroa on painonnostolla ja otenostolla? ‒ voimailulajit eroavat tekniikan ja välineiden osalta
”Kaikissa lajeissahan on pohjimmiltaan kyse siitä, että kilpaillaan voimassa. Harjoittelukin voi pääosin olla melko samanlaista”, Kiuruveden Urheilijoiden Juha vuorikoski selittää.Painonnosto, voimanosto, otevoimailu ja voimamiesurheilu. Voimalajeihin vihkiytymätön menee eri lajeissa nopeasti sekaisin.
”Kaikissa lajeissahan on pohjimmiltaan kyse siitä, että kilpaillaan voimassa. Harjoittelukin voi pääosin olla melko samanlaista”, Kiuruveden Urheilijoiden Juha vuorikoski selittää.
Eroja on kuitenkin siinä, millaisin tekniikoin ja välinein kilpaillaan.
Painonnostossa tärkeimmät liikkeet ovat tempaus ja työntö. Tanko painoineen nostetaan joko yhtenäisellä tai kaksiosaisella liikkeellä pään päälle.
”Se on teknisesti hyvinkin vaativa suoritus, jonka harjoitteleminen pitää yleensä aloittaa jo hyvinkin varhaisessa iässä”, Vuorikoski sanoo.
”Voimanostossa taas kilpaillaan teknisesti suoraviivaisemmilla liikkeillä maksimivoimassa.”
Otevoimailussa käytetään tavallista paksumpaa tankoa eli akselia ja muita välineitä, joiden käsitteleminen on tarkoituksella haastavampaa.
”Siinä korostuu maksimivoiman lisäksi puristusvoima”, Vuorikoski kertoo.
”Lajin kerrotaan pohjautuvan seppien kilvoittelusta esimerkiksi sillä, kuka nostaa painavimman alasimen kärjestä.”
Otevoimailussa käytetään esimerkiksi tavallista paksumpia ja pyöriviä Rolling Thunder- kahvoja, joilla mitataan paitsi maksimivoimaa, myös puristusvoimaa. Kuva: Pentti VanskaVoimamiesurheilu voi olla monille tuttua 2000-luvun alusta. Lajissa kilpaillaan monissa tehtävissä, jotka mittaavaat sekä maksimivoimaa että muita atleettisia kykyjä.
”Se on maaseudulla luonteva laji. Kilpailuun voi kuulua esimerkiksi traktorin renkaiden pyörittämistä tai hiekkasäkkien kantoa.”
Kahvakuulalla kilpaillaan painonnoston kaltaisissa liikkeissä esimerkiksi siinä, kuka tekee kuulalla pisimpiä sarjoja.
”Toiminnallinen harjoittelu sitten taas muistuttaa crossfitia. Kilpailuissa voi tulla vastaan melkein mitä vaan”, Vuorikoski sanoo.
Kädenvääntö on monelle tuttu voimanmittelö, mutta kovalla kilpatasolla sekin vaatii omanlaistaan treeniä.
”Pitää olla vahvempi kuin vastustaja, jotta tekniikan saa toimimaan”, sanoo kädenväännön molempien käsien raskaan sarjan Suomen mestari Santeri Hukkanen (vas.) Kuvassa Hukkasta haastaa Juha Vuorikoski. Kuva: Pentti Vanska”Sormista kun lähtee tulemaan. Ranne, kyynärvarren lihakset, hauis ja ojentaja, olkapää, yläselkä ja rinta. Siinä ne ovat ehkä tärkeysjärjestyksessä”, raskaan sarjan Suomen mestari Santeri Hukkanen listaa.
Myös tekniikka ja taktiikka ovat tärkeitä, mutta Hukkasen mukaan niillä ei voi korvata puuttuvaa voimaa.
”Kylän miesten jutuissa tuntuu tekniikka olevan kaikki kaikessa, mutta kyllä pitää olla vahvempi kuin vastustaja, jotta tekniikan saa toimimaan.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


