Suomen armeija on Ukrainaa pienempi, mutta sen piinallisen tehokas taktiikka luotiin jo 1960-luvun lopulla – "Vihollinen pakotettaisiin lähitaisteluun metsiin, jossa se ei voisi hyödyntää ylivoimaansa"

Suomalaiseen sotataitoon perehtynyt sotilasprofessori Janne Mäkitalo näkee, että tositilanteessa maahantunkeutujan panssarit sulutettaisiin huonokulkuisessa maastossa pienelle alueelle ja taistelu siirrettäisiin metsiin. Kuva: Markku Vuorikari

Suomen armeija on numeroiden valossa pienempi kuin vaikkapa Ukrainan. Puolustuskyky nojaa kuitenkin suureen reserviin, moderniin aseistukseen sekä yhteistyöhön EU:n, Yhdysvaltojen, Ruotsin ja Norjan kanssa. Kuva: Timo Filpus

Diplomaattilähteet ja poliitikot ulkomailla ovat varoitelleet Suomen ja Ruotsin olevan Vladimir Putinin työlistalla heti, kun kiireellisimmät asiat on hoideltu Ukrainassa. Kärkipoliitikkomme puolestaan kehottavat pitämään päät kylminä. Harva silti näinä aikoina välttyy miettimästä, mitäs jos...

Jos Suomeen hyökättäisiin, olisimme jo epäonnistuneet jossain. Järkipuheella ja diplomatialla voidaan vaikuttaa ja vakuuttaa tiettyyn rajaan saakka mutta ei aina.

Ukrainan ja talvisodan esimerkit osoittavat, että joskus hyökkääjä on tosiasiassa päättänyt hylätä neuvotteluratkaisut ja pohtii lähinnä aseiden käytön hintaa.

Eri yhteyksissä on vakuutettu, että Suomi on kokoisekseen Euroopan vahvimpia asemahteja. Se saattaa hivellä itsetuntoamme mutta kertoo vähän ja herättää kysymyksiä.

Ukrainassa on – tai ainakin oli – liki kymmenkertainen määrä väestöä ja moninkertainen määrä panssariajoneuvoja sekä enemmän lentokoneita ja tykkejä kuin Suomella. Silti harva piti sen asevoimaa etukäteen kovin vahvana – ei Venäjä ainakaan. Jos siis todella olemme vahvoja ja meillä on ennaltaehkäisevää pelotetta, mihin väite perustuu?

Viime syksynä eduskunnassa hyväksytty Valtioneuvoston puolustusselonteko antaa 61 sivua tietoa yli valtakunnanrajojen, missä tilassa Puolustusvoimamme on ja kuinka puolustuksemme on organisoitu ja organisoidaan lähitulevaisuudessa sekä kuinka Suomi linjaa puolustuspolitiikkansa.

Aikamoista avoimuutta, mutta juuri se on tarkoitus. Sillä tahdotaan osoittaa myös rajojen ulkopuolelle, missä kantimissa puolustuksemme on.

Prikaatikenraali Sami Nurmi puolustusministeriöstä naurahtaa, kun häneltä kysyy, paljonko puolustusselonteossa jätetään kertomatta.

"Siinä ei tietenkään kerrota yksityiskohtia suorituskyvystä tai operatiivisia suunnitelmia. Siinä annetaan karkeita linjoja, jotka antavat puolustushallinnolle selkänojaa ja muille viestiä, että puolustuksesta pidetään huolta."

Peruskysymyksiä on, onko viesti tarpeeksi vakuuttava. Kertooko se ulkomaille esimerkiksi, että Suomi olisi kovempi pala purtavaksi kuin vaikkapa Ukraina?

Nurmen mielestä on hieman epäkorrektia lähteä vertailemaan Suomen ja Ukrainan puolustusvoimien kyvykkyyttä, mutta yleisellä tasolla voidaan tarkastella eroja ja samankaltaisuuksia maanpuolustuksen vinkkelistä. Jokainen voi vetää niistä omat johtopäätöksensä.

Suomessa ja Ukrainassa on yllättävän paljon samankaltaisuutta. Molemmat ovat pinta-alaltaan laajoja maita, joilla on pitkä, yhteinen raja Venäjän kanssa. Ukrainalla yhteistä rajaa on 2 000 kilometriä, ja siihen on nyt lisättävä myös sotatoimiin sekaantunut Valko-Venäjä.

Suomella rajaa on puolet vähemmän mutta väestöä hieman pyöristäen kymmenesosa Ukrainasta.

Molemmilla mailla on laaja ja varsin samanvahvuinen rauhanajan reservi armeijan käyneitä, noin 900 000. Suomessa sota-ajan tehtävä voidaan osoittaa heistä 280 000:lle, kun taas Ukrainan organisaatiosta ei aivan tarkkaa tietoa ole. Aktiivipalveluksessa heillä oli ennen sotaa parisataatuhatta miestä, joten kovin kaukana vahvuudet eivät ole.

Kalustossa Suomi on määrällisesti paljon Ukrainaa jäljessä. Varsinkin panssariajoneuvoja meillä on huomattavasti vähemmän. Suomen asearsenaali on pääasiassa länsikalustoa, kun taas Ukraina käyttää runsaasti Neuvostoliiton peruja olevaa materiaalia.

Olisi kuitenkin väheksyntää pitää Ukrainaa vain Neuvostoliiton asearsenaalin ulkomuseona, sillä maa on viime vuosina päivittänyt puolustusvoimiaan länsikalustolla.

"Olennaisempaa on, miltä vuosikymmeneltä varustus on kuin se, mistä ilmansuunnasta se tulee. Kehitys on ollut asepuolella huimaa", Nurmi sanoo.

Hän toteaa, että Suomen kalusto on merkittävältä osin Nato-yhteensopivaa ja modernia. Päätimme juuri uusien häivehävittäjien hankinnasta, mutta myös nykyiset Hornetit ovat yhä suorituskykynsä huipulla. Laatu korvaa määrää ilmapuolustuksessa.

Maanpuolustustahto on Suomessa hyvissä kantimissa, mutta niin se on Ukrainassakin. Isoa eroa on vaikea nähdä.

Suurin ero maiden välillä on ehkä organisoinnissa, puolustushallinnon pitkäjänteisyydessä ja sekä yksituumaisuudessa, ja nämä tietenkin linkittyvät toisiinsa vahvasti. Hallitukset ovat Suomessa vaihtuneet, mutta jokainen niistä on antanut riittävät resurssit toiminnan ylläpitämiseen ja kehittämiseen.

"Kriisejä ei hoidella vain puolustusvoimien avulla. Suomen kova vahvuus on, että eri tahot varautuvat ja hallinto turvataan kaikissa tilanteissa. Siihen nivoutuvat siviilipuoli ja kaupallinen puoli, ja tällainen ajattelu on meillä suorastaan geeneissä", sanoo Nurmi, joka on vetänyt arvostettuja maanpuolustuskursseja yhteiskunnan eri alojen keskeisille vaikuttajille.

Puolustushallinto loi suuntaviivat Suomen puolustamiselle presidentti Urho Kekkosen pitkällä valtakaudella, jolloin Suomi ja Neuvostoliitto olivat virallisesti ylimpiä ystäviä, joiden välit sementoitiin YYA-sopimuksella.

On hieman hämmentävää, että suomettuminen mahdollisti vaikkapa koulun maantiedon kirjojen sensuroinnin Taisto Sinisalon aloitteesta, mutta Neuvostoliiton hyökkäyksen varalta luotuun puolustusstrategiaan kukaan ei kajonnut.

Sotilasprofessori ja everstiluutnantti Janne Mäkitalo Maanpuolustuskorkeakoulusta on perehtynyt suomalaiseen sotataitoon ja opettaa operaatiotaitoa sekä taktiikkaa erityisesti maavoimien osalta.

Hänen mukaansa Suomessa siirryttiin 1960-luvun lopulla alueelliseen puolustusjärjestelmään, joka pätee monin osin yhä. Viimeisissä puolustusselonteoissa kuvattu paikallispuolustus on sille jatkumoa. Puolustusvoimien keskeisessä strategiassa varauduttiin kohtaamaan määrältään ylivoimainen vastustaja.

"Silloin todettiin, että Suomi on laaja maa, eikä miehiä riitä joka paikkaan. Puolustukseen lähdettiin hakemaan syvyyttä."

Varusmiespalveluksensa suorittaneet sidotaan Puolustusvoimien 280 000 sotilaan vahvuisiin sodan ajan joukkoihin. Niitä täydennetään tarvittaessa muista reserviläisistä.

Sotilaat palvelisivat tositilanteessa joko operatiivisissa joukoissa tai paikallispuolustuksessa. Niiden lisäksi erillisiksi voidaan nähdä valmiusjoukot, jotka ovat koko ajan valmiina kuin palokunta, sekä tietenkin rajavartiosto sekä ilma- ja merivoimat, jotka käytännössä ovat ammattilaisten käsissä.

"Valmiusjoukkojen varaan ei voida jäädä. Aina on mahdollista, että vihollinen etenee sisämaahan. Puolustuksen rakenne on silloin verkostomainen ja syvä, ja paikallisjoukoilla on siinä merkittävä rooli", Mäkitalo sanoo.

Operatiiviset joukot ovat puolustusvoimien iskukykyisimmät, liikkuvimmat ja tulivoimaisimmat, eräänlainen keihäänkärki tai nyrkki.

Mäkitalo sanoo, että vertaus Tali-Ihantalan torjuntataisteluihin vuonna 1944 on ajallisesti kaukaa haettu mutta ajatuksellisesti sama.

"Paikallisjoukot ja niiden taisteluun liittyvät sulutteet, panssarintorjunta ja epäsuora tuli ovat ikään kuin alasin ja operatiiviset joukot moukari, joka lyö vihollista alasinta vasten vastahyökkäyksin ja suurella tulivoimalla."

Hän lisää, että kaikessa olennaista on voimien keskittäminen. Jos puolustus rakentuisi vain sissien varaan, se olisi Mäkitalon mukaan vain kuin sormilla tökkimistä. Sissejä toki tarvitaan häiritsemään – isketään ja vetäydytään. Torjuntavoittoon tarvitaan kuitenkin nyrkki ja nyrkkejä, jotta ylivoima voidaan haastaa ja sitä kautta ajaa maahantunkeutuja neuvottelupöytään.

Paikallisjoukot – tuo alasin, jota vasten moukari iskee – käsittää asevoiman lisäksi laajasti koko yhteiskunnan paikallistason aina talouselämästä ja hallinnosta vapaaehtoiseen maanpuolustukseen.

Suomen puolustamista helpottavat maastonmuodot ja ylipäätään metsät ja suot itäisessä Suomessa, missä panssariarmeijoiden on vaikea liikkua. Se on luonut pioneeriaselajin avulla taktisen perustan, jonka vuoksi Suomea on kutsuttu jopa suluttamisen suurvallaksi.

Mäkitalo sanoo, että meillä vain Länsi-Suomessa ja osin Uudellamaalla panssarit pääsevät liikkumaan samalla tavalla melko vapaasti, kuten vaikkapa Ukrainan peltoaukeilla. Muualla maassa panssareille on tarjolla vesistön ja vankan metsän välissä vain "rännejä", jonne panssarit yritetään pysäyttää ja siirtää taistelu metsiin.

"Vihollinen on pakotettava lähitaisteluun, jossa se ei voi käyttää kunnolla korkeaa teknologiaa ja tuliylivoimaansa. Tykistö sekä ilma- ja panssarintorjunta nousevat keskeiseen rooliin."

Suluttamisessa panssareita ohjataan vaikeassa maastossa haluttuun paikkaan. Viime aikoina paljon esillä olleet jalkaväkimiinat ennen Suomen liittymistä Ottawan sopimusta liittyvät juuri tähän.

Maahan pyrkivä kolonna taisteluajoneuvoja kyllä pysähtyy, jos tie on miinoitettu panssarimiinoilla – ja nämä puolustukselliset aseet eivät miinakiellon piiriin sisältyneet. Vihollisen panssarijyrät yrittäisivät varmasti tulla raivaamaan panssarimiinat, ja ne pyritään pysyttämään ohjuksin ja singoin.

Jalkaväkimiinat puolestaan estäisivät hyökkääjän pioneereja pääsemään jalan panssarimiinojen luo. Niitä ei kuitenkaan ole, sillä jalkaväkimiinat tuhottiin, kun liityimme Ottawan sopimukseen vuonna 2011.

Monen mielestä se on jättänyt puolustukseen aukon, jota muilla asejärjestelmillä ei voida paikata. Panssarintorjunnan lisäksi maamiinat hidastavat vihollisen maajoukkojen etenemistä, sillä miinakauhua ei voi muilla asejärjestelmillä paikata.

Venäjä ei koskaan liittynyt sopimukseen, mutta Ukraina tuhosi omansa 2005. Mäkitalo arvelee, että ainakin Donbasin alueella Ukraina olisi saanut jalkaväkimiinoilla hillittyä Venäjän hyökkäystä. Muutenkaan hän ei ole nähnyt Ukrainan puolella juuri suluttamisesta merkkejä, vaikka he varmasti kykynsä mukaan ovat yrittäneet hyödyntää maastoa.

Paljon toivoa on laitettu kotimaiseen hyppypanokseen, joka kaukolaukaistaan etäältä. Siinä räjähde nousee maanpinnasta ja levittää sirpaleita maastoon. Keksinnöstä on kohistu jo vuosia, mutta kehitystyö on yhä kesken.

Lue lisää:

Suomelta puuttuu sotilaita kriisin äärellä – "Jos tulee kriisi, niin vajeellahan siihen joudutaan lähtemään"

Halu maanpuolustukseen kasvaa viikko viikolta – alkuvuonna Reserviläisliittoon saapunut jo yli 2 000 hakemusta

MT-gallup: Kaksi kolmesta luottaa Suomen omaan kykyyn puolustaa koko maata