Helena jatkaa kampaamoaan yhä 78-vuotiaana – työn koskettavin puoli on asiakkaiden kuolema

Anneli Taimi on ollut Helenan asiakkaana jo noin 40 vuotta. Kuva: Johannes Tervo

Keskustelujen aiheissa se kiteytyy, kampaajan pitkä ura.

”Alkuvuosina puhuimme asiakkaiden kanssa nuorten juttuja, sitten lapsista ja lapsenlapsista, mutta nykyisin lähinnä toistemme sairauksista”, Helena Koskinen kuvaa yli 60-vuotista uraansa.

78-vuotias Koskinen on työskennellyt parturikampaajana vuodesta 1963. Hänen toimipisteensä sijaitsee kotitalon yhteydessä Kauhajoella.

Koskinen työskentelee neljänä päivänä viikossa. Hän pyrkii tekemään kuusituntisia työpäiviä, mutta toisinaan ne venyvät kymmentuntisiksi.

Suurin osa Koskisella käyvistä on iäkkäitä naisia. Pisimmät asiakassuhteet ovat kestäneet yli 50 vuotta. Vanhin asiakas on jo 101-vuotias.

Koskinen on huomannut, että monen asiakkaan on helpompi jakaa henkilökohtaisia asioita kampaajalle kuin läheisilleen.

”Olemme kulkeneet yhdessä kolmen sukupolven läpi. Meistä on tullut toisillemme tärkeitä ja läheisiä. Olemme jakaneet ilon ja surun hetkiä ja parantaneet maailmaa. Kokemus on terapeuttinen myös itselleni”, Koskinen sanoo.

Hän on tottunut kohtaamaan elämän rajallisuuden myös työssään. Asiakaskunta harvenee vääjäämättä vuosi vuodelta ja omatkin työvuodet ovat käymässä vähiin.

”Laitoin eräälle naiselle komean permanentin. Seuraavana aamuna sain kuulla, että hän oli kuollut. Aina lähtiessä tavataan sanoa, että nähdään taas. On aina koskettavaa, kun asiakas ei enää tulekaan takaisin.”

Koskinen sanoo työn olevan hänen kutsumusammattinsa. Hän ei ole koskaan harkinnut ammatin vaihtoa.

Pitkän uran salaisuutena Koskinen pitää positiivista elämänasennettaan. Myönteinen asenne ja vahva työmoraali ovat peräisin lapsuudesta.

Helena Koskinen näyttää vanhaa koulukuvaa Etelä-Pohjanmaan keskus­ammattikoulusta. Hän on kuvassa sormen kohdalla takarivissä. Kuva: Johannes Tervo

Koskinen varttui pientilalla Teuvan Kauppilan kylässä. Lapsena hän auttoi lypsyhommissa ennen kouluun lähtöä. Ensimmäisen palkan hän tienasi 12-vuotiaana.

”Menin kääntämään rapaa pellolle. Ei se mukavaa työtä ollut, mutta oli hienoa, kun sain ostaa ensimmäisestä palkasta punaiset kangaskengät”, Koskinen muistelee.

Eräänä kesänpäivänä hänen isosiskonsa luki lehdestä, että Seinäjoella alkaa parturikampaajan ammattikoulutus.

”Siskoni totesi, että tuonnehan sinun pitää hakea. En ollut haaveillut lainkaan kampaajan ammatista, mutta ajattelin, että mikäs siinä.”

Koskinen oli 15-vuotias matkustaessaan junalla pääsykokeisiin. Hän ei ollut koskaan aiemmin käynyt kaupungissa.

”Pääsykokeissa oli vanhempia ja kovia naisia. Minä olin hento ja ujo maalaislikka. Yhtenä tehtävänä oli ommella lanka napin läpi ja tehdä kaksoissauma. Olin oppinut taidon kotona ja siitä oli varmasti hyötyä, että tulin valituksi kouluun.”

Hiusmuodit ovat tulleet ja menneet vuosikymmenien aikana. Koskinen muistelee kaiholla aikaa, jolloin virastonaiset kävivät kerran viikossa kampaajalla.

”Nutturat laitettiin alkuviikosta ja ne kestivät koko viikon. Nykyisin nuoremmat naiset suosivat pitkää suora tukkaa, joten he käyvät harvemmin kampaajalla.”

Koskinen toteaa, että moni asia on nykyään paremmin. Takavuosina kampaajan työhön liittyi terveysriskejä, koska hiuslakkojen ponnekaasuissa käytettiin freonia. Kampaamo oli harmaana kaasuista, eikä toimivaa ilmastointia vielä tuolloin ollut. Myös tupakkaa poltettiin partureissa vielä 1970-luvulla.

”Kun asiakas meni kuivaajaan, hänelle tuotiin tuhkakuppi. Se tuntuu tänä päivänä suorastaan uskomattomalta.”

Puutarhanhoito on Koskiselle tärkeää vastapainoa työlle. Punaherukkasato oli taas runsas. Kuva: Johannes Tervo

Koskinen on ollut aktiivisesti mukana parturi-kampaajien yhdistystoiminnassa. Hän asuu nyt yksin. Hänellä on kolme lasta ja kuusi lastenlasta. Myös puutarhan hoito tuo sisältöä elämään.

Koskisen kampaamo sijaitsi aiemmin Kauhajoen linja-autoasemalla, mutta viitisentoista vuotta sitten hän siirsi toimipisteen kodin yhteyteen.

Enää Koskinen ei tavoittele asiakasvirtoja. Hän tekee töitä, koska se on kivaa ja sosiaalista.

”Nyt saan tehdä työtä nauttien. Ennen piti tehdä liukuhihnalta, että sai maksettua asuntolainat ja laskut. Olen pitänyt hintatason matalana, jotta asiakkaillakin olisi parempi mieli. Ahkerimmat asiakkaat käyvät kerran viikossa. He nauttivat siitä, ettei heidän tarvitse laittaa itse hiuksiaan.”

Koskinen jatkaa työntekoa niin kauan kuin terveyttä riittää. Kädet pelaavat vielä hyvin, mutta pitkäaikainen seisominen rasittaa selkää.

”Olen sanonut asiakkailleni, että älkää tulko enää, jos huomaatte, että pääni ei toimi kunnolla. Sillä tavoin työnteko saadaan loppumaan luonnollisesti.”