Jyrki Wallin on huomannut, että monille kaupunkilaisille agronomi-sana ei enää kerro mitään. Kuva: Jarno Mela
”Lähteekös se agronomi puimaan heinää” – Tauno Palo loi maatalouden asiantuntijasta mielikuvaa, jolla on vain vähän tekemistä todellisuuden kanssa
Agronomin ammatti on kokenut sadassa vuodessa melkoisen muutoksen. Lakki kourassa lähestyttävästä herrasta on tullut raja-aitoja kaatava ja kokemusta maailmalta hankkiva ammattilainen.
Elitistinen, komea ja hyväosainen supliikkimies. Tällaisen kuvan Suomi-filmien legenda Tauno Palo loi agronomeista Niskavuoren Aarnena ja Vaimokkeen Esko Latvana 1930-luvun lopun jälkeen.
Kliseemäinen kuvaus peittää alleen sen, että suurin osa agronomeista oli jo silloin oman alansa asiantuntijoita, neuvojia, opettajia, tutkijoita, virkamiehiä sekä yrittäjiä – ja on sitä edelleen.
Agronomin titteli on kestänyt yllättävän hyvin yhteiskunnan muuttumista agraarisesta Suomesta someaikaan ja vääjäämättömästi edennyttä kaupungistumista. Nimeen liitetään edelleen lähes pelkästään positiivisia ajatuksia, vaikka 85 prosenttia suomalaisista asuu taajamissa, ja isoissa kaupungeissa elää paljon ihmisiä, joille agronomi-sana ei enää kerro mitään, miettii MTK:n toiminnanjohtaja Jyrki Wallin.
Agronomiliitto täyttää tänä vuonna 125 vuotta ja juhlii merkkipaalua viikonloppuna. Wallin toimi ennen tuottajajärjestöön siirtymistä 16 vuotta Agronomiliiton johdossa.
Agronomiliiton satavuotishistorian vuonna 1997 kirjoittanut historioitsija Riitta Mäkinen pitää Suomi-elokuvien kulta-aikaa myös agronomi-nimen kulta-aikana.
Syitä oli useita. Yliopistosta valmistuneita maistereita oli itsenäisyyden alkuaikoina paljon vähemmän kuin nyt, ja etenkin maaseudulla agronomeja arvostettiin. Suuri osa kansasta sai vielä elannon maanviljelystä.
Nuori kansakunta pyrki 1920- ja 1930-luvuilla vahvistamaan ruokahuoltoaan ja elintarvikkeiden omavaraisuutta, ja työhön tarvittiin ruokaketjun parhaita osaajia.
Agronomeja oli myös korkeissa tehtävissä presidentti Lauri Kristian Relanderia myöten. Kaksi pääministeriä, Juho Sunila ja Johannes Virolainen, ovat olleet agronomeja muista ministereistä puhumattakaan. Maatalousministerin tehtävät on usein annettu agronomille.
Nykyisessä eduskunnassa on kolme agronomi-kansanedustajaa.
Arvostusta kuvaa sekin, että vielä niinkin myöhään kuin 1960-luvulla Riitta Mäkinen muistaa jonkun kysyneen hänen isältään, että ”lähteekös se agronomi niittämään heinää”.
Mäkinen on tavallaan kahden polven agronomi, sillä hänen isänsä ja poikansa ovat agronomeja.
Nykyisessä eduskunnassa on kolme agronomi-kansanedustajaa.
Agronomien ammattieetos on kestänyt tälle vuosituhannelle saakka. Riitta Mäkinen kertoo poikansa menneen keskustelemaan harjoitustyöstä professorin kanssa 2000-luvun alkupuolella.
Kun professori meni monistamaan, nuorimies siirtyi käytävään ja tapasi toisen professorin, joka ryhtyi esittelemään nuorelle opiskelijalle alan merkkihenkilöitä ja heidän kuviaan.
Monella muulla alalla opiskelijoita pidetään välttämättömänä pahana, koska opiskelijoiden ohjaaminen vie aikaa omalta tutkimukselta. Viikissä opiskelijat nähdään arvokkaina ammattikunnan jatkajina.
Suomen elokuvataivaan kirkkaisiin tähtiin lukeutunut Tauno Palo loi elitistisistä kuvaa agronomeista. Hella Wuolijoen kirjoittamista Niskavuori-näytelmistä on tehty kahdeksan elokuvaa ja agronomiksi opiskellutta Aarnea esittänyt Palo paneutui ison kartanon pojan ja isännän rooliin.
Palo esitti agronomia myös Valentin Vaalan Vaimoke-hupailussa, jossa hänen roolihahmonsa Esko Latva löi vetoa siitä, että menee naimisiin ensimmäisen vastaan tulevan itseään nuoremman naisen kanssa. Ansa Ikosen ura alkoi silloin Palon vastanäyttelijänä.
Viikissä opiskelijat nähdään arvokkaina ammattikunnan jatkajina.
Suurin osa agronomeista eli kuitenkin toisenlaista elämää. Agronomiliiton edeltäjän, Suomen maanviljelysvirkamiesyhdistyksen, alkusysäys oli nostaa köyhien virkamiesten kuten neuvojien, opettajien ja hallintoväen arvostusta ja myös palkkausta. Eivät kaikki olleet taunopaloja, Wallin muistuttaa.
Wuolijoen ja Vaalan kuva agronomeista ei ollut silti tyystin väärä. Maataloutta opiskeli myös paljon isojen talojen poikia, jotka lähtivät hakemaan tai jotka lähetettiin hakemaan oppia tilanhoitoon, Riitta Mäkinen kertoo.
Ajatus oli, että maatalouteen pitää keskittyä ja hankkia alan korkeinta koulutusta, jos tila aiotaan pitää suvulla, Mäkinen sanoo.
Wuolijoen Niskavuorella on yhtymäkohtansa hämäläiseen kartanoelämään, vaikka hahmot ovat fiktiota. Mäkinen muistuttaa, että maalaiselämää on ihannoitu enemmän tai vähemmän aina ”muinaisista roomalaisista lähtien”.
Viljelijäagronomien asema on säilynyt. Tämän vuoden alussa oli liitossa oli 6 000 jäsentä, joista päätoimisia viljelijäjäseniä on 259. Eläkeläisiä ja opiskelijoita on kumpiakin yli tuhat.
Maalaiselämää on ihannoitu enemmän tai vähemmän aina ”muinaisista roomalaisista lähtien”.
Wallinin mielestä elokuvien ja teatteriesitysten luoma karikatyyri agronomeista saattoi olla eduksi koko alalle. Moni nuori saattoi elokuvat nähtyään kiinnostua maatalousalan opinnoista. Mukana oli myös niitä, joilla ei entuudestaan ollut kokemusta viljelystä.
Maatalousopintojen vetovoima kesti aina 1990-luvun alkuun saakka. Viikkiin opiskelemaan pääsy oli lähes yhtä vaikeaa kuin lääketieteen pääsykokeen läpäiseminen. Sen jälkeen tilanne on muuttunut radikaalisti. Wallinin mielestä ruokahuollon tärkeys saattaa kääntää taas suuntaa.
”Kärjistynyt maailmantilanne on nostanut oman ruuantuotannon arvostusta, mutta ainakaan vielä se ei valitettavasti näy tilojen taloudessa”, Mäkinen miettii.
Elintarvikeketjualan osaajille on tarvetta, toteaa Agronomiliiton va. toiminnanjohtaja Jyrki Isotalo. Alalla on hyvin vähän työttömyyttä, ja vastavalmistuneet ovat työllistyneet nopeasti.
”Yhteiskunnan muuttuminen ja koulutustason nousu näkyvät ihmisten arvostuksissa. Aiemmin ylioppilaita oli harvassa, kun nyt yliopistotutkinto on arkipäivää ja maistereitakin on niin paljon, että arvostus on jossain määrin kärsinyt inflaatiota”, Isotalo miettii.
Viikkiin opiskelemaan pääsy oli lähes yhtä vaikeaa kuin lääketieteen pääsykokeen läpäiseminen.
Agronomien kattojärjestö Agronomiliitto ja sen edeltäjät ovat eläneet ajassa. Agronomeja on jo reilusti alle puolet jäsenistä ja jopa niin, että järjestön nimen muuttamista on mietitty monet kerrat.
Vuosituhannen alussa järjestön nimenmuutos näytti olevan jo aivan nurkan takana, Wallin toteaa, mutta hanke osoittautui odotettua hankalammaksi. Nimeksi ehdotettiin muun muassa Ruokaketjun akateemiset, mutta sitä ei koettu yhtä arvovaltaiseksi kuin Agronomiliitto on.
Mäkinen on kuullut järjestön nimelle lisämausteen. Agronomiliitto on Akavan perustajajäsen ja nimensä ansiosta näkyy Akavassa.
”Vaikka Agronomiliitto on pieni, se tulee ensimmäisenä vastaan, kun katsotaan Akavan jäsenjärjestöjen listaa.”
Agronomi on lainasana Ruotsista. Mustialassa maataloutta opiskelleet ottivat sen käyttöön 1800-luvun puolivälissä, ja nimi vakiintui oppiarvoksi, kun ylin maatalousopetus siirtyi Helsinkiin vuonna 1908.
Tutkinnonuudistukset ovat muuttaneet agronomi-nimen käyttöä. Se oli pitkään rinnakkainen tutkinto maa- ja metsätaloustieteen maisterin kanssa. Agronomi edellytti laajempia ja käytäntöä lähempänä olevia opintoja, kun maisterin koulutuksessa mentiin syvemmälle.
Koko nimi uhkasi hävitä oppiarvona 1970-luvun tutkinnonuudistuksessa, mutta agronomien ja myös metsähoitajien vahva lobbaus auttoi säilyttämään sen. Sen jälkeen agronomi on ollut metsänhoitajan tavoin arvonimi, jonka tiedekunta voi myöntää hakemuksesta. Koulutus tähtää maa- ja metsätaloustieteiden kandeiksi ja maistereiksi, ja jos opiskelu on ollut riittävän käytännönlähteistä, valmistuneelle voidaan myöntää agronomin arvo.
Arvonimen saaminen ei kiinnosta kaikkia. Wallin muistaa keskustelun, kun alaa opiskeleva ei halunnut agronomin arvoa, koska katsoi sen rajoittavan työmahdollisuuksia, viittaavan liikaa käytäntöön.
”Se oli kuitenkin yksittäistapaus. Itse miellän nimen arvokkaaksi.”
Wallin muistaa keskustelun, kun alaa opiskeleva ei halunnut agronomin arvoa, koska katsoi sen rajoittavan työmahdollisuuksia, viittaavan liikaa käytäntöön.
Agronomeja ja maatalousalan maistereita ja heidän osaamistaan ei välttämättä tunneta. Jyrki Isotalo on töissä 360 työntekijän Finnverassa. Agronomeja on kaksi juristien ja kauppatieteilijöiden rinnalla.
”Toisinaan syntyy vaikutelma, että meitä pidetään jonkinlaisena puutaheinää-osaston väkenä.”
Se kertoo Isotalosta siitä, ettei alan koulutusta tunneta.
”Samoja kirjoja luetaan ja tenttejä suoritetaan kuin muuallakin.”
Mäkinen pohtii agronomi-nimen käytön laajentamista koskemaan koko elintarvikeketjua pellolta pöytään, tavallaan yläkäsitteenä jäsenistölle. Agronomiliiton jäsenistä jo pitkään yli puolet on ollut muita kuin agronomeja.
Kuva: Timo FilpusRavitsemus- ja kotitalousaineita opiskelleet tulivat liiton jäseniksi 1978, viisi vuotta ennen kuin järjestön nimi muutettiin Agronomien yhdistyksestä Agronomiliitoksi. Turun ja Kuopion yliopistosta valmistuneet ravitsemus- ja biotieteilijät tulivat mukaan vuosituhannen vaihteessa.
”Agronomi-sanan historiassa on monta vaihetta ja juuston ja lihajalosteiden kehittäjät laskettiin ilman muuta agronomeiksi. ”Peltoon” pohjautumisen lisäksi liiton jäseniä yhdistää prosessien hallinta: kylvöstä kuivuriin, raaka-aineista einekseen, ateriasta terveydentilaan, tilan investointipäätöksestä taseeseen”, Mäkinen kirjoittaa Alimenta-lehdessä viisi vuotta sitten, kun liitto juhli 120-vuotista taivaltaan.
Agronomi ei ole enää pelkkä kylän komistus, vaan huolehtii asiantuntijanana monia keskeisiä yhteiskunnan tehtäviä. Toki hän voi olla edelleen myös kylän tavoitelluin maajussi tai -jussitar.
Agronomi Jussi Knaapi kertoo maaperän tutkimuksesta Loimaan muokkauskoekentällä vuonna 2019. Kuva: Veikko NiittymaaArtikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
