Isänpäivää viettävä Antti Kaikkonen: "Kukaan ei jälkeenpäin harmittele, että tulipa oltua kotona lapsen kanssa"
Puolustusministeri säästi vuosilomansa lapsen syntymän aikoihin, jotta pääsi viettämään aikaa uuden perheenjäsenen kanssa.
Antti Kaikkonen muistuttaa isiksi tulleita käyttämään mahdollisuuksia isyysvapaisiin hyväkseen. Kuva: Jarkko SirkiäKansanedustajat pystyvät Suomessa pitämään perhevapaita joustavasti, mutta ministerit eivät nauti samoista mahdollisuuksista. Tällä hetkellä suomalainen ministeri ei pääse perhevapaalle ilman erityisjärjestelyjä tai tehtävästään eroamista.
"Tässä suhteessa meillä on pieni puute lainsäädännössä. Se ei toki ole yhteiskunnan suurimpien ongelmien joukossa – tietenkään", pohtii puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.).
"Käytännössä se on johtanut siihen, että asioita on jouduttu ratkomaan erityisjärjestelyin. Kuten sitten sillä, että ministerit ovat määräaikaisesti eronneet. Esimerkiksi viimeksi ministeri Annika Saarikko (kesk.) teki näin. Ja kuten nyt ministeri Li Andersson (vas.) aikoo tehdä."
Kaikkonen pitää valmisteilla olevaa perhevapaauudistusta tärkeänä.
"Se lisää isien mahdollisuutta perhevapaisiin. On myös tärkeää, että perheillä itsellään pysyy mahdollisuus valita itselleen sopivin lasten hoitomuoto. Keskusta on pitänyt huolen, että myös kotihoito säilyy vaihtoehtona. Perheet tehkööt lastensa hoidosta päätökset, ei poliitikot."
Antti Kaikkonen sai puolisonsa Jannika Rannan kanssa pojan alkusyksystä. Puolustusministeri on iloinnut, että aikaa perheelle on järjestynyt ministerin tehtävien ohessa.
"Oma ratkaisuni oli se, että säästin tämän vuoden vuosilomapäivät niihin aikoihin, kun vauva meille syntyi ja pystyin olemaan muutaman viikon sitten kotona."
"Toki tässä korona-ajassa on itselleni se hyvä puoli, että työmatkoja ei juurikaan ole. Siinä mielessä olen kotona vähän enemmän näinä aikoina. Mikä on vauvan ja perheen kannalta – ja itsenikin kannalta – hieno juttu."
Korona-aikana moni asia on hoidettu etänä. Niin myös ministerin tehtävissä.
"Itse asiassa tälläkin viikolla on pidetty kolme ministeritason kansainvälistä videoneuvottelua. Aivan hyvin ne ovat sujuneet. Pidän hyvänä, että kun koronasta päästään, ainakin osa näistä kansainvälisistä neuvotteluista hoidettaisiin jatkossakin videoteitse. Säästetään aikaa ja rahaa sillä tavalla."
Kaikkonen ymmärtää, että ministerit ovat esimerkkejä muulle yhteiskunnalle. Myös perhevapaiden pitämisessä.
"Pidemmällä tähtäimellä olisi perusteltua, että ministerit olisivat samalla viivalla kuin muut suomalaiset. Tässäkin asiassa. Ehkä se jonkun suuremman lainsäädäntömuutoksen mukana olisi suotavaa korjata."
Isäksi tulemisestaan iloitseva ja siitä arjessaan nauttiva Antti Kaikkonen haluaa muistuttaa juuri isänpäivänä, että jokaisen isän kannattaa tarttua hetkeen.
"Ylipäätään kaikille isäksi tulleille miehille viestini on se, että käyttäkää niitä mahdollisuuksia isyysvapaaseen. Ne ovat arvokkaita hetkiä. Kukaan ei jälkeenpäin harmittele, että tulipa oltua kotona lapsen kanssa."
"Hyvää isänpäivää! Liput salkoon!"
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


