Koskela on omasta puolestaan tyytyväinen siihen, miten koulun johto on tukenut opettajien työtä Joutsassa. Kuva: Petteri Kivimäki
Kun oppilas nolostelee sanottuaan erityisopettajaa äidiksi, kanava oppilaaseen on auki – pitkän linjan erityisopettaja on mielissään, että maalaiskoulussa oppilaan voi kohdata yksilönä
Erityisopettaja Virpi Koskela on mielissään, ettei hänen työaikansa enää kulu koulusta toiseen ajamiseen, kuten työuran alussa 1990-luvulla.
Erityisopettaja Virpi Koskela on erityisen huolissaan siitä, miten tulevat julkisten menojen leikkaukset tulevat koskettamaan nuoria. Ongelmia ei saisi päästää kasaantumaan, sillä tapahtuneiden vahinkojen korjaaminen käy aina kalliimmaksi kuin ennaltaehkäisy. Kuva: Petteri KivimäkiMikä loppujen lopuksi on normaalia? Planeetallamme elää kahdeksan miljardia aivan erilaista ihmistä, ja juuri ihmisten erityisyys on aina kiinnostanut erityisopettaja Virpi Koskelaa.
”Minulla on jonkinasteinen lukivaikeus, ja taisin olla lapsena vähän ylivilkas. Olin kuitenkin sinnikäs ja asiat lähtivät rullaamaan.”
Lopullisen sysäyksen tulevalle uralle antoi lukiota seurannut välivuosi, jonka aikana Koskela oli töissä harjaantumisluokalla koulunkäynninohjaajana. Sieltä tie vei Jyväskylän yliopistoon erityispedagogiikan opintoihin.
Nyt Koskelalla on takanaan kolmen vuosikymmenen ura erityisopettajana maaseudulla. Ensimmäinen valmistumisen jälkeinen työpaikka löytyi Soinista Etelä-Pohjanmaalta.
Kun Koskela muistelee nyt ensimmäisiä työvuosiaan erityisopettajana, ensimmäisenä mieleen nousee kelloa vastaan taistelu. Hänellä oli nimittäin vastuullaan kunnan kaikki seitsemän koulua, joista valtaosa oli pieniä kahden opettajan kyläkouluja hiekkatien päässä.
”Auton rattiin joutui hyppäämään jopa kolme kertaa työpäivän aikana, ja sehän oli kaikki pois oppilaiden kohtaamisesta. Myöskään kollegoiden kanssa ei ehtinyt keskustelemaan, koska piti istua autossa.”
Yksi jos toinenkin oppilas on vahingossa sanonut minua äidiksi ja nolostellut sitä sitten kovasti.
Vuosituhannen vaihteessa Koskela löysi puolisonsa kanssa yhteisen kodin Jyväskylästä ja sai työpaikan Joutsan yhtenäiskoulusta. Samalla hän pääsi eroon jatkuvasta ajamisesta koulusta toiseen.
Joutsa on vajaan 4 500 asukkaan kunta suunnilleen Jyväskylän ja Lahden puolivälissä. Valtaosa kunnan lapsista ja nuorista käy koko peruskoulunsa kunnan yhtenäiskoulussa. Sinä aikana, kun Koskela on työskennellyt Joutsassa, kunnan kyläkoulujen määrä on laskenut neljästä yhteen.
Kyläkoulu on usein kylän sydän ja kyläkoulun lakkauttaminen onkin näivettänyt monta kylää. Koskela kuitenkin huomauttaa, että maaseudulla kannattaa pohtia kouluverkkoa koko kunnan tasolla. Maalaiskouluilla on hänen mielestään paljonkin mahdollisuuksia, mutta oppilaan kannalta se kaikkein pienin mahdollinen koulu ei ole aina paras.
”Onko tarkoituksenmukaista, ettei lapsella ole koulussa yhtään ikätoveria ja opiskelijahuollon palvelut ovat kaukana?”
Koskela on mielissään, että Joutsan yhtenäiskoulussa hän on saanut ympärilleen erityisopettajien ja oppilashuollon tiimin. Koulussa on myös kouluterveydenhoitaja ja neuropsykiatrisiin asioihin perehtynyt kouluvalmentaja tavattavissa joka päivä.
”Etenkin, kun ollaan kaukana kasvukeskuksista, omalla väellä on tärkeää pystyä tiimityöhön. Jos tämä ei onnistu, se on oppilailta pois.”
Kun sama erityisopettaja pystyy kohtaamaan oppilaan jopa koko peruskoulun ajan, parhaimmillaan osapuolten välille syntyy vahva luottamus.
”Yksi jos toinenkin oppilas on vahingossa sanonut minua äidiksi ja nolostellut sitä sitten kovasti. Sellainen pikku lipsahdus kertoo kuitenkin, että kanava oppilaan suuntaan on auki”, Koskela kertoo.
Tästä päästäänkin niihin syihin, joiden vuoksi Koskela on viihtynyt työssään kaikki nämä vuodet ja vuosikymmenet. Maaseudulla oppilaat on mahdollista oppia tuntemaan yksilöinä, mikä taas mahdollistaa sen, että heitä pystyy myös auttamaan yksilöllisesti.
Maalaiskoulun opettajan kannalta suuri merkitys on myös sillä, miten kunnan ja koulun johto suhtautuu kouluihin, opettajiin ja oppilaisiin: nähdäänkö koulut kulueränä vai ajatellaanko lapsiperheiden palveluja tapana rakentaa kunnalle tulevaisuutta? Koskela on omasta puolestaan tyytyväinen siihen, miten koulun johto on tukenut opettajien työtä Joutsassa.
”Etenkin, kun ollaan kaukana kasvukeskuksista, omalla väellä on tärkeää pystyä tiimityöhön. Jos tämä ei onnistu, se on oppilailta pois.”
Viime aikoina hyvä yhteishenki on ollut hyödyksi esimerkiksi Ukrainan pakolaisten auttamisessa uuden elämän alkuun Suomessa. Viitisenkymmentä ukrainalaista oppilasta opiskelee nyt valmistavassa opetuksessa, ja heitä on alettu integroida yleisopetuksen ryhmiin.
”Onhan se aika ponnistus pienen kunnan koululaitokselle, ja sama tilanne on muuallakin maaseudulla.”
Koulu elää aina samassa muutoksessa kuin ympäröivä yhteiskuntakin. Tämä heijastuu tietenkin myös erityisopettajan työhön ja siihen, millaisiin pulmiin oppilaat kaipaavat apua.
Koskelan työuran aikana muutos on näkynyt erityisesti kahdella tavalla. Ensinnäkin yhä useampi oppilas kaipaa apua käytöspulmien työstämiseen.
Tämä ei tarkoita, etteikö esimerkiksi luki-kuntoutukselle olisi edelleen tarvetta, mutta kyse on asioiden asettamisesta tärkeysjärjestykseen. Jos oppilaalla on esimerkiksi neuropsykiatrisia pulmia, tarkkaavaisuushäiriö tai autismikirjon piirteitä, näihin täytyy ensin etsiä ratkaisuja, jotta oppiminen ja työrauhan säilyminen on ylipäätään mahdollista.
Koskela ei usko, että esimerkiksi autismi olisi nykyään yleisempää kuin ennen, mutta muutos on tapahtunut siinä, mitä kaikkea on opittu nimeämään ja tunnistamaan.
”Kun mille tahansa asialle on löytynyt nimi, siihen on myös helpompi hakea apua.”
Toinen Koskelan uran aikana tapahtunut muutos liittyy oppilaiden sukupuolijakaumaan. Vielä parikymmentä vuotta sitten valtaosa erityisopetusta tarvitsevista oli poikia, mutta nyt myös tyttöjen pulmiin on herätty.
”Tytöillä on usein hiljaisempia vaikeuksia, eikä niitä ole ennen aina osattu tunnistaa. Kyse voi olla vaikka ahdistuneisuudesta, joka ilmenee koulusta pois jättäytymisenä.”
Vielä parikymmentä vuotta sitten valtaosa erityisopetusta tarvitsevista oli poikia, mutta nyt myös tyttöjen pulmiin on herätty. Kuva: Petteri KivimäkiVirpi Koskela
Perheeseen kuuluu aviomies ja aikuinen tytär.
Valmistui kasvatustieteiden maisteriksi vuonna 1993 Jyväskylän yliopistosta.
Työskennellyt keskisuomalaisessa Joutsan yhtenäiskoulussa erityisopettajana yli 20 vuotta ja sitä ennen samoissa tehtävissä Soinissa Etelä-Pohjanmaalla.
Harrastaa ulkoilua. Syksyisin hänet ottaa valtaan sienestysvimma: tällöin metsä muuttuu aarreaitaksi, jonka tarjoamia herkkuja on vaikea ohittaa poimimatta.
Mökkeilee mielellään. Oman perheen mökki on Konnevedellä ja yhteismökki veljien kanssa Perhossa.
Tätä et tiennyt hänestä: ”Uinti-intoni voimistuu vesien viiletessä.”
Koskelan työn kuormittavuus ei ole vienyt häneltä yöunia.
”Ehkä levottomasta mielestäni on hyötyä. Kun johonkin pitää keskittyä, osaan keskittyä siihen, mutta muuten olen aika impulsiivinen ja intuitiivinen.”
Apua on myös pitkästä työmatkasta. Koskela ajaa kotoaan Jyväskylästä Joutsaan 45 minuuttia suuntaansa, joten jos koululta lähtiessä jokin painaa vielä mieltä, se putoaa kyydistä nelostien varrelle.
Vapaa-ajallaan Koskela viihtyy luonnossa, sillä luonto asettaa mieltä painavat asiat mittasuhteisiin. Liikkumisen ei tarvitse olla mitenkään tavoitteellista, ja Koskela nauttiikin siitä, että kotiovelta on kolme kilometriä keskustaan, mutta vain sata metriä metsään.
Kuluva vuosi on tuonut Koskelan elämään muutaman muutoksen. Kesällä perheen rakas Mauri-kissa siirtyi autuaammille hiirestysmaille 15-vuotiaana. Mahdollinen uuden kissan hankkiminen on perheessä toistaiseksi pohdinnan asteella.
Syksyllä Koskelan tytär muutti opiskelemaan Helsinkiin, ja Koskela itse on puolestaan pohdiskellut pientä taukoa työnteosta.
”Hallituksen idea vuorotteluvapaan poistamisesta sai minut pohtimaan, että onhan tässä töitä 30 vuotta tehty ja 10 vuotta pitäisi vielä jaksaa.”
Virpi Koskelalla on takanaan kolmen vuosikymmenen ura erityisopettajana maaseudulla. Ensimmäinen valmistumisen jälkeinen työpaikka löytyi Soinista Etelä-Pohjanmaalta. Kuva: Petteri KivimäkiArtikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
