Lampuri tekee lammaskäsitöitä korven keskellä - susivahingot tyssäsivät petoaitaan

Ruotsalaiset turkislampaat syntyvät mustina ja harmaantuvat sitten kukin omalla tavallaan. Kahta samanlaista tuskin löytyy. 

Koristeellinen karvalakki ja hanskat lapselle. Kuva: Jaana Kankaanpää

Laukkujen ja peitteiden sisäpintoihin on painettu perinteisiä koristekuvioita. Kuva: Jaana Kankaanpää

Bordercollie Mette on Leena Monthénille korvaamaton ja tarkka työkaveri. 

Kätilö Leena Monthén teki kahdeksan vuotta sitten elämänmuutoksen ja ryhtyi täysipäiväiseksi lampuriksi sekä paimenkoirien kasvattajaksi. Hän asuu yrittäjämiehensä Stigun kanssa Pohjankurussa Kaivosniitty-nimisellä pientilalla ”keskellä metsää”.

Kun Monthénit 1990-luvun alku­puolella muuttivat tilalle, Leena Monthén otti ensin muutaman kesälampaan ja paimenkoiran. Pian lampaita alkoi tulla lisää. Lopulta täytyi valita joko työ sairaalassa tai lampaat, ja niin epäsäännöllisestä harrastuksesta tuli hänen päätyönsä.

Aluksi Monthén kasvatti texel-­rotuisia lampaita lihaksi, mutta nähtyään ruotsalaisia turkislampaita, hän ihastui niiden kauneuteen.

Rotu syntyy aina mustana ja sen jälkeen lampaat harmaantuvat kukin omalla tavallaan. Jalat ja pää jäävät mustaksi. Silloin tällöin joku luonnon­oikku saattaa syntyä valkoiseksi.

”Hankin ensin turkispässin, jonka risteytin texelin kanssa ja jatkoin siitä risteytyksiä eteenpäin. Rodun puhdistaminen sataprosenttiseksi turkislampaaksi kestää viisi vuotta.”

Nyt laumassa on vain yksi ahvenanmaanlammas ja kaikki muut ovat turkis­lampaita. Liha on enää sivu­tuote, sillä karitsassa voi olla vain 11 kiloa lihaa, mikä on noin puolet vähemmän kuin texelissä.

Monthén käyttää tarkkaan koko eläimen. Lihat syödään itse ja muut osat, kuten sisäelimet jauhetaan koirille. Villasta, nahasta ja sarvista valmistetaan erilaisia tuotteita käsityönä.

”Surin aina sitä, että arvokasta raaka-ainetta menee hukkaan, joten tammikuussa 2010 hankin karsta­myllyn. Siitä alkoi omien villojen käyttö ja matka villan ja nahan monimuotoiseen maailmaan. Olen oppinut itse tekemällä ja käymällä erilaisia kursseja huovutuksesta nahanmuokkaukseen vanhoilla menetelmillä.”

Turkkureita ei Suomessa enää juuri ole. Monthén ei löytänyt ensin huovutus­opettajaa tai tietoa, miten esimerkiksi lampaannahasta valmistettuihin laukkuihin kiinnitetään lukot. Hänen mielestään kuitenkin sisulla oppii itse, kun tarpeeksi haluaa.

”Lammas on hieno eläin. Sitä on kiva katsella ja sen parissa työskenteleminen on meditatiivista. Haluan oppia lampaasta kaiken ja yritän keksiä aina, miten voin hyödyntää sitä. Ei ole kahta samanlaista.”

Hänen tavoitteenaan on tehdä kaikki tuotteet omien lampaiden villoista ja taljoista itse alusta loppuun. Syksyllä 2010 rekisteröitiin tuotemerkki Bää-Tuote Leena Monthén.

Kun käsitöitä alkoi valmistua, Monthén pyysi ystäviltään neuvoa hinnoista. He ohjeistivat, että tuotteita ei saa myydä liian halvalla. Omaa työtään pitää arvostaa ja jos myy liian halvalla, tekee haittaa myös muille käsi­työläisille.

”Aika harva ajattelee, kuinka paljon täytyy tehdä työtä sen eteen, että villasta tulee valmis tuote. Ensin lammas kasvatetaan ja sitten se keritään. Villat pestään, karstataan ja sen jälkeen se saa eri muotoja. Tuskin kukaan pääsee päiväänsä iltaan, ettei jollain tasolla ”törmää” lampaaseen, vaatteiden tai ravinnon kautta. Näin on ollut vuosisatoja ja tulee varmasti aina olemaan.”

Omien lampaiden villoista ja nahoista Monthén tekee huovutus­villaa, lankaa, taljoja, vällyjä, makuupusseja, laukkuja, päähineitä ja erilaisia huovutettuja tuotteita. Lampaan sarvesta valmistuu muun muassa koruja ja nahasta käsin­tehtyjä koiranpantoja ja remmejä. Kaikki lyhyt­villaiset taljat ovat vesipestäviä.

Vauvalle sopivan makuupussin voi avata peitoksi, jolloin se kulkee mukana vaikka ihmisen eliniän. Nahkapuolelle Leena Monthén painaa koristeellisen pyöreän keskikuvion ja eläinhahmoja, joiden on entisinä aikoina uskottu suojelevan omistajaansa.

Lampaiden ja pässien katraassa on myös muutamia mohairvuohia, joiden villa on erityisen pehmeää. Lankaan käytetään puolet mohairia ja puolet villaa, koska pelkkä mohair ei kehräänny.

Villat kehrätään langoiksi Pirtin kehräämössä Mikkelissä, joka on vielä harvoja jäljellä olevia kehräämöjä Suomessa.

Koirat kuuluvat olennaisesti lampurin elämään. Kun lampaita siirretään jonnekin tai joku katoaa, koira on välttämätön työtoveri. Lampaat säntäilevät paetessaan joka puolelle. Vuohet eivät juurikaan kesyynny ja ne käyttäytyvät juuri siten, millaisiksi ne sarjakuvissa kuvataan.

”Vuohet syövät vaikka peltipurkkeja ja menevät mistä vain, hyppivät aitojen yli ja piiloutuvat ojiin. Ilman paimenkoiria vuohien ja lampaiden pidosta ei tulisi mitään.”

”Ensimmäinen työlinjainen bordercollie tuli hommiin 2003 ja saman tien hurahdin tähän hienoon rotuun lopullisesti. Kävin kasvattajakurssin ja helmikuussa 2008 minulle myönnettiin kennelnimi Hakukaaren Kennel.”

Omina työkoirina tilalla on neljä koiraa, joista nuorin on reilu puolitoistavuotias Mette. Prinsessa Metteä kutsutaan tosin Apinaksi, sillä se on iästään johtuen vilkas ja kekseliäs. Lampolassa asustavat vielä kissat Iiro ja Aku, joiden tehtävänä on pitää hiiret poissa viljasäkeistä.

Monthénin tila sijaitsee Pohjankurussa keskellä susialuetta. Toissavuonna sattui järkyttävä onnettomuus, kun sudet tappoivat laitumelta 14 pässiä. Susien ulvontaa voi kuulla yhä, mutta Suomen riistakeskuksen petoaita on ehkäissyt uudet vahingot toistaiseksi.

”Näen aina edessäni suden tappamat lampaat. Laumasta vain yksi pässi selvisi ja se pelkäsi kauan laitumelle paluuta. Nyt se kulkee nimellä Pelle Peloton.”

Lammastilalla eletään sesongin mukaan. Työtä rytmittävät karitsoinnit, keritsemiset ja teurastukset. Vuoden alussa on aika valmistaa uusia tuotteita ja myydä niitä. Monthén myy töitään käsityöläismyymälöissä, messuilla ja tapahtumissa.

Hän pyrkii laajentamaan valikoimaa ja käy kursseilla hakemassa uutta oppia ja ideoita. Tuotannolla on kuitenkin rajansa, koska Monthén haluaa tehdä kaiken itse. Tuotteisiin käytetään vuodessa noin 50 taljaa.

”Tällä määrällä en käsityöläisenä yksin eläisi, mutta olen halunnut kulkea omaa polkuani ja olen tyytyväinen. Kunnioitan eläintä sen kaikissa vaiheissa teuraaksi asti. Esimerkiksi kun teurastaja käy joskus tilalla, hän pitää aina asetta piilossa niin, että lampaat eivät näe sitä.”

Materiaali on Monthénille rakas.

”Ihastelen aina taljoja ja ajattelen, että pidän nämä kaikki itsellä.”