Tällaisia naisia Suomi tarvitsee
”Hyvään elämään vaikuttaa se, mihin kohtaan avaruutta itsensä sijoittaa.”
Äärimmäisen viisas lause, johon Reetta Meriläinen elämäkertansa loppupuolella päätyy.
Meriläinen ruotii elämäänsä lapsuudesta alkaen. Lapsuuden muistot ovat kultaisia ja rikkaita. Ne ovat hämmästyttävän tarkkoja ja varmasti mielenkiintoisia lukijoille, jotka ovat eläneet samaa aikakautta.
Itselleni kirjan alkupuoli jäi etäiseksi ehkä siksi, ettei omia kokemuksia tai edes vanhempien kertomuksia kyseisestä ajasta ole.
Lähestymistapa muistoihin on kuitenkin mielenkiintoinen: ei kronologinen vaan eri teemojen kautta asioita käsittelevä. Kaikesta huomaa, että Meriläinen on tekstin tekemisen ammattilainen.
Teemat ovat eheitä kokonaisuuksia. Kirjoittaja peilaa omia kokemuksia yhteiskunnalliseen tilanteeseen ja ajankuvaan. Kuvaukset ovat niin eläviä, että tapahtumat on helppo kuvitella, vaikka ei olisi tuolloin elänytkään.
”Viikonloppuisin karjalaisperheiden leivinuunissa kypsyivät karjalanpaisti ja -piirakat, mutta jos uuni lämpisi viikolla, tarjolla saattoi olla lämmintä lanttu-, peruna- tai lihakukkoa. Etenkin lanttukukko oli väkevien aistimusten juhlaa: tuoksu oli vahva ja voin näki sulavan lanttu- ja sianlihaviipaleilla.”
Eikö voikin ihan haistaa sen lanttukukon?
Meriläinen linkittää lapsuuden ja nuoruuden tapahtumat kitkattomasti Suomen tilanteeseen ja yhteiskunnan murrokseen, jolloin kokonaiskuvasta tulee eheä ja viimeistellyn oloinen. Välillä teksti ja tarinat ovat ehkä jopa liian viimeisteltyjä. Kaikenlainen rosoisuus puuttuu. Kuinka paljon jääkään tarinan ulkopuolelle?
Mielenkiintoisin osuus alkaa siitä, kun Meriläinen siirtyy Helsingin Sanomiin ja etenee tehtävissään Sanoman toimittajakoulun johtajaksi ja uutispäätoimittajaksi. Kulloinenkin maailman tilanne heijastuu voimakkaasti toimitukseen. Kirjasta käy ilmi, miten uutisten teko on kehittynyt, uutisvälineet muuttuneet ja miten Meriläinen on ollut visionääri uusien formaattien, esimerkiksi verkkouutisoinnin kehittämisessä.
Viimeisessä kappaleessa Meriläinen paljastaa oman äänensä, sivistyneisyytensä ja avarakatseisuutensa. Sydämen sivistyneisyyden, niin kuin hän itse asiaa nimittää.
Tällaisia naisia Suomi tarvitsee ja on tarvinnut. Meriläinen pohtii muun muassa kansallista identiteettiä, yleistysten ja tyypittelyjen vaarallisuutta sekä erilaisia keinotekoisia tai todellisia rajoja ihmisten välillä. Tätä pohdintaa olisi mielellään lukenut pidempäänkin.
Reetta Meriläinen:
Tytön tie.
207 sivua.
Kirjapaja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
