Piispa Mari Leppänen arvostelee kiihtyvää työrytmiä: ”Jokainen tarvitsee hengähdystaukoja”

Piispa Mari Leppänen pitää tärkeänä, että työ ja lepo erotetaan toisistaan.  Kuva: Sanne Katainen

Muuttunut työ- ja elämänrytmi aiheuttaa ihmisille nykyään haasteita jaksamisen kanssa.

Tehokkuus- ja suorituskeskeinen yhteiskunta kuluttaa jokaista. Rajattoman työn lisäksi myös rajaton sosiaalinen media haastaa hyvinvointia.

Yhteiskunnallinen muutos näkyy myös seurakuntien arjessa, Turun arkkihiippakunnan piispa Mari Leppänen toteaa.

Kirkon työntekijät kohtaavat yhä useammin uupuneita.

”Monen kokemus on, että työn ja levon rytmi on nykyään työelämässä sekaisin. Uskon, että se on yksi iso syy ihmisten uupumiseen. Tarvitsemme keskustelua siitä, mitä työn rytmin ja kulutuksen kiihdyttäminen tekee ihmisille ja koko maailmalle.”

”Päivän, viikon ja vuoden kierrossa jokainen ihminen tarvitsee hengähdystaukoja. Työn lisäksi jatkuva viestitulva voi katkaista yhteyden omaan sisimpään. Ihmisillä on luontainen kaipuu rauhaan, läsnäoloon ja yhteyteen toisten ihmisten kanssa”, Leppänen toteaa.

Luterilaisessa kirkossa ajatellaan, että jokainen voi toteuttaa kutsumustaan omassa arjessaan ja ammatissaan.

”Tällaisen kutsumusnäkökulman myötä pyhä on arkistunut. Jos arki ei erotu pyhästä ollenkaan, elämä puuroutuu”, Leppänen huomauttaa.

Pyhän ja arjen sekoittamista on lisännyt se, että olemme kadottamassa yhteisen lepopäivän. Kaupat ovat auki myös sunnuntaisin ja paikoitellen jopa ympäri vuorokauden.

Esimerkiksi riitit, siirtymät vuodenkierrossa ja elämänmatkalla, tuovat merkityksellisyyttä elämään. Syvimmältä merkitykseltään elämä on arjen ja juhlan vuorottelua. Sitä pitäisi Leppäsen mielestä osata pitää arvossa.

Jaksamisen kysymykset, uupumus ja pahoinvointi kytkeytyvät levon ja työn rajaamisen vaikeuteen.

Leppänen antaa esimerkin häntä puhuttelevasta luomiskertomuksesta. ”Monien tunteman luomiskertomuksen huippu ei ole ihmisen luominen, joka tapahtui kuudentena päivänä, vaan seitsemännen päivän eli lepopäivän pyhittäminen.”

Leppäsen mukaan luomiskertomus myös osoittaa ihmisen paikan myös esimerkiksi ilmastokriisissä. Ihmistä ei ole korotettu kaikkien muiden yläpuolelle eikä ihmisellä ole rajatonta käyttöoikeutta maailmaan, vaan ihminen on osa luontoa.

”Vanhassa tekstissä on sellaista ikiaikaista viisautta, jota meidän kannattaisi myös nykypäivänä omaksua: lepopäivä on ihmisen suojelemista.”

Vapaapäivä ei vanhaan tapaan kuitenkaan ole enää aina sunnuntai.

Piispa itse löytää levon, kun tietoisesti luo viikkoonsa rytmiä. Työn lisäksi elämässä pitää olla muutakin.

”Vaalin tietoisesti sellaisia hetkiä, joissa saan pysähtyä. Käyn säännöllisesti esimerkiksi hiljaisuuden joogassa. Työviikonlopun jälkeen hengähdän yleensä sunnuntai-iltana naapurikirkossani järjestettävässä lyhyessä iltakirkossa. Viikko alkaa ihan eri tavalla, kun on lähtenyt arkeen levosta käsin”, hän tietää.

Edessä on kesä, mikä merkitsee monelle mahdollisuutta lepoon. Leppänen pitää myös kesälomaa tärkeänä jaksamisen kannalta. Kesälomalla olennaista on levätä, tavata rakkaita ihmisiä ja kokea yhteyttä toisiin ihmisiin ja suurempaan. Myös käsillä tekemisestä ja luonnossa liikkumisesta saa vastapainoa omalle työlle.

Pysähtymisen tarve näkyy kirkossa ihmisten toiveissa. Esimerkiksi pyhiinvaellukset ovat nykyään suosittuja.

”Pyhiinvaelluksella ollaan irti sosiaalisesta mediasta ja liikutaan luonnossa yhdessä rauhallisesti. Tekeminen on yksinkertaista, ja ihminen löytää yhteyden itseensä ja maailmaan.”

Myös hiljainen kirkkotila on monelle tärkeä tapa irrottautua nykyajan hektisyydestä. ”Saa olla hetken suorittamatta mitään. Voi levähtää ja olla hetken vailla vaatimuksia.”

Omaa paikkaansa vielä etsiville nuorille Leppänen haluaa viestiä armollisuutta.

”Nuorten on tärkeää ymmärtää, että heillä ei ole kiire mihinkään. Omaa polkua saa etsiä, se kuuluu aikuiseksi kasvamiseen.”

Omille lapsilleen piispa on yrittänyt vakuuttaa, että epävarmuus omasta paikasta kuuluu nuoruuteen.

Suorituspaineiden keskellä kamppailevien nuorten uupuminen on yksi tämän ajan ongelmista, joka aikuisten pitäisi ratkaista.

”Hyvää tässä maailmassa on se, että uupumuksesta on mahdollista kertoa ääneen. Kenenkään ei tarvitse olla uupunut yksin. Apua on saatavilla terveydenhuollossa, koulussa ja kirkossa.”