Essee: Suomalaiset ovat idän ja lännen välimaastossa – meillä on aina tärkeintä, ettei erotuta joukosta

Suomea kutsutaan usein Pohjolan Japaniksi. Tärkeimmät yhdistävät tekijät löytyvät kulttuurista: molemmissa maissa arvostetaan siisteyttä, järjestystä, kurinalaisuutta ja hillittyä käytöstä. Kuva: Jukka Pasonen

Kun on ulkomailla palaamassa matkalta kotiin, lentokentällä oikean lähtöportin löytäminen on yleensä helppoa: tarvitsee vain katsoa, mihin suuntaan kulkee vaaleaihoisia, ohuthiuksisia ja arkisen rennosti pukeutuneita matkalaisia. Kyllä suomalainen toisen tuntee jo kaukaa.

Suomalaisuus ei tietenkään riipu henkilön geneettisestä taustasta, vaan suomalaisia ovat kaikki Suomen kansalaiset, maassa vakituisesti asuvat ja itsensä suomalaisiksi kokevat. Yllä mainittu ulkoiseen habitukseen perustuva ”etninen profilointi” osuu kuitenkin oikeaan melkoisella todennäköisyydellä, kuten olette varmaan huomanneet.

Varsinkin itäsuomalaiset poikkeavat geneettiseltä perimältään paitsi skandinaavisia ja germaanisia vaikutteita saaneista pitkistä ja ruskeasilmäisistä länsisuomalaisista, myös useimmista muista Euroopan kansoista. Suomalaisugrilaisilla alueilla on itäsuomalaisen oloista porukkaa.

Oletteko koskaan ajatelleet, miten suomalaiselta Venäjän presidentti Vladimir Putin näyttää? Hänen sukujuurensa ovat Tverin Karjalassa.

Kielisukulaisuudesta huolimatta suomalaiset ovat geneettisesti varsin erilaisia kuin virolaiset, todetaan Tarton yliopiston arkeologian professorin Valter Langin tuoreessa kirjassa Homo fennicus – Itämerensuomalaisten etnohistoria. Tämä johtunee muun muassa saamelaisten suuresta vaikutuksesta.

Suomeen on tuhansien vuosien aikana virrannut muuttoliikettä Itä-Aasiasta asti. Itse asiassa hämmästyttävän monilla suomalaisilla on ulkonäössään aasialaisia piirteitä. Tällainen on esimerkiksi epikantus eli ylemmässä silmäluomessa oleva ihopoimu, joka peittää silmän sisänurkan.

Minkälaisia me suomalaiset olemme? Tämä kysymys on askarruttanut minua ammattini puolesta mielipidetutkijana. Tutkin siis päänsisäisiä asioita: mielipiteitä, asenteita ja arvoja.

Uralin alueelta tänne vaeltaneen kansamme geneettinen tausta kiinnostaa sikäli, että jos ihmisiä on tullut idästä, mahdollisesti myös arvomaailmassamme on jotain itäistä.

Suomalaisten arvoja pitkään tutkinut sosiaalipsykologi Klaus Helkama tiivistää täkäläisen arvomaailman niin, että olemme läntisen Euroopan itäisin ja itäisen Euroopan läntisin maa.

Suomea kutsutaan usein Pohjolan Japaniksi. Tärkeimmät yhdistävät tekijät löytyvät kulttuurista: molemmissa maissa arvostetaan siisteyttä, järjestystä, kurinalaisuutta ja hillittyä käytöstä.

Konformistisuus eli mukautuminen yhteisiin sosiaalisiin normeihin leimaa niin Suomea kuin Japania. Itäisille, arvoiltaan kollektivistisille kulttuureille ominaisesti Suomessa on tärkeää kasvojen säilyttäminen.

Tilanne, jossa joku menettää kasvonsa eli joutuu yhteisön silmissä nolatuksi, on sitä kiusallisempi, mitä tiukemmat sosiaaliset normit yhteisössä vallitsevat – maski päähän!

Yhdenmukaisuuteen painostava kulttuurimme on harvan asutuksen ohella suurin syy siihen, miksi Suomessa on ollut kaiken aikaa paljon vähemmän koronatartuntoja kuin useimmissa muissa maissa.

Yksilöllisemmässä kulttuurissa, jollainen on esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Ruotsissa, kasvojen menettämisen pelko ei ole niin suurta, koska lähtökohtana on yhteisön ja sen arvojen moninaisuus.

Hollantilainen arvotutkija Gerdt Hofstede (1928–2020) tuli kuuluisaksi kansallisten kulttuurien ja organisaatiokulttuurien vertailevasta tutkimuksesta. Hofsteden analyysien mukaan Suomi on monilla arvomittareilla idän ja lännen välissä.

Otetaanpa vertailuun Ruotsi, Suomi ja Japani:

Valtaetäisyyden mittarilla Suomi on länsimaista tasoa Ruotsin kanssa, kun taas Japani saa tässä selvästi aasialaiselle kulttuurille tyypillisen, korkeamman lukeman. Suomi on kuitenkin hivenen Ruotsia itäisempi maa tälläkin mittarilla.

Yksilöllisyydessä Suomi jää jo Ruotsista enemmän jälkeen, mutta olemme kuitenkin yksilöllisempiä kuin japanilaiset. Maskuliinisuudessa Japani on aivan omaa luokkaansa, mutta jälleen kerran Suomi on Ruotsia itäisempi.

Epävarmuuden välttämisessä on samanlainen trendi, eli Suomi on Japanin (idän) ja Ruotsin (lännen) välimaastossa. Japanissa pitkän tähtäyksen orientaatio on yleisempää kuin meillä, ja tämä on ainoa ulottuvuus, jolla Suomi ei sijoitu Ruotsin ja Japanin väliin. Kansallisen kulttuurin sallivuudessa ja suvaitsevaisuudessa Ruotsi vetää pisimmän korren, ja peränpitäjänä on Japani.

Venäjään verrattuna Suomessa on alhainen valtaetäisyys, ja venäläiset ovat meitä kollektivistisempia.

Suomi on alhaisen valtaetäisyyden maa, jonka asukkailla on geeneissä epävarmuuden välttäminen ja joukkoon mukautuminen. Meillä on aina tärkeintä, ettei erotuta joukosta.

Suomessa saa helposti koronanvähättelijän leiman jo pelkästään sillä, että uskaltaa kyseenalaistaa ylhäältä tulevan auktoriteetin, esimerkiksi THL:n tai hallituksen kattoon sojottavat laskelmat.

Koronasta on tullut lähes uskonnollisia piirteitä saanut pyhä opinkappale, itäisen auktoriteettiuskomme ja konformistisuutemme koetinkivi. On vaarana, että viruksen tukahduttamisen sijaan jatkuvalla ankaruudella ja itseruoskinnalla tukahdutetaan ihmisistä ja kulttuurista vähäkin eläväisyys.

Voisimmeko opetella sietämään edes hieman enemmän myös valtavirrasta poikkeavia näkemyksiä? Onhan ainakin periaatteessa mahdollisuus, että totuus löytyy joskus jostain muusta suunnasta kuin vallanpitäjien virallisista lausunnoista.