IS: Siikalatvan lukio houkutteli ilmaisella ajokortilla – hakijamäärä kolminkertaistui
Pohjois-Pohjanmaalla sijaitseva Siikalatvan lukio on taistellut oppilaskatoa vastaan.
Siikalatvan lukio päätti tarjota uusille oppilaille ilmaisen ajokortin. Jo ennestään lukio tarjoaa oppilaille esimerkiksi ilmaiset kurssikirjat ja kannettavan tietokoneen. Kuva: Jaana KankaanpääSiikalatvan lukio päätti tarjota uusille oppilaille ilmaisen ajokortin, mikä merkitsee oppilaille vähintään satojen eurojen säästöjä ja samalla lisäkuluja koululle ja kunnalle, uutisoi Ilta-Sanomat.
"Kevään yhteishaussa ensisijaisia hakijoita on nyt kolminkertainen määrä edellisvuoteen verrattuna. Mutta uskoisin, että ajokortti ei ollut ainoa tekijä, vaikka sillä oli varmasti myös vaikutusta", sanoo rehtori Juha Arbelius ja viittaa korjausrakentamista vaativan lukion muuttamiseen uusiin tiloihin.
Siikalatvan lukion ensimmäiselle luokalle odotetaan syksyllä noin 20:tä oppilasta, kun nyt ensimmäistä luokkaa käy seitsemän oppilasta.
Jo ennestään lukio tarjoaa oppilaille esimerkiksi ilmaiset kurssikirjat ja kannettavan tietokoneen.
Pieniä lukijoita on arvosteltu epätoivoisesta kilpavarustelusta, joka ennen pitkää kostautuu. Ilmaisia kurssikirjoja ja kannettavia on harrastettu muuallakin.
"Ehkä tässä kuitenkin on se näkökulma, että pyrimme vakiinnuttamaan opiskelijamäärämme, ettei se heittelisi niin valtavasti. En koe sitä hyvänä, että meidän pitäisi aina keksiä jokin uusi houkutin", toteaa rehtori.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
