Pelastusarmeijan Joulupata keräsi koronavuonna ennätyslahjoitukset
Osa varoista jaetaan ennen joulua, osa seuraavan vuoden aikana. Paikallisiin patoihin tehdyt lahjoitukset käytetään sen alueen ihmisten auttamiseen, jossa keräys toteutettiin.
Vuonna 2020 Pelastusarmeijan Joulupata-keräykseen tuli lahjoituksia ennätykselliset 1 250 000 euroa, mikä on 25 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna. Kuva: Juho LeskinenKoronavuosi 2020 näkyi Pelastusarmeijassa paitsi avustettavien määrän kasvuna, myös lahjoittajien lisääntyneenä haluna auttaa kotimaan hätää kärsiviä.
Pelastusarmeija tiedottaa, että Joulupata-keräykseen tuli lahjoituksia ennätykselliset 1 250 000 euroa, mikä on 25 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna. Rahan lisäksi ihmiset lahjoittivat ruokaa ja tavaroita.
Joulupadasta saatavat varat jaetaan ruokana, vaatteina ja lahjakortteina. Varoja osoitetaan myös erilaisiin tukitoimiin, kuten leireihin ja kerhotoimintaan.
Osa varoista jaetaan ennen joulua, osa seuraavan vuoden aikana. Paikallisiin patoihin tehdyt lahjoitukset käytetään sen alueen ihmisten auttamiseen, jossa keräys toteutettiin.
Nettilahjoituksia voidaan käyttää valtakunnalliseen auttamiseen. Korona-aikana kasvua toivat juuri lisääntyneet netti- ja yrityslahjoitukset.
Pelastusarmeija järjesti maamme pitkäaikaisimman joulukeräyksen ensimmäisen kerran vuonna 1906.
Lue myös:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
