Nykytanssiteos valtaa lypsykarjatilan
Lypsykarjatila muuntautuu tanssitaideteokseksi Kangasniemellä, kun PELTO-nykytanssiteos esitetään Ollinahon tilalla.
PELTO-tanssitaideteoksessa taide ja maatila kohtaavat yllättävässäkin vuorovaikutuksessa. Kuva: Jussi UlkuniemiLauantaina 19. elokuuta nähtävä teos antaa uusia merkityksiä tutuille asioille. Tanssiteoksessa hyödynnetään muun muassa lantaraappaa ja rälläkkää, joiden lisäksi taiteen käyttöön valjastetaan myös kärpäset ja perinnebiotoopit.
Spektaakkelimaisen PELTO-tanssitaideteoksen takana on monikymmenhenkinen työryhmä. Osa heistä on Kokko 1721 residenssin tanssitaiteilijoita. Mukana ovat muun muassa Jukka Ristolainen, Maija Tuomi, Ollinahon tilan Tuomas Laitinen ja Maisa Juntunen, laulutaiteilija Katariina Poikela sekä esittävien taiteiden Hieho Homma -kollektiivi.
Teokseen osallistuu myös paikallisen Koittilan kyläkoulun oppilaita.
”Se miten ajattelemme maataloudesta tarvitsee uusia raikkaita lähestymistapoja. PELTO-teoksessa taide ja maatila kohtaavat toisensa yllättävässä vuorovaikutuksessa. Toivon, että tämä teos saa ihmiset näkemään maatalouden ja maaseudun monenlaiset merkitykset uudella tavalla”, toteaa Ollinahon tilan isäntä Tuomas Laitinen tapahtuman tiedotteessa.
Teoksen kantaesitys toteutettiin Kokko1721 -taiteilijaresidenssin pellolla elokuussa 2021. Se myytiin loppuun ja suosiota saanut teos palaakin tulevana viikonloppuna koettavaksi uudessa muodossa ja ympäristössä.
PELTO-nykytanssiteoksen toteuttamista ovat tukeneet Kangasniemen kunta, Taiteen edistämiskeskus, Kokko1721 residenssi sekä Itä-Suomen tanssin aluekeskus.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





