Kuva: Jussi Partanen
Ahkeralla talviuimarilla on painavaa sanottavaa yksinäisyyden aiheuttamista ongelmista – ja siitä, miksi kylmään kylpyyn kannattaa pulahtaa
Porilaista Auli Oleniusta varoiteltiin ennen eläkkeelle jäämistä siitä, että eläkepäivät voivat tarkoittaa tyhjän päälle putoamista. Hänelle ei käynyt niin.
Luvian talviuimarien puheenjohtaja Auli Olenius menee vireystasonsa mukaan ensin joko saunaan tai veteen. Kuva: Jussi PartanenSuomen uimavesien lämpötilat ovat erinomaiset myös keskitalvella – tämän tietävät kaikki talviuimarit.
Puhdas vesi jäätyy 0 asteessa ja Selkämeren 0,5-prosenttinen suolaliuos Eurajoen Luvialla hieman alle nollassa. Leutoina talvina Selkämeri ei jäädy ollenkaan, mutta talvikylmä vesi on yhtä virkistävää riippumatta siitä, pitääkö sinne päästäkseen sahata avanto. Siksi avantouinnin sijaan Luvialla puhutaan talviuinnista.
Luvian talviuimarien puheenjohtaja Auli Olenius menee vireystasonsa mukaan ensin joko saunaan tai veteen.
”Joillain on hyvin tarkat säännöt siihen, missä järjestyksessä uimiset ja saunomiset suoritetaan ja kuinka monta kertaa. Minulle talviuinti ei ole ihan niin tekninen suoritus”, Olenius naurahtaa.
Eräs sääntö hänellä kuitenkin on.
”Viimeisen uintikerran jälkeen en mene enää saunaan. Muuten olen hiessä lopun päivää.”
Porilainen Olenius aloitti talviuinnin 1990-luvulla pääkaupunkiseudulla, ja on uinut siitä asti lähes joka talvi. Siirryttyään tällä vuosituhannella takaisin ympärivuotiseksi porilaiseksi hän jatkoi talviuintia Satakunnassa. Luvialla talviuinti lähti uuteen nousuun vuonna 2018, kun uimareille löytyi pysyvä sauna Verkkorannasta.
Pääkaupunkiseudulla talviuintiin on yleensä tarjolla vain lämmitetty pukutila, mutta harvemmin saunaa. Satakunnassa talviuinti onkin Oleniuksen mukaan yhteisöllisempi harrastus. Sauna lämpiää tiettyyn aikaan, joten sinne on mentävä tietyllä kellonlyömällä, mikä taas tarkoittaa, että paikalla on muitakin uimareita.
”Talviuinnin sosiaalinen puoli on monelle vähintään yhtä tärkeää kuin itse uiminen ja saunominen. Tuttujen ja tuntemattomien kanssa syntyy hyviä keskusteluja”, Olenius kertoo.
Pitkän linjan talviuimarina hän on ilokseen huomannut, että talviuimarikanta on nuorentunut melkoisesti parissa vuosikymmenessä. Enää koleaan kylpyyn eivät uskaltaudu pelkästään keski-iän saavuttaneet tai ylittäneet henkilöt. Olenius arvelee yhdeksi syyksi myönteistä kierrettä, joka on syntynyt kiinnostuksesta hyvinvointiin.
”Nuori polvi on muutenkin kiinnostunut terveydestä, ja tällainen kylmä–kuuma-hoitohan on terveellistä, jos mikä. Tänne saatetaan tulla porukalla vaikka kuntosalitreenin jälkeen.”
Mitä enemmän uusia talviuimareita saadaan veteen, sitä todennäköisemmin sana kylmän veden ihanuudesta leviää, Olenius pohtii. Silti jotkin myytit elävät sitkeässä: yksi pelkää vilustuvansa, toinen saavansa sydänkohtauksen kylmässä vedessä.
Olenius on tottunut vakuuttamaan, että maalaisjärjellä pääsee pitkälle. Heikkokuntoisena veteen ei ole asiaa, eikä kylmässä vedessä lillumisen jälkeen kannata lähteä tukka märkänä ja takki auki pakkaseen.
”Ei tästä tietenkään kaikille harrastusta tule, mutta kannattaa antaa mahdollisuus eikä tyrmätä kokeilematta.”
Kuka?
Syntynyt 1953 Ulvilassa, asuu Porin Tuorsniemessä.
Kolme lasta ja kolme lastenlasta.
Rakennustekniikan diplomi-insinööri, nykyään eläkkeellä. Työskennellyt muun muassa Olkiluodon ydinvoimalan turvallisuuden parissa ja kirjoittanut remonttiaiheisia kirjoja.
Luottamustoimia esimerkiksi Satakunnan omaishoitajayhdistyksen ja Luvian talviuimarien puheenjohtajana.
Tekee vapaaehtoistyötä Mieli ry:n kriisipuhelimen päivystäjänä.
Harrastaa muun muassa puutarhanhoitoa, uintia, golfia ja hiihtoa sekä islantilaisten villapaitojen neulomista.
Rakastaa matkustamista ja nauttii, että pandemian jälkeen maailma on taas auki.
Myöntää potevansa koirakuumetta.
Talviuinti ei suinkaan ole Oleniuksen ainoa eläkepäivien ajanviete. Itse asiassa hän sai ennen eläkkeelle jäämistään kuulla varoituksia siitä, miten eläkepäivien alkaminen voi pahimmillaan tarkoittaa tyhjän päälle putoamista.
Moni suositteli, että kannattaisi jo ennen eläköitymistä hankkia mielekästä tekemistä, jota voi jatkaa sitten, kun eläkepäivät koittavat. Olenius on pitkän linjan insinööri ja työskennellyt monenlaisten rakennushankkeiden parissa, mutta oman alan töiden tekeminen eläkkeellä ei houkutellut yhtä paljon kuin jonkin uuden taidon opettelu.
Olenius päätyi tuttavan suosituksesta Mieli Satakunnan mielenterveys ry:n kriisipuhelimen vapaaehtoiseksi päivystäjäksi. Perehdyttämisen ja ensimmäisten päivystysvuorojen jälkeen vapaaehtoistyö tuntui omalta jutulta, ja Olenius onkin ollut mukana päivystysringissä jo seitsemän vuotta.
Minkäänlaista sädekehää Olenius ei itselleen vapaaehtoistyöstä halua. Työtä tehdään tietyillä reunaehdoilla ja ohjeistuksilla.
”Merkityksellisyys on se syy, miksi tämän vapaaehtoistyön jatkaminen on tuntunut mielekkäältä.”
Porilainen Olenius aloitti talviuinnin 1990-luvulla pääkaupunkiseudulla, ja on uinut siitä asti lähes joka talvi. Kuva: Jussi Partanen”En ole pullantuoksuinen mummo, mutta kaikenlaista muuta teen heidän kanssaan.”
Kriisipuhelimeen soittavien ihmisten huolet vaihtelevat laidasta laitaan, mutta monia soittajia yhdistää yksinäisyyden ja riittämättömyyden tunne. Yksinäisyys ilmenee monin tavoin: se voi olla esimerkiksi tunne, ettei kuulu mihinkään ryhmään tai ettei ole ketään luotettavaa ihmistä, jolle kertoa tunteistaan.
Yksinäisyys on terveysriski monella tapaa. Yksinäisyys esimerkiksi lisää sydäntautien ja monien muidenkin sairauksien riskiä, ja vastaavasti muilta ihmisiltä saatu tuki edistää terveyttä, suojaa sairauksilta ja parantaa toipumismahdollisuuksia (Terveyskirjasto 5.11.2020).
Yksinäisyys on kaikkea muuta kuin olankohautuksella ohitettava ongelma. Olenius huomaa kriisipuhelinpäivystyksessä jatkuvasti, miten esimerkiksi itsetuhoisten ajatusten juurisyy on nimenomaan yksinäisyydessä.
”Soittajaa pitää kuunnella ja saada keskusteltua hänen kanssaan niin, että hän kokee seuraavankin päivän odottamisen arvoiseksi”, Olenius kuvailee.
Koska kyseessä on henkisesti kuormittava vapaaehtoistyö, jota tehdään omalla ajalla ja ilmaiseksi, päivystysvuorot ovat kahden tunnin mittaisia. Toisten auttamiseen tähtäävästä vapaaehtoistyöstä katoaa järki ja mielekkyys, jos vapaaehtoinen rasittaa sillä itseään liikaa, joten oman jaksamisen kuulostelu on ensiarvoisen tärkeää. Olenius tekee keskimäärin yhden vuoron viikossa ja jaksamisensa mukaan enemmän tai vähemmän.
Periaatteessa kriisipuhelimeen vastaaminen kuulostaa helpolta: avataan linja ja jutellaan soittajan kanssa. Todellisuus on kuitenkin toinen.
Ensinnäkään koskaan ei voi tietää, kuka langan toisessa päässä on ja mistä syystä hän soittaa. Ja vaikka ihminen onkin uskaltautunut soittamaan kriisipuhelimeen, hän ei välttämättä osaa sanoittaa mieltään painavaa huolta.
Vapaaehtoiset pääsevät purkamaan rankimpia puheluita kerran kuussa järjestettävässä työnohjauksessa, jotta kuormitus ei kasva liian suureksi.
Olenius päätyi tuttavan suosituksesta MIELI Satakunnan mielenterveys ry:n kriisipuhelimen vapaaehtoiseksi päivystäjäksi. Kuva: Jussi PartanenOleniuksen päivät täyttyvät luottamustoimista, vapaaehtoistöistä, monista harrastuksista ja lastenlasten kanssa puuhailusta.
”En ole pullantuoksuinen mummo, mutta kaikenlaista muuta teen heidän kanssaan.”
Koronapandemia piti Oleniuksen visusti kotimaassa, mikä oli innokkaalle maailmanmatkaajalle erikoista. Marraskuussa hän otti vahingon takaisin ja kiersi Australiaa kolme viikkoa.
Ensi vuonna syntymäpäiväkakkuun tulee 70 kynttilää, mitä Olenius pitää ikäkriisin paikkana. Hän aikoo taltuttaa ikäkriisinsä samalla keinolla, jota hän muutenkin elämässään noudattaa.
”Pitää elää nytku- eikä sitku-elämää. Siksi sanon myös kaikille avantouintia pohtiville, että paras aika kokeilla on aina nyt eikä joskus.”
Ensi vuonna syntymäpäiväkakkuun tulee 70 kynttilää, mitä Olenius pitää ikäkriisin paikkana. Kuva: Jussi PartanenArtikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
