Kuuntelen äänikirjoja vain siivotessani – silloinkin tietynlaisia
Siivous sujuu paremmin tietokirjallisuus korvissa, mutta fyysistä kaunokirjaa äänikirjapalvelu ei korvaa, kirjoittaa MT:n toimittaja Kristiina Antell.Olen maksanut vuosia äänikirjapalvelusta. Palvelun käyttöä voi kuitenkin verrata osaltani siihen, että maksaisin kuukausimaksua kuntosalille, mutta salikäyntini olisivat harvassa.
Kuuntelen äänikirjoja vain siivotessani. Enkä mitä tahansa äänikirjoja, vaan tietokirjoja. Kodin viikkosiivous sujuu kuin leikiten äänikirjan ylevien ajatusten solahtaessa korviin.
Kuuntelussani on ollut esimerkiksi Ilana Aallon Vartin voima. Tämä opas kodin järjestämiseen on tsempannut käymään tavarapaljouden kimppuun. Vessaa pestessäni olen kuunnellut elämän epävarmuuksia pohtivaa Saku Tuomisen teosta Kaikki on hyvin riippumatta siitä, miten kaikki on.
Äänikirja ei kuitenkaan korvaa luettua kirjaa, ainakaan minulle. Kaunokirjallisuuden haluan edelleen nauttia perinteisesti lukuhetkeen keskittyen ja kirjan sivuilla viipyillen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






