Vanhasta kunnon kaunokirjoituksesta tuli toimittajalle täydellinen työkalu

Kaunokirjoitus on vuosien varrella yksinkertaistunut. Kuva: Timo Filpus

Vuonna 1984 peruskoulun aloittaneena olen kolmanneksi viimeistä ikäluokkaa, joka opiskeli Toivo Salervon 1930-luvulla suunnitteleman käsialan.

Peruskoulun toisella luokalla saimme hienon harjoituskirjan, jonka isojen sivujen neliviivai­sille rivistöille meidän piti kopioida rivin alussa olevasta mallista ensin yksittäisiä kirjaimia, sitten sanoja ja lopulta kokonaisia lauseita. Kolmannella luokalla siirryttiin perinteisiin kaunokirjoitusvihkoihin ja mallikortteihin.

Kaunokirjoituksesta tuli heti alusta asti suosikkiaineeni. Toki yksi syy siihen varmasti oli se, että olin kaunokirjoituksessa erittäin hyvä: hoksasin nopeasti, miten kirjaimet pitää tehdä siistin lopputuloksen saamiseksi ja niinpä käsialani oli – ja on yhä – hyvä, siisti ja hallittu.

Ehkä suurempi syy rakkauteeni kaunokirjoitusta kohtaan on kuitenkin kiinnostukseni käsialakirjoitukseen itseensä.

Muistan esimerkiksi jo lapsena ihailleeni mummuni hieman vapisevaa, hitaasti kirjoitettua mutta kaunista kirjoitusta. Erityisesti ihailin hänen tapaansa kirjoittaa iso J-kirjain. Sen alasakarassa oli jännittävä ylimääräinen koukku, joka teki kirjaimesta aivan omanlaisensa.

Olisin itsekin halunnut kopioida sen omaan käyttööni, mutta senaikaisessa koulumaailmassa koulun mallista poikkeaminen ei tullut missään tapauksessa kyseeseen.

Päinvastoin: juuri kun äsken kehuin siistiä käsialaani, on myönnettävä kolmannen luokan ensimmäisen kauno­kirjoitusarvosanan olleen ala-arvoinen. Opettaja näytti itsevarmalle kirjoittajalle välittömästi, mistä koulunkäynnissä on kyse.

Niinpä opin noudattamaan äärimmäisen kurinalaisesti annettua mallia ja välttämään sitä, että oma persoona näkyisi tekstissä mitenkään.

Onneksi nyt on tässäkin suhteessa toisin. Oma, tunnis­tettava ja persoonallinen käsiala on aivan ääneen lausuttu tavoite, eivätkä irtiotot mallista haittaa. Tärkeintä on, että perustavoite saavutetaan: kirjain on silloin oikeanlainen, kun tekstin lukija näkee siinä saman kirjaimen kuin kirjoittajakin.

Minäkin olen vuosien mittaan luonut Salervon kirjai­mista itselleni omanlaiseni työkalun, joka toimii edelleen moitteetta, melkein 40 vuotta käyttöönoton jälkeen.

Millaiset muistot sinulla on kaunokirjoituksesta? Oliko kaunokirjoitus sinulle nautintoa vai tuskaa?

Voit jakaa oman muistosi MT:n lukijoiden kanssa lähettämällä sen minulle sähköpostitse. Jos sinulla on tallella vanhoja kaunokirjoitusvihkoja tai -harjoituskirjoja, voit myös lähettää siitä kuvan tai kuvia.

Muistot ja kuvat voi lähettää osoitteeseen juhani.reku@mt.fi.

Julkaisemme myöhemmin helmikuussa jutun MT:n lukijoiden omista kaunokirjoitusmuistoista ja -näytteistä.