Rakkaan tuoksut parantavat unen laatua – kanadalaistutkimus paljastaa
Tutkijat arvelevat, että partnerin paidan hajut tuottavat nukkujalle turvallisuuden tunnetta ja rentouttavat.
Unen laatu parani lemmityn tuoksussa. Teho oli samankaltainen kuin yleisesti käytetyllä melatoniinipillerillä. Kuva: Jukka PasonenPsykologit Vancouverissa Kanadassa totesivat tutkimuksessaan, että mielitietyn tuoksut paransivat yksin nukkujan unen laatua.
Tutkimuksessa annettiin ensin partnereiden pitää vuorokauden t-paitaa. Sinä aikana ei saanut käyttää hajusteita, ei tupakoida, treenata tai syödä vahvasti maustettuja ruokia.
Sitten nukkujille annettiin tyynynpäälliseksi kahdeksi yöksi joko lemmityn paita tai verrokiksi samanlainen puhdas tai vieraan paita. Itse he eivät paidan laatua tienneet.
Nukkujien unta monitoroitiin. Lisäksi he itse saivat arvioida, miten hyvin nukutti. Kummallakin tavalla mitattuna unen laatu parani lemmityn tuoksussa. Teho oli samankaltainen kuin yleisesti käytetyllä melatoniinipillerillä.
Tutkijat arvelevat, että partnerin paidan hajut tuottavat nukkujalle turvallisuuden tunnetta ja rentouttavat, minkä seurauksena saa levollisemmat ja makeammat unet. He suosittelevat yksin matkustaville puolison paidan ottamista mukaan unileluksi.
Lähde Science Daily -tutkimusjulkaisu
Kirjoittaja on lääketieteen tohtori.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
