Museovirasto avaa yli 200 000 kuvan digikokoelmansa – painokelpoisista kuvista saa teetettyä vaikka sohvatyynyn
Museovirasto haluaa tukea kulttuuriperinnön laajaa käyttöä.
Karjankuljetusta hilaveneellä Taipalsaaren Orjainlahdella, kuvattu Paimenmajalla-elokuvaan. Kuva: Museovirasto/Vuoristo OsmoMuseovirasto kertoo avaavansa arkistoistaan yli 200 000 painolaatuista kokoelmakuvaa vapaaseen käyttöön.
Kuvat löytyvät Museoviraston Finna-palvelusta ja niitä voi käyttää kuka tahansa esimerkiksi verkkosivuilla, kirjoissa ja vaikkapa tauluissa, mukeissa, sohvatyynyissä tai muissa käyttö- ja sisustustuotteissa.
Kyseessä on Suomen suurin kuvallisten kokoelmien avaaminen vapaaseen käyttöön. Museovirasto tukee näin kulttuuriperinnön avointa ja laajaa käyttöä.
Kuvien käytön yhteydessä tulee mainita kuvaajan tai tekijän nimi sekä markkinointi- ja mainoskäytössä lupa elossa olevilta henkilöiltä. Pienessä osassa kuvia on rajoitetummat käyttöoikeudet.
Finna-palvelussa on nyt myös Museoviraston kuva- ja arkeologisten kokoelmien lisäksi laajasti Suomen kansallismuseon antia 1800-luvun alkupuolelta lähtien. Tässä yli 18 miljoonan kuvan ja miljoonien esineiden kokoelmasta Finnassa on noin 300 000 kohteen tiedot ja näistä 250 000:sta tarjolla korkearesoluutioinen kuva.
"Kokoelmien avaaminen vapaaseen käyttöön on ollut viime vuosina yleistä museomaailmassa. Esimerkkiä on näyttänyt muun muassa Amsterdamin Rijksmuseum. Kulttuuriperinnön laaja käyttö luo sille myös uusia merkityksiä ja pitää sen elävänä", sanoo yli-intendentti Ismo Malinen Museovirastosta.
Museoviraston kokoelmien aineistoja voi selata uudessa museovirasto.finna.fi-verkkopalvelussa. Mahdolliset käytön rajoitukset on mainittu kuvien yhteydessä.
Museovirasto avaa omat hakusivut myös arkeologian, Journalistisen kuva-arkiston sekä Suomen kansallismuseon kokoelmien selaamiseen.
Kuviin pääset täältä:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


