Rokkitähteys syntyy vain kovalla työllä, alussa jopa yleisöä pitää värvätä itse
Menestystä hakevan yhtyeen tai artistin kannattaa harjoitella tiiviisti ja äänittää kunnollinen demolevy ennen ensimmäistä keikkaa.
Elonkerjuu veti näin hienosti 2019. Oikealla on MT:lle kolumnejakin kirjoittava Simo Ralli, vasemmalla hiljan menehtynyt Antero Naali ja keskellä silloinen solisti Osku Ketola. Kuva: Johannes TervoVaikka The Voice of Finlandin kaltaiset laulukilpailut tarjoavat näkyvyyttä, voivat suomalaiset artistit nousta esiin myös monien muiden kanavien kautta.
Sosiaalisen median ja suoratoistopalveluiden merkitys on kasvanut, mutta perinteiset keikkapaikat ja festivaalit ovat edelleen tärkeitä uusien musiikintekijöiden uralla.
Tunnettuja rockbändien esiintymispaikkoja ovat esimerkiksi Helsingin Bar Loose ja On the Rocks sekä Tampereen Telakka. Festareista esimerkiksi Ilosaarirock ja Flow Festival tarjoavat myös tuntemattomille muusikoille esiintymismahdollisuuksia.
Suomen keikkakenttä on kuitenkin nykyisin monipuolinen, joten esiintymislavoja löytyy uusille tulokkaille ympäri maata.
Ennen esiintymisiä yhtyeen kannattaa äänittää demo, joka tarkoittaa yleensä vain muutaman biisin näytelevyä levy-yhtiöille. Demo on hyvä lähettää alan julkaisuihin arvioitavaksi. Ammattimaisen palautteen lisäksi bändit saavat näin nimensä näkyviin.
”Viimeistele ja hio demo viimeisen päälle kansitaidetta myöten. Hyvin tehty demo herättää huomion paljon todennäköisemmin ja saa levy-yhtiön tai promoottorin oikeasti tutustumaan yhtyeeseen”, rock- ja metallimusiikkiin erikoistunut Kaaoszine.fi opastaa.
Pienemmät, niin sanotut indie-levy-yhtiöt, kuten Svart tai Fullsteam Records, ovat sopiva väylä uusille tekijöille, jotka eivät vielä tavoita isoja levyfirmoja.
Aloittelevalla bändillä on kova työ hankkia esiintymisiä ja yleisöä paikalle.
Ilman vaivannäköä ei klubiyleisönkään eteen pääse soittamaan, sillä suomalaisbändien taso on nykyisin korkea. Moni yhtye harjoitteleekin treenikämpällä kiivaasti ennen ensimmäistä keikkaansa.
”Keikalla soittaminen on täysin eri asia kuin treenikämpällä tai kotona soittaminen. Mukaan astuu vuorovaikutus yleisön kanssa, muiden soittajien kanssa ja hyvin usein myös eriasteinen esiintymisjännitys. Näitä asioita voi harjoitella ainoastaan keikkailemalla”, toteaa Rockway.fi-sivuston blogissa musiikinopettaja Samuli Federley, joka on valittu myös Suomen nopeimmaksi kitaristiksi.
Hän myös kehottaa bändejä rohkeasti kysymään keikkaa eri paikoista, mikä sekin vaatii sinnikkyyttä.
Uusi avaus on Oma keikka -klubi Kalevan Navetan kulttuurikeskuksessa Seinäjoella. Mukaan voivat hakea alle 25-vuotiaiden bändit ja musiikkiprojektit Seinäjoelta, Kurikasta ja Ilmajoelta.
Syksyisin ja keväisin järjestettävien klubien esiintyjille tarjotaan tilan lisäksi esitystekniikka ja teknikko. Ehtona on, ettei heillä ole juurikaan aikaisempaa esiintymiskokemusta.
Bändien tehtävänä on valmistella keikkasetti ja houkutella paikalla myös yleisö.
”Musiikin maailmassa ei kannata nojata siihen, että muut hoitavat keikan mainostuksen ja että yleisö löytää paikalle. On parempi opiskella tekemään tämä itse, ja sillä myös samalla näytät keikkapaikan henkilökunnalle, että olet tosissasi ja osaat hommasi”, Samuli Federley neuvoo.
Kirjoittaja työskentelee Osuustoiminta-lehden toimituspäällikkönäArtikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

