Valmistujaisjuhlat lähestyvät ‒ Viimeiset kakut leivotaan aamuyöstä ja yöunet jäävät lyhyiksi
Oman lapsen ylioppilasjuhlat nostavat mieleen muistoja lapsuuden ikimuistoisista juhlista, kirjoittaa Terhi Peltokorpi kolumnissaan.
Juhlapöydän kuningatar on kermakakku, joka koristellaan kukkasilla. Kuva: Jaana KankaanpääKuulen uunin kellon hälyttävän. Harpon alakertaan mahdollisimman kevyin askelin. Sammutan piipityksen, ettei se herätä koko perhettä. Viimeinen kakku uunista ulos.
Nostan muut terassilla jäähtymässä olleet kakkupohjat sisälle ja peitän ne leivinliinalla. Liina tuo mieleeni lapsuuden. Äitini peitti sillä aina peltipiirakan. Puolikas marjapiirakasta oli mustikkaa, toinen puoli puolukkaa.
Marjat oli kerätty mummon kanssa. Iltapäivälle oli ennustettu ukkossateita, metsään oli siksi lähdetty aikaisin aamulla. Kukon laulun aikaan, kuten pappa kuvasi. Marjassa oltiin yhdessä, samaan aikaan myös yksin. Jokainen omalla mättäällään, omissa mietteissään.
Avaan uudelleen terassin oven. Aurinko nousee jo puiden takaa. Kirkas linnun ääni kaikuu hiljaisessa pihassa. Alkukesän raikas tuoksu ihastuttaa ja houkuttelee ulos. Suljen oven ja lähden nukkumaan.
Kolmen tunnin päästä kännykkä kaiuttaa herätystä. Tekisi mieli torkuttaa, mutta hillitsen mielihalun. Ylös, alas ja hommiin, komennan itseäni. Poimin mukaan hallin pakastimesta rasian lakkoja. Arvomarjat tuovat mieleen lapsuuden joulut ja syntymäpäivät.
Pääsin pikkutyttönä isovanhempieni ja tätini mukana syntymäpäiväjuhliin, joihin oli kutsuttu kaikki kyläläiset. Juhlapöytää koristi komea lakkakermakakku.
Menin pöydän viereen ottaakseni kakkua lautaselleni. Joku aikuinen otti kakkulapion kädestäni ja sanoi, että yksi pala riittää. En rohjennut vastata, että sekin on vielä saamatta.
Sankaria en muista, enkä kotia, jossa juhlat vietettiin. Sen muistan, että jäin ilman täytekakkua.
Jouluna lakkakakku meinasi jäädä syömättä toisesta syystä. Pöytä notkui herkuista. Lautanen oli iso ja lapsen vatsa pieni. Pappa muistutti aina, että emme söisi silmillä enemmän kuin suulla. Ruokaa ei laitettu roskiin. Se syötiin, mitä lautaselle otettiin. Papan ohje on tänäänkin ajankohtainen.
Vietimme viime viikonloppuna neljännen lapsemme ylioppilasjuhlia. Tätä kirjoittaessani juhlavalmistelut ovat kesken. Pihakivetykset on kaivettu ylös ja puhdistettu rikkaruohoista. Nurmikko on vielä leikkaamatta.
Tänään mielessä käväisi juhlavaatetus. Ehtisinkö surauttaa vielä uuden mekon? Kankaatkin olisivat kaapissa valmiina.
Jos kysytte lapsiltani, miten meillä valmistellaan juhlia, he todennäköisesti vastaavat, että äiti luulee ehtivänsä enemmän kuin mihin aika riittää. Lisäävät, että viimeiset kakut leivotaan aamuyöstä ja yöunet jäävät lyhyiksi.
Naurahtavat vielä, että mekonkin äiti saa valmiiksi juuri ennen ovikellon soittoa, mutta juhlista tulee aina ikimuistoiset.
Joku aikuinen otti kakkulapion kädestäni ja sanoi, että yksi pala riittää.
Kirjoittaja on Helsingin kaupunginvaltuutettu (kesk.), suurperheen äiti ja metsänomistaja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
