Kirja: Energiatuotannon murroksen ytimessä – alueiden ongelmat yhteneviä niin Suomenselällä kuin Itä-Saksassa ja Puolan ja Ukrainan rajalla
Anna Saraste ja Petri Raivio: Pitkät jäähyväiset. Reportaasi fossiili-Euroopan syrjäseuduilta. 244 sivua. Vastapaino. 2021.
Toimittajat Anna Saraste ja Petri Raivio ovat tehneet huolellista pohjatyötä. Tietokirja kuvaa paitsi energiatuotannon muutosta myös aluekehitystä.Kahden Euroopassa työskennelleen toimittajan tietokirja perehtyy energiantuotantoon itäisessä Saksassa kuin Suomenselällä. Lyhyemmin vieraillaan myös Puolassa lähellä Ukrainan rajaa.
Suomessa seurataan Muhosen perhettä Karstulassa noin vuoden ajan vuoden 2021 kevättalveen asti. Muhoset tuottavat turvetta ja kasvattavat lihakarjaa osaksi pelloilla, jotka on turvetuotannon jälkeen ennallistettu nurmelle.
Aluekehityksen ongelmat ovat kolmessa maassa yhtäläiset. Työikään tullut nuoriso on valunut keskuksiin opiskelemaan ja jäänyt sille tielle. Epäedulliseksi kääntynyt ikäpyramidi ja verotulojen heikkenevä kertymä painavat kuntataloutta.
Näitä ongelmia ei käännetä rakennerahoituksella, jota käytetään ennen kaikkea energiantuotannon ympäristövaikutusten vähentämiseen.
Tukea voi toki saada korvaavien elinkeinojen edistämiseen. Kirjasta käy kuitenkin ilmi, että paikalliset kyseenalaistavat, mitä pysyvää on luotavissa tilalle.
Kun matkaa väestökeskuksiin on, esimerkiksi Saksan ruskohiilikaivosten tilalle kaavaillut tekojärvet ja niiden matkailukäyttö eivät ainakaan kovin nopeasti tarjoa helpotusta tilanteeseen.
Suomessa on jo käytännössä todettu, että luontomatkailuun syntyvät työpaikat vaativat kovin erilaista osaamista kuin energiantuotanto. Turvetuotanto on tarjonnut tärkeitä työllistymismahdollisuuksia ennen kaikkea miehille, joilla on vähän koulutusta.
Kirja herättää myös tärkeän kysymyksen, missä määrin rakennekehityksen varat valuvat energiayhtiöiden taseeseen.
Anna Saraste ja Petri Raivio ansaitsevat arvostuksen. He kykenevät rehellisesti tunnistamaan itsessään ajattelutavan, joka on yleinen kaupunkilaisille koulutetuille tietotyöläisille. Maaseudun elinkeinoista toimeentulonsa saavien todellisuuden havainnointi vaatii nöyryyttä.
Kaksikko on tehnyt tarkkaa pohjatyötä taustatiedon kanssa. Kirja tarjoaakin kattavan kehityskaaren viime vuosikymmenien aluekehitykseen.
Samalla se osoittaa, kuinka epäsuotuisa kaupunki–maaseutu-vastakkainasettelu on jatkuessaan yhteiskuntien tasapainon kannalta.
Lue myös:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

