Teini-idolin keikkaa odotellessa
Eveliina Kutila: On mieletöntä kuunnella juttuja ja tarinoita, joita nassikka keksii omasta päästään.Nauti siitä, kun lapset ovat pieniä. En ole koskaan oikein ymmärtänyt tätä usein kuultua lausahdusta. Että lapsesta ei voi enää nauttia, kun hän kasvaa? Että lapsi on ihanimmillaan silloin, kun hänellä ei ole vielä omaa tahtoa?
Kyllä, pienellä lapsella on pienet murheet, ja siltä osin elämä pienen kanssa on nautinnollisen helppoa.
Vauva-aika on ihanan yksinkertaista, kun lapsen vaatimukset on helppo täyttää. Pääasiassahan ne terveellä lapsella kohdistuvat ruokaan, vaipan vaihtamiseen ja uneen. Siitä huolimatta jo odotusaikana mietin innolla mitä kaikkea pääsenkään kokemaan lasten kanssa eri ikävaiheissa.
Uhmaikäinen osaa olla todella rasittava sinnikkäässä haluamisessaan, mutta toisaalta hänen mielikuvituksensa on vielä täysin sensuroimatonta. On mieletöntä kuunnella juttuja ja tarinoita, joita nassikka keksii omasta päästään.
Melkein koululainen on jo niin taitava suksilla, että suihkii laskettelurinteitä alas itsenäisesti. Olemme jakaneet onnistumisen riemun siitä, että luistimilla pysyy pystyssä pitkänkin pätkän. Mittaamattoman arvokkaita ovat hetket, kun köllimme sängyssä ja isompi lukee iltasatua.
On mahtavaa, kuinka asiat, joista lasten kanssa voi nauttia, muuttuvat koko ajan. Mitä kaikkea voimmekaan kokea vielä yhdessä, kun lasten omatoimisuus ja taidot kasvavat. Heidän elinpiirinsä laajenee, mutta samalla laajenee minunkin.
Odotan sitä, että saan viedä lapseni ensimmäistä kertaa teini-idolin keikalle ja sitä, että pääsen hurraamaan ensimmäistä turnausmaalia yhdessä nappulapalloilijan kanssa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
