Ruskea sokeri ei ole terveystuote
Muodikas ruskea sokeri ei ole juuri valkoista terveellisempää, kertoo Kuluttaja-lehdessä tällä viikolla julkaistu vertailu.
Ruskea sokeri tosin sisältää jonkin verran kivennäisaineita, koska sitä puhdistetaan vähemmän kuin valkoista sokeria. Terveystuotteeksi sitä ei voi lehden mukaan nimittää, koska maltillisella käytöllä kivennäisaineiden saanti jää vähäiseksi.
Energiaa ja hiilihydraatteja on kaikissa sokereissa lähes saman verran. Testissä oli mukana 18 erilaista sokeria.
Eroa on maussa ja käyttötarkoituksessa. Mitä tummempi sokeri, sitä enemmän siinä on aromeita. Esimerkiksi tummassa muscovadosokerissa on lakritsinen aromi, joka sopii suklaakakkuun tai lihan marinadiin.
Sokerin raaka-aineen voi vain osittain päätellä väristä. Ruskea sokeri on aina ruokosokeria. Suomessa myytävään valkoiseen sokeriin käytetään sekä sokerijuurikasta että sokeriruokoa.
Vaikka Suomessa viljellään sokerijuurikasta, omavaraisuuteen ei ylletä. Puhdistamatonta ruokosokeria on tuotu viime vuosina Swasimaasta, Sudanista, Kuubasta ja Brasiliasta.
Suomen Sokerin omistaa 80-prosenttisesti Euroopan toiseksi suurin sokeriyhtiö Nodzucker Group, lopun Apetit. Sokeria myydään tuotemerkillä Dansukker.
Tarja Halla
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
