Koulukiusaamista vastustavat motoristit päristelivät huikeaan suosioon
Motoristien kiertuetahti on tiivis ja yhteisöllisyydellä näytetään mallia: mukaan sopivat kaikki, taustasta riippumatta.
Tapahtuman kokonaisvaikutelma on tärkein, tietävät motoristit. Pärinä ja komeat pyörät saavat kuuntelijoiden korvat valmiiksi hörölle. Kuva: Markku VuorikariOinolan kylässä on rauhallinen ja helteinen päivä, kun mutkan takaa kantautuu moottoreiden jyly. Ääni voimistuu ja pian rautaratsujen tasainen letka tulee näkyviin. Näky saa autot hidastamaan vauhtiaan.
Noin 70 motoristia on matkalla lohjalaiselle alakoululle kertomaan koulukiusaamisesta.
Motoristien joukko on hieman keskimääräistä isompi, mutta pidempiäkin kulkueita on nähty: Halkosaaren koululla osanottajia oli jopa 230.
Mukaan ovat tervetulleita kaikki motoristit, taustaan katsomatta: On sunnuntaiajelijoita, aktiivisia harrastajia, liivijengiläisiä, miehiä, naisia. Heitä kaikkia tarvitaan tänään, sillä kuulijoissakin on monenlaisia persoonia.
Motoristit koulukiusaamista vastaan (MKKV) lähti liikkeelle Tampereelta syksyllä 2013. Toiminta kasvoi nopeasti ja virallinen yhdistys perustettiin 2014.
Nykyisin kiertuetahti on tiivis: huhtikuusta koulujen loppuun saakka motoristit esiintyvät kouluissa ympäri Suomen joka arkipäivä – satoi tai paistoi. Kalenteri on niin täynnä, että tämän vuoden aikana motoristeja voi olla vaikeaa saada lähikoululleen.
Elokuussa odottaa Lapin koulujen kierros: pyörät suuntaavat Jäämerta kohti, aina Nuorgamiin ja Utsjoelle saakka.
Monella osanottajalla on aiheesta omaa kokemusta, vaikka maailma onkin muuttunut omista kouluajoista.
Lohjalainen Tapani Kangas muistelee lapsuutensa kokemuksia. ”Siitä on varmaan 45 vuotta, mutta kyllä muistan. Jouduin tappelemaan. Vasta muutto keskustan koulusta pienempään Nummen yhteiskouluun rauhoitti tilanteen.”
Hänestä on pian tulossa sijaisisä seitsemänvuotiaalle tytölle.
”Tiedän, että vieras paikka ja vieras koulu ovat vaikeita paikkoja. Aion pitää huolta ja olla elämässä mukana.”
Motoristit toivovat , että puhuminen vaikuttaisi myös siihen, miten motoristeihin suhtaudutaan.
Julkisuudessa motoristit nousevat esiin usein puhuttaessa rikollisjengeistä, vaikka motoristeja on vähintään yhtä monenlaisia kuin on pyöriäkin.
Ryhmän puhemies, tamperelainen Ari Santaharju on mukana jokaisessa tapahtumassa.
Santaharju kuuluu kristillispohjaiseen Sons of Abraham -moottoripyöräkerhoon. Hän hoitaa tapahtumien puhepuolen.
”Mulle on luonteva juttu puhua. Mutta nämä ihmiset, jotka ottavat pekkasia työpaikaltaan ja näkevät vaivaa päästäkseen tänne, ansaitsevat suuren kunnian”, työkseen liikuntakasvatusta ja nuorisotyötä tekevä Santaharju sanoo.
Hänellä itsellään on kokemusta sekä kiusaamisesta että kiusatuksi tulemisesta.
”Perusmekanismi kiusaamisessa on edelleen sama, mutta sosiaalinen media tarjoaa siihen uusia mahdollisuuksia”, Santaharju pohtii.
Motoristeilla on joka koulussa sama ydinsanoma: koulu on turvapaikka, jonka varjeleminen on yhteinen velvollisuus.
”Jos kotona on levotonta, koulu voi olla jollekin se ainoa paikka jossa pidetään huolta, saa syödä lämpimän aterian ja hankkia ystäviä. Eikä sitä rauhaa ja turvaa saisi viedä koulukaveriltaan. Koulu on kuin sateensuoja, jonka alla ollaan turvassa”, Santaharju vertaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
