
Tuhannella eurolla tulee joulu – suomalainen käyttää joulukuussa kauppoihin tonnin
Summassa on jouluekstraa parisataa euroa. Joulukuun vähittäiskaupan odotetaan kiihtyvän viime vuodesta.
Yli 15-vuotiaat suomalaiset ostivat viime vuonna joululahjoja keskimäärin 200 eurolla. Yhteensä rahaa paloi kauppoihin yli tonni. Kuva: Jaana Kankaanpää
Yli 15-vuotiaat suomalaiset ostivat viime vuonna joululahjoja keskimäärin 200 eurolla. Yhteensä rahaa paloi kauppoihin yli tonni. Kuva: Jaana KankaanpääJokainen yli 15-vuotias suomalainen kantoi kauppoihin viime vuonna liki 200 euroa enemmän kuin keskimäärin muina kuukausina. Yhteensä joulusesongin myynninlisä kohosi runsaaseen 890 miljoonaan euroon.
Kaikkiaan vähittäiskaupan myynti ylsi viime joulukuussa 4,7 miljardiin euroon. Se tarkoittaa, että jokainen yli 15-vuotias suomalainen pulitti ostoksistaan runsaat tuhat euroa.
Viime vuosina kuluttajat ovat olleet perin varovaisia ostoaikeissaan. Tänä vuonna Kaupan liitto ennakoi joulukaupan sujuvan hieman viimevuotista vilkkaammin, joten kulutettu rahamääräkin kasvaa. Arvio perustuu kuluttajakyselyn perusteella laskettuun indeksiin.
Joulukuu on vähittäiskaupan tärkein sesonki. Silloin liikevaihto on noin neljänneksen keskimääräistä suurempaa.
Kyselystä selviää, että suomalaisten joululahjoista valtaosa on tavaroita. Alle kolmannes lapsiperheistä kertoo suosivansa lahjoina myös palveluja.
Kaikki eivät kuitenkaan lahjoja hanki. Runsas 13 prosenttia vastanneista ei hankkinut viime vuonna lainkaan lahjoja. Tänä vuonna heitä on hieman vähemmän, 10 prosenttia. Eniten lahjoja jättävät ostamatta työttömät, eläkeläiset ja yksin asuvat.
Nordean teettämän tutkimuksessa joulubudjetti näytti hieman toisenlaiselta: siinä suomalaiset itse arvioivat käyttävänsä joulunviettoon tänä vuonna keskimäärin 517 euroa.
Muokattu 14.12.: Lisätty ote Nordean tutkimuksesta. Nostettu osa ingressistä otsikkoon (aiemmin otsikosta saattoi saada käsityksen, että pelkkiin jouluostoksiin käytettävä raha on tuhat euroa.)
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
