Maatilojen maailma on muuttunut: mäkiautoista virtuaalipeleihin, traktoreista kännyköihin
Mobiiliteknologia avaa maataloudelle kaikkialla maailmassa aivan uudet mahdollisuudet, sanoo maailman tuottajajärjestön tuore puheenjohtaja Theo de Jager.Maailman tuottajajärjestön (WFO) uusi puheenjohtaja Theo de Jager katsoo teknologian muuttavan maataloutta lähivuosina enemmän kuin moni osaa ajatella.
Hän kertoo oivallisen esimerkin oman perheensä elämästä Etelä-Afrikasta. Perheellä on metsä- ja hedelmätila Limpopon maakunnassa, joka sijaitsee Etelä-Afrikan pohjoisosassa ja rajoittuu Botswanaan, Zimbabween ja Mosambikiin.
Iäkäs isäni vierailee säännöllisesti tilallani, jonka ostin vaimoni kanssa viime vuosikymmenellä. Isä löysi varastosta hyvin vanhat lastenvaunut, de Jager kertoo.
Sellaiset oli kuulemma ollut de Jagereiden sukutilallakin 1960-luvulla Theon lapsuudessa.
”En tietenkään muistanut vaunuja, mutta kun isä kertoi, että siitä oli saatu osia mäkiautoon, lamppu syttyi. Huristin sillä paljon ja kerran törmäsin tilan läpi kulkevan rautatien kiskoihin. Isän piti kasata koko vehje uudelleen”, hän nauraa makeasti.
Theon ja hänen Karin-vaimonsa kolmesta lapsesta vanhin on 16-vuotias. Nuorukainen viettää aikaansa paljon netissä pelaten ja viestien.
Isä yllätti minut toteamalla, että pojan pitää antaa tehdä juuri sitä, hän kertoo.
”Minä tarvitsin sen mäkiauton, koska se johdatti minut traktorityöhön ja muuhun, mitä maataloudessa olen tarvinnut. Pojallani on edessä ihan erilaiset haasteet. Hän tarvitsee uusia taitoja tehdäkseen työtään sellaisena kuin maailma on tulevina vuosikymmeninä.”
Mobiiliteknologia avaa maataloudelle kaikkialla maailmassa aivan uudet mahdollisuudet. Sen ansiosta myös nuoret voivat kiinnostua alasta, de Jager uskoo.
WFO:n puheenjohtajavaalissa oli tiistaina pitkälti asetelmana Eurooppa vastaan muut, MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila arvioi.
”Mutta tulos vain osoittaa, ettei kyse ole Euroopan vaan maailman järjestöstä.”
De Jager korosti kiitospuheessaan haluaan kuunnella kaikkia ja olla kaikkien puheenjohtaja, myös niiden, jotka eivät häntä äänestäneet.
”Me kaikki täällä edustamme meidät valinneita, emme itseämme. Kertokaa minulle, mitä asioita haluatte minun vievän eteenpäin.”
Hänellä ei ole aiempaa kokemusta WFO:sta. Suuri osa eurooppalaisista ja amerikkalaisista luottamushenkilöistä on kuitenkin hänelle tuttuja YK:n piirissä käydyistä kokouksista, sillä hän on toiminut Afrikan tuottajien yhteistyöjärjestön PAFO:n puheenjohtajana kolme vuotta.
Erilaisten kantojen yhteensovitteluun de Jager kertoi saaneensa oppia suurten erojen Etelä-Afrikassa. Oppien perille menosta kertoo se, että hän oli koko Saharan eteläpuolisen Afrikan ehdokas.
”Suuri osa viljelijöistä kuuluu maailman köyhimpiin”, hän muistutti vaalipuheessaan.
FAKTA: Theo de Jager
54-vuotias eteläafrikkalainen filosofian tohtori
Tuottaa Tzaneenissa Limpopon osavaltiossa eukalyptusta, luonnonkumia ja australianpähkinää (macadamia) sekä avokadoa.
Tila on kooltaan 443 hehtaaria.
Tunnettu maaoikeuksien sekä maatalousinvestointien asiantuntija.
Julkaissut myös kolme runoteosta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


