Odottamistaja rukoilemista
Sana sunnuntaiksi
Jeesus rukoili ja sanoi: Isä, niin kuin sinä lähetit minut
maailmaan, niin olen minäkin lähettänyt heidät. Minä
pyhitän itseni uhriksi heidän tähtensä, että heistäkin tulisi
totuuden pyhittämiä.Minä en rukoile vain heidän puolestaan, vaan myös niiden puolesta, jotka heidän todistuksensa
tähden uskovat minuun. Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Niin
tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut. Sen kirkkauden, jonka sinä olet antanut minulle, olen minä antanut heille, jotta he
olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä. Kun minä olen heissä ja sinä olet minussa, he ovat täydellisesti yhtä, ja silloin
maailma ymmärtää, että sinä olet lähettänyt minut ja että olet rakastanut heitä niin kuin olet rakastanut minua.
Joh. 17: 18–23
Toukokuu on odottamisen kuukausi. Odottamista liittyy sekä kirkkovuoteen että kalenterivuoteen. Helatorstain ja helluntain vietto osuvat lähes aina toukokuulle. Eilen oli helatorstai ja odotus alkoi. Jeesus otettiin ylös taivaaseen istumaan Isän oikealle puolelle. Ennen taivaaseen astumistaan hän sanoi oppilailleen: Jääkää odottamaan sitä, minkä Isä on teille luvannut ja mistä olette minulta kuulleet. Johannes kastoi vedellä, mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä. Siihen ei ole enää montakaan päivää.
Helluntaita juhlitaan sitten Pyhän Hengen vuodattamisen päivänä, mutta odotus jatkuu silti uskovan ihmisen elämässä. Me olemme matkalaisia ja lopullinen päämäärä on taivaassa. Elämä on matkantekoa, valvomista ja rukoilemista. Hyvä on muistaa sekin, että Jeesus on taivaassa ja rukoilee meidän puolestamme. Me emme ole yksin tässä maailmassa.
Ihmisellä pitää olla aina jotain, mitä odottaa. Se luo elämään sopivan jännitteen.
Tietysti pitää osata kiittää kaikesta siitä, mitä jo nyt elämässä on, mutta eteenpäinkin pitää katsoa. On hyvä suunnitella ja ajatella tulevia. Ihmisen on kuitenkin vaikea itse liittää toivoa tulevaisuuden suunnitelmiinsa. Toivon meille antaa Jumala. Hän on uskollinen ja hänen lupauksensa pitävät. Se, joka panee turvansa Jumalaan, ei joudu pettymään.
Odotusta on toukokuussa myös siksi, että on kylvökuukausi, toukotöiden aika. Pelloille on jo päästy, mutta silti odotetaan, että suotuisat ilmat jatkuisivat ja kaikki saataisiin kylvettyä ajallaan. Me kokoonnuimme viime viikolla täällä Jalasjärvellä Ylivallin kylällä jo 20. kerran perinteiseen tapaan siunaamaan vuoden kylvötyön.
Sitten kun kylvöt on tehty ja muistettu rukoilla, että se, mikä on maahan pantu, saisi tuottaa satoa, voi hyvillä mielin jäädä odottamaan. Kaikki on viime kädessä Jumalan varassa. Hän säät ja ilmat säätää ja aallot tainnuttaa ja hyisen hallan häätää ja viljan vartuttaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

