Metsänomistajat hoitavat palstaansa huolella ja tuloksena syntyy ITE-taidetta – ja polttopuita

Pentti Kangasaho ja Mervi Rintala jakavat intohimon metsänhoitoon ja entispäivän tavaroihin. Kuva: Carolina Husu

"Meidän kappeli alkaa olla siinä pisteessä, että se varmaan poltetaan ensi talvena?" huikkaa Mervi Rintala. "Se on pakko joo", vastaa Pentti Kangasaho.

Klapikylän rakentajat eivät harmittele, kun joutuvat polttamaan jonkin taidokkaasti tehdyn rakennuksensa. Toista kymmentä miniatyyritaloa koristaa heidän pihapiiriänsä Urjalassa.

Kaikki alkoi vuonna 2005, kun Kangasaholla oli ongelma. Puusouvista jäi kasa klapeja, jotka eivät mahtuneet liiteriin. "Ajattelin, että laitanpa harjamaiseen muotoon. Sitten se rupesi näyttämään pieneltä mökkeröltä", kertoo Pentti Kangasaho ensimmäisestä klapirakennuksestaan. Pian siihen ilmestyi kuisti, ikkuna ja ovi.

Ihmisiä klapitalo huvitti, ja se kannusti käsistään kätevää Kangasahoa jatkamaan. Niitä nousi pihamaalle yksi toisensa jälkeen. Nykyään Kangasahon ja Rintalan pihan perukka on täynnä pieniä klapitaloja: on kirkkoa, kappelia ja pappilaa. Ja kun pari vuotta sitten pihapiiri loppui kesken, syntyi lähettyville Ketunahon torppa aittoineen, karjasuojineen ja riihineen huussia unohtamatta.

Kangasahon ja Rintalan yhteinen harrastus on metsänhoito. Työnjako menee niin, että vajaan kuuden hehtaarin metsäpalstalla huhkivat kumpainenkin aina syksyllä ja talviaikaan. Kangasaho heiluu moottorisahan kanssa ja Rintala avustaa, jotta puun saa nopeasti karsittua. Seuraavaksi puut pätkitään metrin haloiksi. "Hän sahaa, ja minä siirrän mittaa", kertoo Rintala.

Kangasaho rakentaa tukirakenteet taloille, sillä ne eivät pysyisi kasassa pelkästään ristiin pinottuna. "Kun Pena tekee näitä kehikoita, niin en edes välttämättä tiedä talvella, että mitä ensi kesänä tehdään. Se on minulle aina yllätys", Rintala kertoo.

Sirkkelöinti ja halkominen hoituu pihapiirissä. Ladonta on Rintalan heiniä. "Ladon ne niin tiukkaan kuin mahdollista." Klapitalon latominen kestää keskimäärin kolmesta neljään päivään, hän kertoo.

Pariskunta on yhtä mieltä siitä, että vaikka rakennuksia on kiva katsella, säilöttäväksi ne eivät ole tarkoitettu, vaan käyttöön. "Polttopuitahan nämä on", Kangasaho naurahtaa. Nytkin polttopuita on rakennuksissa 150–200 pinokuution edestä, hän arvioi.

Talossa on useita tulisijoja, ja piharakennuksistakin löytyy paikkoja, joissa puuta polttaa. Taustalla on myös käytännön syy: klapit kuivavat ja kutistuvat koko ajan, minkä takia talot vajoavat. "Kun tulee pitkä kostea kausi, niin ne mokomat ei nousekaan ylöspäin, vaan puskevat sivulle päin", Kangasaho kertoo. Sen seurauksena kertyy painetta, joka aiheuttaa rakoilua.

Pihapiiri on suosittu ihmettelyn kohde kesäisin, kun monet ulkopaikkakuntalaiset tulevat sitä katsomaan. Nimiä vieraskirjaan ehtii kesän aikana kertyä 300–400. Heillä on klapikylän lisäksi pihapiirissä yksityismuseo, jossa on vanhoja talonpoikaisesineitä ja ajoneuvoja.

Pariskunta on vuosien myötä tottunut huomioon. Rintala kertoo, että on ihanaa tavata uusia ihmisiä, mutta nähtävyyden ylläpito myös sitoo. He eivät matkustelemaan kesällä jouda. "Tämä on elämäntapa."