Polkuformuloita ja maalaismarkkinatunnelmaa Savitaipaleella – Sapassi-viikoilla ovat mukana esimerkiksi Pauli Hanhiniemi ja Matti Kyllönen
Uusi yleisurheilukenttä on valmistunut Savitaipaleen liikuntapuiston yhteyteen, ja lauantaina vietetään avajaisia, tietenkin urheillen.
Savitaipaleen Sapassi-viikolla on tarjolla paljon musiikkia. Tässä kuva vuodelta 2019, kun Jari Puhakka laulatti torilla. Kuva: Helena HjerppeYli 25 vuotta järjestetty Savitaipaleen Sapassi-viikko alkaa lauantaina 10. heinäkuuta urheilullisissa merkeissä ja maalaismarkkinatunnelmissa.
Uusi yleisurheilukenttä on valmistunut Savitaipaleen liikuntapuiston yhteyteen, ja lauantaina vietetään avajaisia, tietenkin urheillen. Samaan aikaan Pettilässä polkaistaan käyntiin polkuformulat Matti Kyllösen johdattelemana.
Maalaistunnelmaan ja eläimiin pääsee tutustumaan viikon ajan 12.7. alkaen Korppilan tilalla Heituinlahdessa ja Onnenhevosten hevostilalla Niontiellä.
Eläinten rapsuttelun ja oheistoimintojen lisäksi Korppilan tilalta voi ostaa myös lähituotteita. Joka vuosi tilavierailut ovat olleet perheitten suosituimpia kohteita.
Musiikkia on tarjolla koko viikon aikana. Maanantaiaamu 12.7. aloitetaan torilla laulaen, kun kapellimestari ja pianisti Jari Puhakka laulaa ja laulattaa Dingon kappaleista Kotkan ruusuun.
Vauhdikas Merkkarit-yhtye ja sirkustaiteilija Kai Kuutamo viihdyttävät Sapassin aloitussunnuntaina 11.7. koko perhettä Hakamäellä.
Varsinainen piknik-päivä on lauantai 17.7. jolloin Hakamäen estradille astelevat niin Pauli Hanhiniemi retkueineen kuin Osmo Ikonenkin. Paikallista väriä tuovat Junnu Vainion musiikkia esittävä puhallinpoppoo Tornaattori ja suosittu duo Katja&Antti.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

