Kirjailija Mooses Mentula kokeili pari päivää elämää yksikätisenä mökillään

Seppo ”Mooses” Mentula työskentelee rehtorina Tuusulassa Paijalan ja Rusutjärven alakouluissa. Kuva on otettu Paijalan koulussa. Kuva: Jarno Mela

Mooses Mentula vetäytyi toissa kesänä mökilleen Luumäelle ja testasi, millaista elämä olisi ilman toista kättä.

Hänen uusimman Toiviokoski-romaanin päähenkilö on sodassa kätensä menettänyt Vilho, joka yrittää selvitä työstään paperitehtaalla.

Mentula eläytyy vahvasti kirjojensa roolihahmoihin, ja hän haluaa luoda kirjoitusprosessin aikana rinnakkaismaailman arkitodellisuudelle.

”Yritin pärjätä mökillä yksin pari päivää, kun vasen käteni oli sidottu kiinni selän taakse. Kyllä siinä tuli vahva avuttomuuden tunne. Kokeilin esimerkiksi, miten paidan napittaminen onnistuu yhdellä kädellä.”

Mentula ei normaalisti polta, mutta romaanin päähenkilö Vilho on kova tupakkamies. Tämän vuoksi Mooses opetteli sytyttämään tupakan tulitikuilla yhdellä kädellä Youtube-videoiden avulla.

”Kirjan ilmestymisen jälkeen kävin esiintymässä Helsingin Oodi-kirjastossa. Eräs nainen kertoi, että hänen isänsä menetti toisen kätensä sodassa. Isä pärjäsi kovan harjoittelun jälkeen muuten hyvin, mutta appelsiinin kuoriminen ei tyttären mukaan onnistunut koskaan yhdellä kädellä.”

Mooses Mentula teki paljon taustatyötä Toiviokoski-kirjaansa. Hän penkoi useita arkistoja, tutki paperiyhtiöiden vanhoja henkilöstölehtiä ja haastatteli tehtaiden entisiä työntekijöitä. Kuva: Jaana Kankaanpää

1940- ja 1950-luvulle sijoittuva Toiviokoski on Mooses Mentulan ensimmäinen historiallinen romaani. Rintamakirjeenvaihdon kautta toisensa löytäneet Vilho ja Elsa muuttavat jatkosodan jälkeen paperitehdaspaikkakunnalle.

Pariskunnan eväät ovat köyhät, mutta he luottavat siihen, että Toiviokoskelle rakennetaan perhe ja seuraava päivä on edellistä parempi. Mooses Mentula halusi kirjoittaa romaanin sotien jälkeisestä Suomesta, koska nykyajasta puuttuu toivo.

Kirjailija on siviiliammatiltaan kahden tuusulalaisen alakoulun rehtori. Häntä mietityttää, millainen kuva lapsille ja nuorille syntyy maailmasta, jossa uutiset ovat niin synkkiä.

Mentula kaipaa Suomeen lisää yhteen hiileen puhaltamista. Sellaista elämänjanoa, jolla yksittäiset ihmiset ja koko valtio ponnistelivat pois sodan kauhuista.

”Tuntuu, että nyky-yhteiskunnassa pyritään lähinnä lyömään kapuloita toisten rattaisiin. Sotien jälkeen rakennettiin kovasti hyvinvointiyhteiskuntaa ja nyt samaa hyvinvointiyhteiskuntaa puretaan.”

1940- ja 1950-luvun sijoittuva Toiviokoski on Mooses Mentulan ensimmäinen historiallinen romaani. Hän halusi kirjoittaa romaanin sotien jälkeisestä Suomesta, koska nykyajasta puuttuu toivo. Kuva: Jarno Mela

Mooses Mentula on työskennellyt pitkään opettajana ja rehtorina. Koulujen määrärahojen leikkaukset näkyvät konkreettisissa asioissa.

”Esimerkiksi ärrä- ja ässäviat ovat jääneet monilta nuorilta aikuisilta korjaamatta. Ennen viat korjattiin kouluissa, mutta puheopetukseen ei ole enää varaa. Myös koululaisten hampaat ovat heikossa kunnossa, koska tarkastuksia tehdään hyvin harvoin.”

Mentulan mukaan Suomi on kehittynyt viime vuosikymmeninä taas luokkayhteiskunnan suuntaan. Huono-osaisuus kasaantuu monessa sukupolvessa samoille perheille ja se näkyy opiskelumotivaation puutteena.

Älypuhelimen käyttö häiritsee keskittymistä oppitunneilla. Lain mukaan oppilaita ei voi kokonaan kieltää käyttämästä puhelimiaan kouluissa.

Rehtori Seppo Mentula on ratkaissut Tuusulassa ongelman siten, että oppilaat sitoutuvat pitämään puhelimet repussa kirjallisella sopimuksella. Mooses Mentula on taiteilijanimi kirjailijana, oikealta nimeltään hän on Seppo Mentula.

Huoltajien kanssa sovittu käytäntö on toiminut hänen mukaansa todella hyvin.

”Vanhemmat saavat tarvittaessa lapsensa kiinni opettajanhuoneen puhelimesta. Meillä ei välitunnillakaan käytetä kännykkää. Lasten on silloin tärkeämpi jutella keskenään ja pihassa on myös heille hienot liikuntapaikat.”

Mooses Mentula ei normaalisti polta, mutta romaanin päähenkilö Vilho on kova tupakkamies. Tämän vuoksi hän opetteli sytyttämään tupakan tulitikuilla yhdellä kädellä Youtube-videoiden avulla. Kuva: Jarno Mela

Mooses Mentula teki paljon taustatyötä Toiviokoski-kirjaansa. Hän penkoi useita arkistoja, tutki paperiyhtiöiden vanhoja henkilöstölehtiä ja haastatteli tehtaiden entisiä työntekijöitä.

Mentula myös vieraili paperitehdaspaikkakunnilla, kuten Myllykoskella, Kemissä, Kuusankoskella, Jämsässä ja Valkeakoskella.

Kirjailija halusi selvittää entisiltä paperitehtaan duunareilta ja päälliköiltä, miltä tehdasalueella haisi ja millaisia ääniä siellä kuului. Haastattelujen perusteella yhteisöllisyys oli työn paras puoli.

Mooses seurasi äskettäin, kun muuttofirma kuljetti tavarat naapurustoon.

”Kun olin itse nuori aikuinen, muutto tehtiin kavereiden kanssa talkoilla ja illan päätteeksi pidettiin saunailta. Tämmöinenkin yhteisöllisyys katoaa”, Mentula harmittelee.

Romaanin päähenkilö Vilho kärsii henkisen ja fyysisen tuskansa yksin hammasta purren. Myös Mooses Mentulan äidin puolen isoisä oli vakavasti sodan traumatisoima mies, joka eristäytyi omaan kotiinsa.

”Isoisäni ei pystynyt osoittamaan sukulaisilleen minkäänlaisia tunteita. Hän oli lääkintämiehenä sodan pahimmissa paikoissa. Vilhon hahmossa on paljon edesmennyttä isoisääni Fransia.”

Vaikeuksista huolimatta Vilho tekee kirjassa luokkanousun, kun hän etenee tehtaan duunarista henkilöstölehden toimittajaksi. Kirjan avoimeksi jäävä loppu merkitsee sitä, että Vilhon ja Elsan tarina jatkuu Toiviokoskella.

Mentula sanoo kirjoittavansa seuraavan romaanin Elsan näkökulmasta ja ajallisesti se sijoittuu jo 1960- ja 1970-luvulle. Takaumissa palataan myös Elsan sota-ajan kokemuksiin, kun hän palveli työvelvollisena.

”Tarkoitukseni on, että romaanisarjasta kasvaa lopulta trilogia. Kolmannessa osassa päästään jo nykyaikaan, kun paperitehtaita suljetaan. Vilho ja Elsa asuvat hoitokodissa ja kirja kerrotaan ehkä tyttären Helenan näkökulmasta”, hän suunnittelee.