Hellan kulmalla Ruokalistan rivien välistä
Raikasta salaattia, rapeat ranskalaiset ja täyteläistä suklaakakkua.
Vesi herahtaa kielelle, kun ravintoloiden ruokalistojen adjektiivipommitusta tavaa.
Toisin on Suomen huipuiksi ylistetyissä ravintoloissa. Adjektiivit loistavat poissaolollaan. Listalta voi pääruuaksi valita pelkistetysti Härkää ja purjoa ja jälkiruoaksi Metsämansikkaa ja vuohenmaitoa.
Turhia ei selitellä: asiakkaalle informoidaan vain annoksen pääosan esittäjät X ja Y. Kokki toimii kuin ohjaajana, jonka tehtävänä on ohjata päätähdet roolisuoritukseen lautasella, ja asiakkaan on luotettava siihen.
Sivuosassa näytteleviä tai niiden kesäteatterissa hankkimiaan meriittejä ei listalla mainita. Vasta kun tarjoilija marssii ruoka-annoksineen, seuraa yleensä litania valmistusmenetelmiä ja alkuperiä.
Jos listalla korostetaan, että annokseen sisältyy raikasta salaattia, tulee mieleen, että toisinkin voisi asia olla. Että tällä kertaa on tarjolla raikasta, mutta ilman raikasta-sanaa, salaatti saattaakin olla lötköä.
Vahvikkeena käytetyt adjektiivit toimivat siis jollain tavalla itseään vastaan.
Toisaalta voihan olla, ravintoloitsijat ovat vain lisänneet adjektiiveja nälkäisten asiakkaiden silmille ostopäätöstä vauhdittamaan.
Jossain aivojen sopukassa käy varmasti suurempi säpinä, kun listalta luetaan rouskuvan rapeaksi paahdettuja lankkuperunoita kuin pelkkää perunaa.
Sama ajatus nousee, jos listalla on vain kerran mainittu sanat kotimainen ja itse tehty. Se antaa ymmärtää, että kaikki muut raaka-aineet ruokalistalla tulevat paketista ja ulkomailta. Tämä ei välttämättä tietenkään ole tilanne.
Asian toista päätä edustaa turha vaatimattomuus. Pienpalvaamon kotisivuilla kotimaisuutta ja itse tehtyä tuotetta ei aina muisteta mainita, sillä sehän on selviö. Totta kai liha tulee omalta tilalta ja on itse valmistettua.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
