Tuire Malmstedtin ei tarvitse pelätä, että kirjoitettava loppuisi kesken. Hän on kirjoittanut muistiin niin paljon aiheita, että niistä joutuu karsimaan parhaat työpöydälle. Kuva: Petteri Kivimäki
Dekkarikirjailija näkee painajaisia kirjojensa synkistä aiheista – päivätöissään hän väistää nopeasti kysymykset kirjoistaan
Pieksämäkeläinen Tuire Malmstedt julkaisi kesällä viidennen dekkarinsa. Synkät juonet kypsyvät hänen mielessään esimerkiksi lenkkipolulla.
”Tarinoissani on itsessään niin kauheita asioita, että haluan välttää mässäilyä, koska se menee helposti mauttoman puolelle. Yritän pehmentää kauheita asioita kuvailemalla hahmojen ajatusmaailmaa ja taustoja”, pieksämäkeläinen dekkarikirjailija Tuire Malmstedt sanoo. Kuva: Petteri KivimäkiKun koulu on avoinna, Tuire Malmstedt on kuin kuka tahansa englanninopettaja. Mutta kun luokkahuoneet ovat tyhjentyneet ja valot sammutettu, Malmstedt istahtaa kotonaan tietokoneen ääreen ja silloin hän on kirjailija. Eikä mikä tahansa kirjailija, vaan dekkarikirjailija.
Malmstedtin oppilaat pieksämäkeläisessä alakoulussa ovat 9–12-vuotiaita. Lapset ovat vielä niin pieniä, etteivät he tartu itse opettajansa kirjoihin, mutta moni on kertonut äitinsä tai mumminsa ahmineen open kirjoja.
Silloin tällöin joku oppilas ottaa Malmstedtin kirjat puheeksi kesken oppitunnin, mutta silloin Malmstedt pyrkii ohittamaan aiheen nopeasti.
”Sanon, että kirjani ovat dekkareita aikuisille. Osassa tapahtuu aika ikäviä juttuja lapsille, joten en halua alkaa puhua niistä sen enempää, etteivät lapset ala ihmetellä miksi kirjoitan sellaisista asioista”, Malmstedt kertoo.
Malmstedtin kirjat eivät totisesti ole lapsille sopivia iltasatuja. Esimerkiksi kirjailijan tuorein, kesäkuussa julkaistu romaani Lumihauta käsittelee järkyttävää perhesurmaa.
”Kannan varsinkin kamalimpia ja hirveimpiä kohtauksia mukanani ja ne pyörivät mielessäni pitkään.”
Rankin vaihe kirjoittamisessa on Malmstedtin mukaan tarinan suunnittelu. Silloin häntä itseäänkin kauhistuttaa.
”Kannan varsinkin kamalimpia ja hirveimpiä kohtauksia mukanani, ja ne pyörivät mielessäni pitkään. Lenkillä mietin, että onko aivan pakko tapahtua näin, mutta tiedän, että juoni vaatii sitä.”
Kun on aika istahtaa tietokoneen ääreen kirjoittamaan, Malmstedt on pyörittänyt tapahtumia niin kauan mielessään, että pystyy ottamaan niihin jo etäisyyttä.
”Olen pureskellut kohtaukset niin tarkkaan ja murehtinut hahmojen kohtalon, että voin keskittyä kirjoittamiseen. Siinä kohtaa se ei enää järkytä minua.”
Päivätöissään Malmstedt ei ehdi miettiä kirjojensa kamaluuksia, siitä pitävät huolen hänen oppilaansa. Sen sijaan painajaisia Malmstedt näkee usein.
Malmstedt on lukenut ja kirjoittanut siitä asti, kun seitsemänvuotiaana oppi nuo tärkeät taidot. Lapsena ja nuorena hän ei kuitenkaan haaveillut kirjailijan ammatista, se ei tuntunut kovin käytännölliseltä valinnalta.
Vuosia myöhemmin Johnny Kniga -kustantamo julkisti dekkarikilpailun, johon saattoi osallistua sivun mittaisella juonikuvauksella. Malmstedt purki mielessään muhineen tarina-aihion paperille, postitti sen ja unohti koko asian. Kuukausien päästä hän kuuli olevansa jatkossa, ja lopulta hän sijoittui kilpailun aikana valmistuneella käsikirjoituksellaan toiseksi.
Vaikka voittoa ja kustannussopimusta ei herunut, tuo teksti oli Malmstedtin esikoisromaanin ensimmäinen versio. Pimeä jää (Myllylahti) ilmestyi vuonna 2018 ja sen jälkeen Malmstedtin dekkareita on ilmestynyt yksi vuodessa.
Aiheita kirjoihinsa hän napsii sieltä täältä. Satunnainen keskustelunpätkä junassa tai artikkeli sanomalehdessä saattaa jäädä kytemään hänen alitajuntaansa. Suoraan hän ei tapahtumia kirjoihinsa kopioi, mutta hän kaappaa mukaan sellaisia yksityiskohtia, jotka jollain tavalla vavahduttavat häntä.
”Lasitarha-romaani kertoo kadonneista lapsista. Muistan, kun 1990-luvulla Raisa Räisänen katosi Tampereella eikä häntä löydetty. Vaikka sen jälkeen on ollut muitakin katoamistapauksia, ajattelin usein Raisan perhettä ja miten sellaisesta voi selvitä. Aika pitkään tämäkin ajatus roikkui mukana, ennen kuin päätyi kirjaan.”
Malmstedt sijoittaa mieluusti kirjansa itselleen tuttuihin ja rakkaisiin paikkoihin. Ensimmäinen kirjasarja sijoittui Savonlinnaan, jossa hän opiskeli, tapasi puolisonsa ja perusti perheen.
Tällä hetkellä kesken olevan sarjan keskeinen paikka on Jyväskylä, jonka läheisyydessä hän varttui. Lumihauta sijoittuu osittain myös Lappiin, missä Malmstedt käy vähintään kerran vuodessa hiihtämässä.
”Vaikka sen jälkeen on ollut muitakin katoamistapauksia, ajattelin usein Raisan perhettä ja miten sellaisesta voi selvitä.”
Parhaillaan Malmstedt työstää ensi kesänä ilmestyvää romaania. Kustannussopimukset on tehty myös kahdelle muulle dekkarille, ja nekin jo kypsyvät Malmstedtin ajatuksissa.
”Tiedän jo mistä toinen niistä kertoo, mutta toiseen minulla on noin seitsemän eri vaihtoehtoa, joista valitsen jossain vaiheessa parhaan.”
Lasitarhaa kirjoittaessaan Malmstedt oli puoli vuotta kirjoitusvapaalla päivätöistään apurahojen turvin. Jossain vaiheessa uusi kirjoitusvapaa voisi taas houkutella, mutta kokonaan Malmstedt ei olisi valmis jättämään työtään opettajana.
”Koulussa on niin vauhdikasta lasten kanssa, että elämä tuntuisi aika tyhjältä ilman sitä. Kirja per vuosi tahti on kuitenkin kova, välillä tekisi päälle hyvää keskittyä vain yhteen asiaan.”
Malmstedtin15- ja 19-vuotiaille pojille äidin kirjoitustyöt ovat arkipäiväisiä eivätkä ne näyttäydy mitenkään erityisen hohdokkaina. Äidin kirjoihin tartutaan kuitenkin kun äidinkielentunneilla on pitänyt tehdä jokin kirjaprojekti. Myös poikien kaverit ovat välillä lukeneen Malmstedtin kirjoja koulutöitä varten.
”Veikkaan, että yläkoulun ja lukion opettajat ovat jo aika täynnä näitä kirjoja, kun niin moni niistä haluaa kirjoittaa. Kirjallisissa esitelmissä en kuitenkaan auta yhtään, opettajat huomaisivat sen heti.”
Lasitarha ilmestyi viime vuonna ja Lumihauta kesäkuussa. Rikostutkijat Matilda Metso ja Elmo Vauramo ratkovat rikoksia myös Tuire Malmstedtin ensi vuonna ilmestyvässä dekkarissa. Kuva: Aula & CoHelsingin Kirjamessut Messukeskuksessa 30.10. saakka.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
