Fortumin omistama vesivoima olisi pitänyt takavarikoida, huolehtii sähkömarkkinoiden entinen selvitysmies Matti Purasjoki: "Joku yhtenä päivänä tulee ja ostaa sen pois"
"Näen riskinä, että tuollainen kansallisvarallisuus (vesivoima) on yhdellä pörssiyhtiöllä. Se on kauppatavaraa – ja joku yhtenä päivänä tulee ja ostaa sen pois."
Solmukemies. Matti Purasjoen tavaramerkkinä oli Kilpailuviraston vuosinaan värikkäät rusetit kaulassa. Purasjoki on luopunut mirrien käytöstä eläkkeelle siirryttyään. Kuva: Kari Salonen75 vuotta sunnuntaina 15. joulukuuta täyttävä Kilpailuviraston entinen ylijohtaja Matti Purasjoki ei luota edelleenkään pörssiyhtiö Fortumiin kallisarvoisen vesivoiman omistajana.
Kauppa- ja teollisuusministerinä toiminut Mauri Pekkarinen (kesk.) palkkasi vuonna 2006 eläkkeelle siirtyneen Matti Purasjoen selvittämään sähkömarkkinoiden toimintaa.
Selvitysmiehen työtä Purasjoki kehuu "hienoimmaksi tavaksi tehdä työtä":
"Se on vapaata, vähän kuin toimittajan työ. Ensin otetaan asioista selvää, sitten kirjoitetaan. Mutta harvoin selvitystyö johtaa oikein mihinkään, kun ei ole organisaatiota viemään asioita eteenpäin."
Sähkömarkkinaselvitys nostatti aikanaan ainakin otsikoita. Selvitysmies Purasjoen raportti moitti suorin sanoin valtioenemmistöisen Fortumin toimintaa sähkömarkkinoilla. Raportin mukaan Fortum käytti liian suurta valtaa oligopolistisilla, harvojen yhtiöiden hallussa olevilla sähkömarkkinoilla.
Pörssiyhtiönä Fortum oli toiminut hyvin, mutta sähkönkuluttajille siitä ei ollut mitään hyötyä, kuului Purasjoen tuomio.
Purasjoki suositteli vesivoiman takavarikointia Fortumilta kansallisomaisuutena. Vesivoiman takavarikko olisi edellyttänyt perustuslain säätöjärjestyksessä säädettyä erityislakia ja laajaa poliittista yksimielisyyttä.
Fortum kesti tuolloin Purasjoen sähköiskut.
Entinen kilpailuviranomainen on yhä samaa mieltä:
"Pidän asiaa edelleenkin relevanttina. Näen riskinä, että tuollainen kansallisvarallisuus (vesivoima) on yhdellä pörssiyhtiöllä. Se on kauppatavaraa – ja joku yhtenä päivänä tulee ja ostaa sen pois", Purasjoki varoittaa.
Kauppatavaraa olivat Fortumin aiemmin omistamat sähköverkotkin. Luonnollinen monopoli, jota nykyisin pyörittää Caruna. Verkkoyhtiön omistavat kansainväliset ja kotimaiset eläkesijoitusyhtiöt.
Purasjoki pestattiin toisenkin kerran selvittämään:
"Tein silloiselle kauppa- ja teollisuusministerille Jan Vapaavuorelle (kok.) selvityksen kaupan kaavoituksesta."
Kolmanteen selvityspyyntöön Purasjoki vastasi jo kiitos ei, koska hän oli tuolloin päättänyt viettää koko kesän mökillään saaressa Ahvenanmaalla.
Matti Purasjoen ura alkoi ensin yritystutkijana Teollistamisrahastossa, jossa yritystoiminnan taloudelliset lainalaisuudet tulivat tutuiksi.
1970-luvun alussa Purasjoki sai kutsun tutkijaksi Elinkeinoelämän tutkimuslaitokseen Etlaan.
Tämän jälkeen hän työskenteli erikoistutkijana kansliapäällikkö Bror Wahlroosin johtamassa kauppa- ja teollisuusministeriössä, josta hän siirtyi Elinkeinohallitukseen ensin toimistopäälliköksi ja myöhemmin ylijohtajaksi.
Kilpailuviraston ylijohtajana hän toimi vuodet 1988–2004.
Purasjoki oli alkuun jyrkästi kilpailu- ja kuluttajaviraston yhdistämistä vastaa. Nyt, kun virastot ovat toimineet yhtenäisenä KKV:nä viisi vuotta, kokenut kilpailumies näkee yhdistämisessä olleen tolkkua: kilpailu- ja kuluttaja-asioissa on syntynyt yhteinen näkemys.
Lue lisää: "Kun käytetään julkista rahaa, ei pidä suosia kavereita"– kilpailuviraston entinen ylijohtaja Matti Purasjoki muistetaan tiukoista linjoistaan ja värikkäistä solmukkeistaan
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

