Moottorisahataiteilijat esittelevät taitojaan Joensuussa − moottorisahalla veistetään Pohjois-Karjalan maakuntakukka
Joensuussa järjestetään tiistaina 8. elokuuta moottorisahaveistotapahtuma, joka kuuluu osaksi Joensuun Kulttuurin unelmavuosi -hanketta.
Kuusi moottorisahataiteilijaa esittelee taitojaan Joensuussa järjestettävässä tapahtumassa. Kuva: Tommi HakalaTapahtumassa moottorisahalla veistetään Pohjois-Karjalan maakuntakukka, karjalanruusu. Tapahtuma alkaa kello kymmenen ja päättyy illalla kello 18.30, ja se järjestetään Rantapuistossa Elielinaukion luona.
Karjalanruusun veistämiseen osallistuu kuusi moottorisahataiteilijaa. He ovat Kari Kulmala Rääkkylästä, Juha Käkelä Ylöjärveltä, Markku Leppänen Kontiolahdelta, Taisto Pehkonen Lieksasta, Sanna Tuunainen Outokummusta ja Marika Kylmä Ilomantsista.
Lisäksi veistämiseen osallistuu maakuntajohtaja Markus Hirvonen. Hän avaa tapahtuman ja esittelee omia veistotaitojaan aamupäivän aikana.
Tapahtuma on osa käynnissä olevaa Joensuun Kulttuurin unelmavuotta. Hankkeen tavoitteena on tukea paikallisia kulttuurialan toimijoita sekä mahdollistaa osallistavaa ja yhteisöllistä toimintaa joensuulaisille.
”Tapahtuma toteuttaa Unelmavuoden tavoitteita taiteen ja kulttuurin yllättävyydestä, kohtaamisesta arjessa, yhdessä toimimisesta ja mahdollisuudesta saavuttaa taide-elämys matalalla kynnyksellä”, hankekoordinaattori Anna Maria Kupiainen kertoo tiedotteessa.
Tapahtuman toteuttamisesta vastaa Maaseudun Sivistysliiton Joensuun kulttuuriyhdistys ry. Sillä on kokemusta vastaavista tapahtumista, sillä yhdistys on järjestänyt kymmenen vuoden ajan Ilomantsin karhunveistokisoja.
Joensuun kulttuurin unelmavuosi 2023 -hanketta rahoittavat Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Euroopan aluekehitysrahastosta sekä Joensuun kaupunki, jonka kulttuuripalvelut hallinnoivat hanketta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





