Riikka-Maria Rosenberg sai käännösapua vanhojen ruotsinkielisten kirjeiden tulkitsemiseen. Kuva: Sanne Katainen
Hakoisten kartano on menestyskirjailijalle koti ja inspiraation lähde: ”Karjanhoito on mieheni vastuulla, käyn lähinnä silittelemässä vasikoita”
Riikka Maria Rosenberg kirjoittaa suosittuja historiallisia romaaneita ja asuu viikonloput Hakoisten kartanossa Janakkalassa.Janakkala
Riikka-Maria Rosenberg tutkii Hakoisten kartanosta löytyneitä 1800-luvulta peräisin olevia kirjeitä. Kuva: Sanne KatainenKun Riikka-Maria Rosenberg kirjoitti romaania kotinsa Hakoisten kartanon historiasta, sattui hämmästyttävä onnenpotku.
Siivotessaan päärakennusta hän löysi ullakolta ja kaapin takaisesta salakätköstä yli 200 vuotta vanhoja kirjeitä, jotka oli osoitettu kirjan päähenkilölle vapaaherratar Helena von Burghausenille ja hänen tyttärilleen.
Kirjeet olivat säilyneet ihme kyllä täysin lukukelpoisina suojassa hiirien nakerrukselta. Kirjailija hyödynsi autenttista lähdemateriaalia tuoreessa Vapaaherratar-romaanissaan. Se sujui ammattitaidolla, sillä hän on koulutukseltaan historioitsija.
Kirja on toinen osa Hakoisten naiset -trilogiassa, jossa seurataan kartanon todellisia naiskohtaloita 1700-luvun lopulta 1900-luvun alkuun saakka.
”Kirjeitä löytyi kaikkiaan parikymmentä. Ne tuovat Hakoisten kartanossa eläneet henkilöt todella lähelle, vaikka kyseessä on fiktiivinen kirja”, Rosenberg sanoo.
Kirjeiden joukossa on esimerkiksi perheen pojan Axelin äidilleen Helenalle kirjoittamia kirjeitä Suomen sodasta (1808–1809). Axel toimi upseerina ja kirjeet ovat sotasensuurin läpikäymiä, joten ne eivät kerro koko totuutta Suomen armeijan tilasta.
Axel lähettää kotiinsa Hakoisten kartanoon kolme lyhyttä kirjettä myös Torniosta, jonne Suomen pääjoukot vetäytyivät 1808. Torniosta muodostui kuoleman kehto suomalaisille. Hirvittävä punatauti iski Rosenbergin mukaan niin upseereihin kuin miehistöön.
”Voi kuvitella, kun sairastuneet joukot makaavat vieri vieressä likaisilla oljilla omissa ulosteissaan ja oksennuksessa, että erilaiset taudit leviävät herkästi. Suomen sota päättyi Venäjän voittoon ja Axel selviää elävänä kotiinsa. Hän kuitenkin kuolee pian, kirkonkirjojen mukaan hermokuumeeseen.”
Kirja alkaa syksystä 1790, jolloin Helena von Burghausenin puoliso Erik Leijonhufvud palaa kotiinsa Kustaa III:n sodasta murtunein mielin. Hän joutui sodassa komentajaksi raakoihin meritaisteluihin.
”Luemme lehdistä Ukrainan sodan aiheuttamista mielenterveysongelmista. Eivät miehet tulleet ehjinä takaisin myöskään Kustaan III:n tai Suomen sodasta. Luojalle kiitos, että Suomessa on rauha, vaikka sota on lähempänä kuin koskaan elinaikanani”, Rosenberg pohtii surullisena.
Luemme lehdistä Ukrainan sodan aiheuttamista mielenterveysongelmista. Eivät miehet tulleet ehjinä takaisin myöskään Kustaan III:n tai Suomen sodasta.
Hakoisten kartanossa on säilynyt myös tyttären Margaretin lähettämiä kirjeitä. Sairaalloinen Margaret kirjoitti äidilleen ja siskoilleen Tukholmasta, jossa hän oli kuninkaan henkilääkärin hoidossa 1810–1811.
”Margaretin kirjeet ovat kaunis kuvaus nuoren aatelisnaisen elämästä ja seurustelun vaatimuksista Tukholmassa. Hän kertoo esimerkiksi juhlista, illallisista, käynneistään teatterissa ja pukukoodista. Ne olivat aatelin tapoja erottautua muista sosiaaliluokista.”
Kirjeiden tulkitsemisessa Rosenberg sai apua historian tutkija (FT) Sofia Gustafssonilta, joka on myös vanhan ruotsin ja käsialojen asiantuntija. Hakoisten kartanon kirjeistä julkaistaan lähivuosina myös naisten tekemä yhteinen kokoomateos.
Riikka-Maria Rosenberg on itse kotoisin Sievistä. Historiasta hän innostui jo lapsena erityisesti Kaari Utrion kirjojen kautta.
Utriolla ja Rosenbergilla on se ero, että jälkimmäisen historialliset romaanit perustuvat aina alkuperäislähteisiin ja henkilöt ovat todellisia.
Lukion ja muutaman välivuoden jälkeen Rosenberg aloitti historian opinnot Helsingin yliopistossa ja väitöskirjassaan hän pohti 1600-luvun Pariisin aatelisnaisten kunniakäsitystä.
”Väitöskirja antaa hyvän tietopohjan kirjoittaa romaaneja myös Hakoisten kartanon naisista, koska aatelisten tapakulttuuri omaksuttiin Suomeen Ranskasta.”
Riikka-Maria Rosenberg tutkailee mielellään Hakoisten kartanon päärakennuksen kirjahyllyä. Hän on vannoutunut painetun kirjan ystävä. Kuva: Sanne KatainenRiikka-Maria Rosenberg on naimisissa Hakoisten kartanon nykyisen isännän Max Rosenbergin kanssa, ja heillä on myös viisivuotias Aleksandra-tytär.
Rosenbergin suku on kartanon ensimmäinen ei-aatelinen omistajasuku Hakoisissa. Hakoinen on entinen rälssikartano ja siellä on viljelty maata jo 1200-luvulta lähtien.
Kartanon nykyinen hirrestä tehty kaksikerroksinen päärakennus saatiin asumiskuntoon syksyllä 1810. Vapaaherratar-romaanin päähenkilö Helena von Burghausen hoiti rakennusurakan päätökseen, kun hänen miehensä Erik Leijonhufvud kuoli vuonna 1807.
Tilan tuotantosuunta vaihtui 2015 lypsykarjasta emolehmiin. Kartanon mailla laiduntaa noin satapäinen herefordkarja ja peltoa on noin 250 hehtaaria. Metsää on kunnioitettavat 1 700 hehtaaria.
”Karjanhoito on mieheni Maxin vastuulla ja minä käyn lähinnä silittelemässä vasikoita. Kerran olin erottelemassa lehmiä ja säikähtynyt hieho lähti juoksemaan suoraan kohti. Huusin täysillä, nostin kädet ilmaan ja toivoin parasta – onneksi lehmä pysähtyi”, Rosenberg kertaa kauhunhetkiään.
Kartanonrouvan arki poikkeaa nykyään täysin kirjan päähenkilön Helenan elämästä 1700-luvun ja 1800-luvun vaihteessa.
”Helena ei todellakaan ollut erottelemassa eläimiä, vaan pehtoori piti huolta käytännön tilan hoidosta. Aikanaan aateliskartanoissa oli paljon työvoimaa, mutta nykyään mieheni hoitaa maatilaa yksin.”
Yksi kartanon menneiden sukupolvien viisaus on säilynyt 2020-luvulle. Perinteikäs maatila täytyy siirtää seuraaville sukupolville entistä ehompana.
”Kartano on vain lainassa. Asiat ovat muuttuneet Vapaaherrattaren ajoista, mutta jokaisen aterian takana on edelleen paljon kovaa työtä. Hakoinen on minulle tärkeä, koska täällä ollaan kotimaisen ruuantuotannon alkulähteillä.”
Karjanhoito on mieheni Maxin vastuulla ja minä käyn lähinnä silittelemässä vasikoita.
Riikka-Maria Rosenberg rakastaa eläimiä, joten ne ovat keskeisessä osassa myös hänen kirjoissaan. Sylissä on perheen koira Frida. Puoliso Max Rosenberg käy saksanmetsästysterrierin kanssa peurajahdissa. Kuva: Sanne KatainenRiikka-Maria Rosenberg asuu talvisin viikot tyttärensä kanssa Helsingissä ja viikonloput perhe viettää yhdessä Hakoisissa. Hän pystyy keskittymään arkipäivisin kirjoittamiseen, kun tyttö on päiväkodissa.
Kartanoelämä ei ole todellakaan lekottelua, vaan työtä piisaa aamusta iltaan. Kesäisin kirjailija vastaa muun muassa kartanon piha-alueen ruohonleikkauksesta. Hakoisten kartanon puutalot huutavat jatkuvasti remonttia ja siivottavaa pinta-alaa on runsaasti.
”Kartano on meille työleiri. Jos muutaman kerran vuodessa voimme istua alas ystävien kanssa ja nauttia Hakoisten kauniista ympäristöstä, se on jo hyvä”, Rosenberg kertoo.
Riikka-Maria Rosenberg on kotoisin Pohjois-Pohjanmaalta Sievistä. Historiasta hän innostui jo lapsena lukemalla Kaari Utrion kirjoja. Kuva: Sanne KatainenRiikka-Maria Roseberg
Vuonna 1977 syntynyt kirjailija ja historioitsija.
Kotoisin Pohjois-Pohjanmaalta Sievistä.
Asuu nykyään Helsingissä ja Janakkalassa Rosenbergin suvun kantapaikassa, Hakoisissa. Perheeseen kuuluvat puoliso Max Rosenberg ja tytär Alexandra.
Historian väitöskirja käsitteli 1600-luvun aatelispariisittaria. Rosenbergin aiemmat tietokirjat ja ensimmäinen historiallinen romaani kurtisaani Ninon de Lenclosista liittyivät kaikki myös Ranskan historiaan. (Gaudeamus ja Teos)
Hakoisten naiset -romaanisarjassa (Tammi) on ilmestynyt jo kaksi osaa. Hakoisten Anna (2022) ja Vapaaherratar (2024). Kolmas ja viimeinen osa ulottuu 1900-luvun alkuun.
Kartanoiden virallista historiaa on kirjoitettu lähinnä miesten näkökulmasta. Sen vuoksi onkin kiinnostavaa, että Hakoisten kartano oli 1800-luvun alussa muutaman vuoden pelkästään naisten asuttama talo.
Riikka-Maria Rosenberg kuvaa Vapaaherratar-romaanissaan ajanjaksoa, jolloin Helana von Burghausen johti kartanon toimintaa.
”Sitten perheen nuorin tytär, Hedda, meni naimisiin Boije-suvun vesan kanssa ja herra saapui jälleen taloon.”
Aatelismiehet toimivat virkamiehinä ja armeijan upseereina. Naisilla oli vastuu kodista ja velvollisuudet täyttivät heidän elämänsä. Leijonhufvudien perheen tyttäret opiskelivat muun muassa kieliä, kuten ranskaa ja saivat myös piirustus- ja soitto-opetusta.
”Aatelisnaisilla oli todella tärkeä tehtävä sukusiteiden ja sosiaalisten verkostojen ylläpitämisessä. Lisäksi naisilla oli keskeinen rooli siinä, että biologinen suku jatkui.”
Riikka-Maria Rosenberg kirjoittaa romaaneita kartanokodistaan. Silti hän ei pysty kuvittelemaan itseään tuttuihin huoneisiin 200 vuoden taakse.
”Ulkoistan itseni kirjoistani, vaikka asun Hakoisten kartanossa. Nykyajassa on hyvin vähän samaa kuin 1800-luvun alussa ja hyvä niin. Miettikää sairauksien alkeellista hoitoa ja hammashuoltoa. Puudutuksesta ei ollut tietoakaan.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
