
Mikko Hannula tunnetaan värikkäistä kielikuvistaan ja iskelmäsiteerauksistaan – suosikkiselostaja paljastaa uransa huippuhetket
Ylen Mikko Hannula on siitä tyypillinen urheiluselostaja, että hänellä on opettajankoulutus. Hänet muistetaan väännöksistään esimerkiksi Cheekin Sokka irti -hitistä.
Mikko Hannula selostaa nykyään Ylelle muun muassa uintia. Konkariselostaja isännöi Yle Puheella myös suosittuja urheilun selostustoivekonsertteja. Kuva: Jaana KankaanpääMikko Hannula on välittänyt kuulijoille esimerkiksi suomalaisen lentopallon menestystarinan, alppihiihdon kaikki suomalaismitalit, yleisurheilun ja painin hehkeät hetket. Nykyään hän vetää radiossa myös urheilun selostustoivekonsertteja.
Puriko urheilukärpänen jo lapsena? Onko sinulle jäänyt mieleen niiltä ajoilta ikimuistoisia urheiluselostuksia?
”Mielenkiinto urheilua ja selostuksia kohtaan syttyi jo lapsuudessa. Seurasin, eläydyin ja halusin tallentaa. Alkuaikana vain C-kasetille, kun ei muita nauhoituskeinoja ollut. Paljon tietysti nauhoitin radiosta, mutta jopa television kaiuttimesta tallentaen.”
”On monia mieleenpainuvia selostuksia. Raimo Häyrisen selostama Suomen toinen jääkiekkovoitto Neuvostoliitosta 22.1.1976 Helsingin jäähallista, Voitto Raatikaisen hehkutus, kun Lasse Virén ottaa neljännen kultansa tai Juhani Sipilän loistohehkutus Tiina Lillakin keihään kultamitalista.”
Miksi niin monella selostajalla on opettajatausta? Tulee lisäksesi mieleen esimerkiksi Mauri Myllymäki, Antero Viherkenttä ja Antero Mertaranta?
”Ammateissa on paljon yhtymäkohtia. Asia pitää osata myydä, pitää mielenkiinto yllä, tarjota olennaista, tiivistää ja tarvittaessa taustoittaa sekä katsoa miten kohderyhmä reagoi."
"Tein graduni aiheesta ’Radio- tai televisiotoimittajina työskentelevien luokanopettajien uranvalintamotiivit’. Yleisempänä syynä siirtoihin voi todeta olevan ajautumisen. Alkuperäisen opettajan homman ohella on tehty sivutoimista toimittajan työtä. Se on sitten sujunut ja osoittautunut kiinnostavaksi vaihtoehdoksi.”
Sinulla on persoonallinen tyyli ja usein selostuksissasi on hauskoja siteerauksia esimerkiksi kotimaisista iskelmistä. Kuinka tietoisesti mietit laulusikermien sijoittamista selostuksiin?
”Musiikki on ollut aina osa minua vanhana nauhoittajana, levyjenkerääjänä ja paikallisradion toimittajana. Totta kai selostuksiin valmistaudutaan. Joskus putkahtaa joku säe tai säkeistö mieleen. Etukäteen ei voi kuitenkaan käsikirjoittaa, koska emme tiedä, miten urheilutapahtuma lopulta etenee ja toteutuu.”
Olet isännöinyt radiossa Yle Puheella jo yli kymmenen urheilun selostustoivekonserttia. Mistä sait idean suosittuihin ohjelmiin?
”Radion rinnakkaisohjelmassa oli 1980-luvulla myös urheilutoimituksen joululahjavalvojaisiltoja. Niiden osana Voitto Raatikainen ja Hilla Blomberg pyysivät kuulijoilta postikortilla selostustoiveita. Kuljetin tätä idean siementä mukanani vuosikymmenet.”
”Lopulta Yle Puhe tarttui tarjoukseeni kokeilla ”Sen selostuksen haluaisin kuulla” -selostustoivekonserttia. Tämä tapahtui 9.9.2016, kun vietettiin Ylen radioiden 90-vuotisjuhlapäivää. Siitä tuli läpimurto, ja lähetyksiä on tehty jo 11.”
”Juhannustorstaina kokeilemme hieman uutta formaattia. Kaikilla kuuntelijoilla on mahdollisuus toivoa selostustoiveita livenä iltapäivällä kello 14–17. Saattaa käydä niin, että kuulemme myös jo aiemmin soitettuja kohokohtia. Toisaalta onhan Sammy Babitzinin Daa da daa dakin kuultu lukuisia kertoja Puhelinlangat laulaa -toivekonsertissa.”
Mitkä ovat hienoimpia kadonneiksi luultuja selostushelmiä, joita arkiston kätköistä on löytynyt ohjelmaa tehdessä?
”On totta, että kaikkea ei ole arkistoitu. Osa on oikeasti kadonnut. Esimerkiksi Berliinin olympialaisten 1936 ikimuistoinen 10 000 metrin juoksu löytyy ja vastaavasti 5 000 metriltä ei löydy kuin lähtö ja tulokset. Joitakin paikkauksia olen voinut tehdä omilta kaseteiltani. Esimerkiksi Jarmo Lehtisen rankkarikisahehkutus MM-jalkapallon puolivälierästä Brasilia–Ranska löytyy itseltäni.”
”Toki haluaisin myös löytää Oslon 1952 olympialaisten Suomen hiihdon viestikullan. Myös tuoreimmista radion selostuksissa on puutteita. Esimerkiksi Janne Holménin EM-maratonin kultaa 2002 ei ole radioselostuksena arkistoitu.”
Miten urheiluselostajan työ on muuttunut Martti Jukolan, Pekka Tiilikaisen ja kumppanien päivistä kohti nykyaikaa? Vanhoja urheiluselostuksia kuunnellessa yllättää usein, kuinka tasaisella äänellä esimerkiksi olympiavoitosta kerrotaan. Desibelit eivät välttämättä nouse, mutta isänmaallisen liikutuksen kuulee äänessä.
” Jukola ja Tiilikainen ovat olleet kovia selostajia. Pitäneet yllä mielenkiintoa viidenkympin hiihdossa, vaikka ovat nähneet kilpailijat ainoastaan lähdössä, 25 kilometrin käännöksessä ja maalissa ilman nykyteknologiaa. Toisaalta heillä ei ole ollut välinerajoja rikkovia velvoitteita palvella myös telkkaria, teksti-tv:tä, ruotsinkielisiä, nettiä ja somea, vaan he ovat keskittyneet omaan sektoriinsa.”
”Meistä nykyajan toimittajista ei olisi heidän hommiinsa, mutta ei myöskään heistä sopeutumaan nykypäivän toimittajien toimenkuvaan.”
”Tiilikaisen ja Jukolan, eikä edes Voitto Raatikaisen ja Raimo ”Höyry” Häyrisen aikaan ollut vielä paikallisradioita. Huutoselostus syntyi niissä, kun sai olla reilusti jonkun puolella. Huomiosi siitä, että ennen desibelit eivät nousseet on oikea. Nykyään kuulostaa monesta oudolta kuunnella, kun edes olympiavoitto ei saa selostajaa hehkumaan.”
Mitä pidät urasi tähän asti liikuttavimpana selostuksena?
”Se voi olla ihan jotain muuta kuin hehkeä suomalaishetki. Esimerkiksi naisten petankin MM-loppuottelu Porissa 1996, Sydneyn olympialaisten miesten jousiammunnan finaali tai Lapuan naisten pesiskulta 2004.”
”Jos taas kysytään uran merkittävintä juttua, niin monien ainutlaatuisten kokemusten joukosta on poimittava kärkikolmikkoon:
1. Sotkamon pesisbuumin alkuvuodet 1990–92
2. Kalle Palanderin MM-pujottelukulta, urheilumuodossa, jossa suomalaisten ei ikinä pitänyt pärjätä.
3. Satu Mäkelä-Nummelan olympiavoitto 2008 ja sain sanoa ”Helsinki Porilaisten marssi”. Samaan kesäolympialaisten päivään osui myös Henri Häkkisen ilmakiväärin pronssiselostus.”
Lue lisää:
Jarmo Lehtinen muistelee legendaarista Raimo "Höyry" Häyristä ja tämän äitiä: "Äiti oli vielä kovempi puhumaan kuin Raimo"
Muistatko nämä urheiluselostuksien hauskimmat helmet? "Kavereiden kädet tärisevät kuin ensimmäisillä treffeillä sillä nuorella miehellä"
Jarmo Lehtinen on ääni suurten tunteiden takana – hiihdon parisprintti sai hillityn selostajan sekoamaan
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
