Tutkija harmittelee, että Minna Canthin Kanttila hylättiin vuosiksi – "Meillä on pilvin pimein kohtuullisen tuntemattomiakin miestaiteilijoiden kotimuseoita"
Tutkija Minna Maijalan mielestä Kuopiossa sijaitseva Kanttila on oiva muistutus siitä, että taidetta tehdään Kehä kolmosen ulkopuolellakin.
Minna Maijalan mielestä Minna Canthin kotitalo Kanttila Kuopiossa olisi ihanteellinen paikka kulttuurikeskukselle. Kuva: Carolina HusuAivan Kuopion tuomiokirkon vieressä sijaitsee Kanttila eli Minna Canthin kotitalo, jossa hän piti myös kauppaansa. Kanttilassa toimi myös niin kutsuttu Minnan salonki, jossa aikansa kulttuurihenkilöt kävivät keskusteluja.
Kanttilassa ei ole enää jäljellä juuri mitään Canthin ajoista, vaan rakennus on sittemmin toiminut muun muassa toimistona. Tällä hetkellä Kanttilan kunnostamiseen etsitään rahoitusta. Tarkoitus ei ole palauttaa rakennusta Canthin aikaiseen ulkoasuun, vaan luoda elävä kulttuurikeskus, jossa olisi myös residenssejä taiteilijoille ja tutkijoille.
Minna Canth -tutkija Minna Maijala on seurannut Kanttilan kohtaloa sydän syrjällään.
"Tämä on se naiskirjailijan kohtalo. Meillä on ihan pilvin pimein kohtuullisen tuntemattomiakin miestaiteilijoiden kotimuseoita, joita vaalitaan joissain pienessä kunnassa, mutta Canthille ei ole saatu vastaavaa", Maijala sanoo.
Kuopion Korttelimuseoon aivan Kanttilan lähelle on koottu Canthin huonekalujen avulla Minnan salonki. Maijala kaipaisi kuitenkin enemmän.
Kanttilan kunnostussuunnitelmat miellyttävät tutkijaa, sillä eläväinen kulttuurikeskus olisi hänestä enemmän Canthin mieleen kuin paikalleen jämähtänyt tila.
Maijalan mielestä Kanttila on myös merkki maakuntien voimasta ja muistutus siitä, että taidetta tehdään myös Kehä kolmosen ulkopuolella. Kuopio ei ollut Minna Canthille periferia.
"Jos 1800-luvun ihminen saattoi olla kotoilija ja silti verkostoitua liki koko muun maailman kanssa Kuopiosta käsin, niin sitten sen täytyy olla mahdollista nykyäänkin."
Lue lisää:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

