Aarre: Fyysistä työtä tekevän kannattaa myös urheilla – kuntoilu poistaa kuona-aineita lihaksista
Metsätyö voi olla yksipuolista, jolloin osa lihaksista jää supistuneeseen tilaan työvuoron jälkeenkin.
Oman kehonpainon avulla tehtävät liikkeet sopivat erittäin hyvin metsätyökunnon kohottamiseen. Kuva: Harri MäenpääTukkijätkät kahlasivat aikanaan lumessa, hakkasivat ja sahasivat. Liikeradat olivat monipuolisia ja kehon kunto rautaa.
Moni nykysuomalainen ei saa riittävää fyysistä harjoitusta, ja kehonhallinta ränsistyy. Työterveyslaitoksen vanhempi tutkija Sirpa Lusa muistuttaa, että maastossa kulkevalla pitää olla kykyä käyttää elimistöään niin, ettei loukkaa itseään aivan pienimmistä horjahduksista.
"Työ ja vapaa-aika ovat nykyään passiivisempaa, katsotaan ruutua ja näppäillään. Tasapaino- ja koordinaatiopuolen rapistuminen koskee ikääntyviä, mutta vaarana on, että ilmiö alkaa näkyä jo tosi nuorilla", Lusa harmittelee.
Metsätyö voi olla yksipuolista, jolloin osa lihaksista jää supistuneeseen tilaan työvuoron jälkeenkin. Metsässä Lusa kehottaa herättämään myös niitä lihaksia, jotka eivät ole työvuoron aikana suurimman rasituksen alla.
Kehon hallinta ei ole ainoa seikka, joka vaikuttaa loukkaantumisiin. Myös hyvä hapenottokyky eli kestävyyskunto auttaa.
"Tutkimuksissa on todettu, että hyvällä kestävyyskunnolla on yhteys vähäisempään tapaturmariskiin. Hyväkuntoisilla tapaturmien määrä laskee".
Lusa muistuttaa, että hyväkuntoinen raivaaja myös palautuu työvuorosta nopeammin.
"Työvuoron voi saada tehtyä helposti, mutta sen jälkeen on niin poikki, ettei voimia riitä enää vapaa-ajalle."
Urheilijat rakentavat kuntoaan rytmittämällä harjoituksia ja lepoa. Samaa Lusa suosittelee metsätöitä tekevälle. Vaihtelu virkistää lihaksia ja mieltä. Kuntoliikunta parantaa metsätöissä tarvittavien lihasten aineenvaihduntaa.
"Raivaaminen pitkissä vuoroissa voi olla yksipuolista ja rasittaa niveliä. Palautuakseen on hyvä liikkua jollakin vastakkaisella tavalla. Hiihto ja sauvakävely ovat hyviä yläkropalle. Uinti ei rasita alaraajojen niveliä. Aerobinen kuntoilu poistaa kuona-aineita lihaksista ja varmistaa, että niiden aineenvaihdunta pelaa."
Rytmittämisen taika pätee myös eri vuodenaikojen kesken. Moni metsänomistaja voi talvella antaa itselleen lomaa metsätöistä. Talvikuukaudet ovat sopivaa aikaa kestävyyskunnon ja lihasvoiman kerryttämiseen kesän metsätyösesonkia varten.
Monia lajeja harrastamalla kehonhallinta paranee. Voimaa hankkiakseen ei ole pakko mennä kuntosalille. Oman kehonpainon avulla tehtävät kuntopiiriliikkeet sopivat erittäin hyvin metsätyökunnon kohottamiseen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

